tiistai 8. tammikuuta 2019

Jumppatrikoot jalassa 21 päivää

Lisää kuvateksti

Jänismetsällä käveltiin 11 km Etelä-Pohjanmaan peltoja ja metsiä. Tykkylunta oli kasaantunut peltojen reunamille ja siinä oli raskas kävellä. 11km kohdalla sanoin että nyt en enää jaksa. Jalkoja särkee. Pakko lopettaa ja päästä lepäämään. Jalka ei vain enää noussut. Selluliitti ahdisti reisiä ja tuntui ettei verikään kierrä. Nilkat turpoaa ja on paska olo. Ei, metsästyksestä ja luonnossan olemista tulee hyvä olo. Nyt on jokin pielessä. Eipä siinä, paska kunto ja huonot energianlähteet ja nyt viittaan suklaaseen.

Tää oli joskus silloin vuonna kuokka ja kirves...


Kirjoittelin aikoinaan blogissa metsästäjän fyysisestä hyvinvoinnista, vuosia sitten kun olin vielä itse hyvässä kunnossa. Aihe hiipui vähän niin kuin mun oma fyysinen ja henkinen kuntokin. Nyt olen sitten rapakunnossa. Hyviä asioita tapahtuu kun antaa elämälle mahdollisuuden. Tämä on pieni juttu yhteiskunnalle mutta iso askel minulle.. vai miten se menee. Voitin Martina Aitolehden treenihaasteen kahdelle ja olo on kuin lottovoittajalla.

Ei hyytynyt hymy metsästäjänaisella ensimmäisenä 21 päivän treenihaaste -päivänä, vaan treeni tuntui yllättävän kevyelle. 24-40 min treenit kotona, ne ehtii tehdä kuka vain. Me vedettiin se sillä aikaa kun tyttö oli voimistelutreeneissä. Normaalisti siinä tehdään lenkki koirien kanssa ja no, nukutaan. Nyt ehti tehdä molemmat, paitsi nukkua.

Max lisäpainona dipissä


Ensimmäisen päivän treenisarja tehtiin triplana, sillä dippipunnerrukset on mun vahvuus olin sitten muutoin miten huonossa kunnossa tahansa niin oikkarit on jäätävässä kunnossa. Leveissä punnerruksissa olen puolestaan heikko vai onko siitä vielä jotain alempaa vertausta. Olkapää-hartiaseutu on ongelma, sillä kärsin molempien käsien tenniskyynärpäistä ja liiallisesta jänteiden jäykkyydestä käsissä. Ihan helvetin kipeet ajoittain. Kortisonia piikillä ja sitä rataa.

Instagramissa seuraajilta ensimmäisen haastepäivän aikana tuli roppakaupalla viestejä. ”Minunkin pitäis tehdä jotain…” …oli aika yleinen sanoma viesteissä. Pitäisi mut mikä estää? Jatkuva väsymys ja siitä seurauksena saamattomuus. Jokaisella on tietysti ne omat syyt. Ei vaan jaksa kun kokoajan pitäisi jaksaa kaikkea. Sitten pitäis vielä jaksaa että jaksaa.

Ruokavaliossa puolestaan itse sitä omaa ”ylimääräistä kulutusta” ei helposti näe tai ei halua nähdä. ”Olen ansainnut tämän 500g suklaarasiaan ”, ajattelin minä kun palkitsin itseäni masennukseen keskellä ja se oli tärkeä voimavara siinä hetkessä…sen jälkeen olen saanut syödä herkkuja koska ne ovat niin helevetin hyviä.

Uskon valmennukseen oli se sitten netissä tai livenä ja yhteisön tukeen joka esim. tämän haasteporukan keskuudessa vallitsee. Ihminen tarvitsee toista ihmistä ja joka asia yhdistää. Siitä syntyy yhteisöllinen voima, jota muuten metsästäjienkin kannattaisi käyttää elämässä monessakin mielessä enemmän. Yhteishengessä on voimaa.

Martina kirjoitti eräässä julkaisussa että on vain yksi kroppa, pidä siitä hyvä huoli. Se on mun motto nyt oman kroppani kanssa. Ikä ei ole este liikunnalle eikä sukupuoli jumpalle. Pasi treenaa nimittäin mun myös haasteessa ja syö mukisematta ruokavalion mukaan. Mä olen se joka nurisee, rahkasta.

