keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Kevätpukkijahtia vai kesäöiden ihastelua?

Tänä keväänä pääsin muutamaan otteeseen kytikselle ja hiipimään keväisiä kaurispukkeja. Koska olen haulikkonaisia niin täyteisillä mennään. Kivääriä tuli kyllä mietittyä liikkuessa mutta en ainakaan vielä lähde siihen touhuun. Itse koen mielenkiintoisemmaksi päästä riistaa mahdollisimman lähelle, miellään menisin jousella mutta jousi on nyt pannassa vielä hetken aikaa. Se on sitten omasta elefantineleistä kiinni jos mitään ei tule.

Viking Footwear metsäkumpparit on mun suosikit - Aina jalas.


Mun tavaksi viettää syntymäpäiviä on vakiintunut kevätpukkijahti. Käveltiin metsästysalueella ristiin rastiin muutama päivä. Yhden kauriin tuoreet jäljet poukkoilivat mutta vain yhdellä alueella. Ei tulisi mieleenkään sitä ampua, yhdestä kun ei kannata lähteä verottamaan.

Mikä on paljon ja mikä vähän? Jos kantaa mietitään suhteutettuna alueeseen. Etelä-Suomessa olen tottunut että paljon on kun kaverit kurkkii ikkunasta sisään. Toisella alueella tuntuu että paljoksi koetaan muutama yksilö tai yksi lauma.

Etelän synttäripukkeja..


Minua harmittaa kun joillakin alueilla ei harjoiteta valikoivaa metsästystä pikkusorkkien osalta, suoraansanoen ollenkaan. Kauris -tai peuralaumasta ei valtapukkia kannata lähteä ampumaan, sillä lauma hajoaa ja lauman hajotessa yksittäiset ovat helpompia saaliita pedoille kuin lauman turva katoaa. Uuden lauman muodostumiseen menee aina tovi.

Seuroissa olisi järkevää miettiä yhdessä montako alueen laumasta tai laumoista kannattaisi verottaa viitaten kauriiseen, jolla ei ole kiintiötä, kuin se että jokainen ampuu sen mikä vastaan sattuu tulemaan. Peura eli valkohäntäkauris (anteeksi aiempi kirjoitusvirhe!) on vieraslaji mutta sen kantaa alueilla, joilla lauman koot ja laumojen määrät eivät ole suuria pystytään myös hallitsemaan järkevällä riistanhoidolla. Toisin on alueilla joilla populaatiot ovat oikeasti haitallisia...näin ollen kannan verotuskin on eri luokkaa.




Ruokintaan tulisi enemmän kiinnittää huomiota. Kunnioitan metsästysseuroja jotka hoitavat ruokintapaikat yhdessä. Pitävät ne puhtaina ja vievät yhdessä hankittuja ruokia. Yksittäiset ja henkilökohtaiset ruokinnat seurojen alueilla ovat hiukan ristiriitaisia ajatellen seuran yhteisiä metsästysmaita. Onneksi Suomessa on valveutuneet ja riistakannoista huolehtivia seuroja jotka pitävät ruokinnoista yhdessä huolen.

Synttärikuva



Kukaanhan ei riistaeläimiä omista mutta henkilökohtaiset ruokinnat helposti antavat ymmärtää ruokinta-alueella liikkuvien laumojen olevan omia. "Taas on joku ampunut minun ruokkiman kauriin ruokintapaikkani lähelle" ..näitä juttuja kuulee ja saa lukeakin välillä oli riista mikä hyvänsä. Minulle on se ja sama koska en harrasta ruokinnalta metsästystä. Toki talviruokintaa kannatan hyvänä riistanhoitona ja sairaiden yksilöiden poistaminen on ruokinnalta helpompaa.

Pelto joka valittiin synttäriyönä ei ollut mun mieleen mutta tuntui hyvälle vain olla puolimakaavassa asennossa koivujen katveessa. Makoilla lämpimässä kesäyössä ja kuunnella öisen metsän ääniä. Yöllä siirryttiin toiselle pellolle ja siellä olikin vuosikas hirvenvasa syömässä. Eipä häirinnyt hirveä meidän hiippailut kunnes pellon laitaan ilmestyi suuri hirven kuvatus.

Ylväästi ja äänettömästi suuri hirvi liiteli pellon laitaa pian juoksuaskelin. Nuorikko siirtyi kunnioittavasti läheiseen metsään. Hirvet toivat syntymäpäiväyöhöni hehkua ja hyvää mieltä.

Aakeeta laakeeta - kotoisat maisemat


Muut illat ja viikonloput toistivat itseään. Kouran kuuluisa viimeinen jänis hypähteli siellä täällä ja kyyhkyt huhuilivat aiempaa enemmän. Heinureita ja taveja vesistöissä ja itikoita ihan helvetisti.

Itse kun en haista mitään niin mieheni toimi oppaana hajuelämysten suhteen. Nyt haisee supinpaska ja kettu. Täällä on voimakas kusen tuoksu, ihan kuin ihmisen kusi..ehkä hyvä etten haistanut mitään.

Ei sattunut supit meidän reitille tällä kertaa. Ehkä seuraavan kerran sitten taas. supin vapauttaminen oli muuten paras päätös päättäjiltä aikoihin. Muistan kun väittelin erään intohimoisen suojelijan kanssa twitterissä supinmetsästyksestä. Hänen mielestään Manner-Suomessa supinpyynti on tehotonta ja turhaa eikä sitä edes pitäisi harjoittaa. Nyt on taas askeleen verran tehokkaampaa. Huvittaa...tekisi mieli lähettää terveisiä mutta hän tuskin lukee blogiani.

Ilta-aurinko pellolla


Toiset viettävät kesäyöt ja synttärit baareissa, toiset usvaisilla pelloilla. Jäin ilman kaurispukkia mutta eipä tuo haittaa. Nautin luonnossa joka sekunnista.

Pari viikonloppua koirien treenausta ja luonnonihmettelyä - siinäpä syyt hymyyn


perjantai 7. kesäkuuta 2019

Taste of game - riistan tarina kaikille aisteille




Käyn todella harvoin ravintolassa syömässä. Ne kerrat kun kävelen mieheni kanssa ravintolan ovesta sisään haluan istua tunnelmalliseen pöytään, tilata lasin viiniä ja saada ystävällistä palvelua sekä annoksia kaikille aisteille. Haluan nauttia yhteisestä hetkestä sekä hyvästä ruuasta, jonka raaka-aineiden tuotantokaareen liittyy tarinoita luonnosta ja maaseudusta.


Kyyhky on minusta paras riistalintu


Katson nykyisin listalta tarkasti mitä tilaan. Haluan tietää lihan, kalan ja kasvisten alkuperän. Mielellään suosin ravintoloita, jotka pystyvät kertomaan raaka-aineiden alkuperän kysymättäkin. Myös ruokaan liittyy tarinoita. Ne vain jätetään usein kertomatta.

Valitsen listalta ensisijaisesti kotimaasta metsästettyä riistanlihaa, Suomessa kalastettua kalaa tai lähitilan tuottamaa lihaa. Sama pätee kasviksiin ja vihanneksiin. Haluan myös että illallisesta lähtee nälkä, jotta mitään kahta karvaa pystyssä annosta en halua nähdä edessäni.

Riistanliha on saapunut jäädäkseen lihakauppoihin mutta ravintoiloista Suomessa pyydettyä riistaa saa todenteolla etsiä. Usein riista on lennätetty ravintola-annoksiin ulkomailta ja uskallan jopa arvailla riistan tarhatuksi. Miksi näin, sillä kotimaan sorkkakannasta varmasti riittäisi lihaa myös ravintoloihinkin.

Metsästystarinoihin liittyy usein metsästyskoira


On hienoa huomata miten rohkeasti Jyväskylän ravintolat ovat ottaneet riistanlihan vastaan Taste of game – illallisten saattelemana. Jokaisella annoksella on tarina. Metsästysmuisto jonka jakaminen on tärkeä osa illallista ja kunnioitusta pyydettyä riistaa kohtaan.

Grillattua parsaa ja graavattu keltuainen


Riistaillallisia on järjestetty Jyväskylässä neljänä vuotena peräkkäin, niin syksyisin kuin keväisin. Idea lähti ystävysten, Keski-Suomen Metsästäjäliiton toiminnanjohtajan Jani Nuijanmaan ja Naissaaren kahvihuoneen omistajan Jari Rajarannan, pitämien riistaruokakurssien innoittamana.

Kyyhkyterriiniä, keuruulaista maa-artisokkaa ja katajanmarjaa


Aluksi riistaillallisia nautittiin Naissaaren kahvihuoneen idyllisissä tiloissa. Riistaruoka herätti mielenkiintoa ja illallisia alettiin tarjoilemaan muutamissa muissakin Jyväskylässä sijaitsevissa ravintoloissa. Naissaaren maalaisromanttisen miljöön sijaan tänä keväänä Naissaaren riistaillallinen tarjoiltiin upeassa historiallisessa Wanhassa Woimalassa.

Paahdettua kuhaa, savustettua varhaisperunaa ja korvasientä


Kuusenkerkällä maustettu peuragout



Oli kaunis keväinen, pikemminkin kesäinen, toukokuun ilta. Wanha Woimala kylpi ilta-auringossa. Veden väreily toi valkoiseen kattopintaan lumoavaa väreilyä, luonnon omaa taidetta.

Kattaus ja tarjoiluastiat ovat osa onnistunutta illallista. Rajarannan Naissaaren catering tiimi oli ottanut kaiken huomioon. Lämminhenkinen ja hyvä yhteistyö henkilökunnan keskuudessa teki illallista nauttivien olon mukavaksi. Kun alkupala tarjoiltiin, tiesin että ilta on upea taiteellinen kokemus alusta loppuun. Taidetta tarjoiltiin myös lautasella niin makuhermoille kuin silmillekin.

Mehustettua raparperia, valkosuklaavanukasta ja koivujäätelöä


Rakkaat ystävät samassa pöydässä ja jälleen pari uutta tuttavuutta. Kiitos Te ihanan hauskat miehet jotka kerroitte asioista joista emme ymmärtäneet mitään ja vastapallona taisitte hiukan kiinnostua metsästyksestä, ainakin hyvän ruuan saattelemana.

Kiitokset Keski-Suomen Metsästäjäliitolle ja Naissaaren Catering tiimille. Erityiskiitokset Jari Rajarannalle ja illan vierailevalle huippukokille Lasse Koistiselle - Olette parhaita!



perjantai 17. toukokuuta 2019

Kyllä se kotona osaa -koirakko

Kyllä se kotona osaa - ohjaaja


Lähdin kauden ensimmäiseen WT-kokeeseen  koirani "Kyllä se kotona osaa" kanssa. Koepaikkana toimi Kaipolan tila Laukaassa. Täytyy ensimmäisenä sanoa että tilan maastot ovat lähes täydelliset monessakin mielessä.  Koetoimitsijoiden rempeseä ja hyväntuulinen toiminta jotenkin kutkutti mieltä, hyvällä tavalla. Ihmisten leppoisa olemus lämmittää entisenä keskisuomalais-savolais-etelä-pohjanamaalaisena mieltäni aina. Sehän johtuu täysin männikkömetsistä ja rantojen raidoista, ei mistään muusta.

Meidän ensimmäinen WT AVO -luokan koe. Hienoinen hyppy tuntemattomaan ALO -luokan jälkeen. Viime vuonna oman luokan voitto Laukaassa, joten hyvät fiilikset viime vuodesta vaikka muistan kuinka itkin vesiputouksen lailla palkintojen jaossa. No se on mennyttä ja nyt voin jo paremmin. Koepäivänä tänä vuonna koleasää. Koiralla loimi niskassa koko päivän. Itse kääriydyin untuvaan Vikingin camokuosisiin goretex -kenkiin. Reikäinen suosikki villapiponi oli liian ohut!

Omaa vuoroa odotellessa tein muutaman markkeerauksen ja seuraamista. Pysyttelin omissa oloissa koko päivän etten väsyisi itse liikaa. Haukottelin, koko ajan. Vetäydyin omiinoloihin, jotta omat aivoni jaksaisi pidempään. Sosiaalisuus väsyttää ihan pirusti.

Oman luokan viimeinen lähtönumero, 16. Ensimmäinen rasti walkup metsäsaarekkeeseen pellolta. Hyvin pysyi vierellä. Ylösotossa itse olisin toivonut nopeampaa toimintaa mutta hyvin haki ja dami talteen. 20 pistettä.

Toinen rasti. Vesirasti. Katsoin markeerauksen pienen poukaman yli väärin veneen taakse vaikka dami tippui eteen. Jouduin ohjaamaan aika paljon. 11 pistettä. Kuivaaminen ja loimi takaisin sillä sää oli jäätävä ja vesi kylmää.

Vikingin kumisaappaailla on hyvä kävellä eri maastoissa niin treeneissä kuin kisoissakin


Kolmas rasti. Markkeeraus metsästä pellolle. Ensin seuraamista ja laukaus heitto. Seuraan koiran eleitä ja Gini markkeeraa hyvin. Käsken "Hae!" Mutta metsän ja pellon raja sekoittaa Ginin ajatusta eikä koira mene millään pellolle. Mokasin itse sillä olisin kannattanut lähettää "Eteen!" Tai edes avustaa koiraa rajapinnassa. Olin siinä kuvitelmassa että markkeerauksessa auttaminen vähentää pisteitä. Tää oli täydellinen opetus meille. Metsästä pellolle ei ole tullut treenattua joten oma moka. Pisteet 0. Kiitos tuomarille neuvoista.

Loppuaika kilpailusta meneekin sitten hurvittelun puolelle sillä emme ole enää sijassa kiinni.

Neljäs rasti. Pelto jonka välissä leveä ja puskainen oja. Markkeeraus kauas  leveän ojan taakse pellolle, lähelle metsän rajaa. Linjalta ensin sokko-ohjaus joka leveän ojan pohjalta, jonka jälkeen markeerauksen nouto. Sokko-ohjaus onnistui mutta markkeerauksen ohjauksessa Gini jäi ojaan kiinni enkä saanut koiraa menemään kahden rajan yli. Pisteet 0.

Viides rasti linjamarkkeeraus vaihtelevassa peltomaastossa. Mikään ei mennyt putkeen. Toisen markin ohjauksessa käytin voimakkaampaa ääntä josta tietysti tuomari ystävällisesti mainitsi. Minulla on voimakas ääni ja käytän sitä treenatessa varsinkin jos Ginderssoni rallattelee omiaan. Pööstin suustani " Kyllä se kotona osaa". Kaunis 0.

Treeneihin lisäyksenä metsästä pellolle markkeerauksia ja sokko-ohjauksia. Miten niitä onkin tullut treenattua nolla kertaa.

Hyvillä mielin eteenpäin.

Gini