Ruokavalio haasteessa on perus arkiruokaa hyvistä raaka-aineista valmistettuna, ilman ylimääräisiä rasvoja mutta toki rasvojakin syödään. Ne ovat tärkeitä elimistölle. Huomasin että voin kokkailla samoja herkullisia ruokia mutta juusto tai kerma jää pois. Annoaskoko on sama mutta lihaa otan vähemmän enkä ota kolmea kertaa lisää kuten normaalisti. Päivän aikana syödään useammin, joten en kärsinyt nälästä ensimmäisenä päivänä, enkä nyt tätä kirjoittaessa eli toisena päivänä. Ateriarytmi, elämänrytmi eli suunnitelmallisuus. Olen pitänyt lapsellani tiukkaa rytmiä elämässä siis perusasioissa mutta miksi olen unohtanut itseni? Koska ei minulla ole niin väliä...ompas.

Lounas - Hirvenjauhelihaa, sipulia, riisiä ja porkkanaa


Metsästäjän on itseasiassa helppo toteuttaa tämänkaltaisen haasteen terveellistä ruokavaliota raaka-aineiden puolesta kun liha pakasteessa on rasvatonta ja moni varmasti suosii suomalaisia vihanneksia. Hiilareista suomalainen peruna on tosi hyvä valinta. Hairahdin ensimmäisenä päivänä riisiin, jota meillä ei muuten syödä. Se oli hyvää pitkästä aikaa mutta erään seuraajan sanoin, se on tuotu kaukaa. Mikä sitten on ekologista? Kaukaa tuotu vai lähellä tuotettu. Vai ehkä itse tuotettu.

En itse metsästä hirviä, mutta saamme hirven jauhelihaa hommattua metsästysseuramme kautta. Hirveä voi ostaa myös lihakaupoista varsinkin metsästyksen aikaan, eikä hinta ole ihan mahdoton. käytämme siis lihana itsemetsästettyä riistaa tai oman seuran alueelta metsästettyä hirveä. Muihin suosikkeihin kuuluu hevosenliha, lihakarjan vähärasvaiset osat sekä kani jota haluaisimme syödä itsetuotettuna. Päivittäinen lihankulutus on periaatteessa pieni jos syö järkevästi. Olemme syöneet liikaa lihaa sillä ajatuksella että se on hyvää…pakko myöntää. Laadukas liha on vain niin hyvää.

Mun kulmakiviä tässä haasteessa on veden juominen. 3l päivässä.. joka on minulle paljon tuntuu kuin hukkuisin veteen ja rahkan syöminen, jota aikoinaan söin liikaa sekä sokeriton elämä. Sokerinmussuttamista voi kutsua kohdallani addiktioksi kuten aiemmin mainitsinkin. Myös ajatus siitä että on pakko tehdä on lisännyt stressiä jo ennen haastetta, jota herkikistynyt mieleni käsittelee ja ajaudun paniikkiin. Onneksi on avaimia joilla lukkoja saa jo auki. Yritän puskea pakoajattelua pois ja ajatella haastetta etuoikeutena sekä mahdollisuutena palata terveelliseen elämään...pikkuhiljaa.

Jumpparikoot jalkaan vaan ja jaksaa jaksaa...ainakin tulevaisuudessa paremmin.

No, itseasiassa käytän alkusyksyisin jumppatrikoita myös metsä

tiistai 1. tammikuuta 2019

Vuosi 2018 - metsästyskuvat ovat vain kuvia

Best nine 2018 IG: riikkametsanneito

Kuvat ovat vain kuvia. Visuaalisia otoksia ohikiitävistä hetkistä, muistoja tavallaan mutta näetkö niiden taakse? Katson Instagramin Best nine -sarjaa. Mitä ne kertovat kuluneesta vuodesta teille rakkaat lukijat ja mitä ne kertovat minulle. Veikkaan että täysin eri asioita. Näet hymyn mutta minä sen taakse.

Kuvissa on muutama onnistunut metsästysreissu. Murto-osa mukavista ja onnistuneista reissuista metsästyksen parissa. Iloisia saaliskuvia, juuri niitä joita pyrin välttämään. Joukossa on pari kuvaa edelliseltä vuodelta ja kaksi kuvaa päästäni eri suunnasta kuvattuna. Kuvat ovat kyyhkynaloituksesta kun pötkähdin saaliiden viereen. Muistan, oli hyvä fiilis mutta väsytti enemmän kuin kuva osaa kertoa. Se on se naamari jonka laitat päähän vieraiden ihmisten edessä. Se naamari josta moni minulle kirjoittaa. Olen joutunut laittamaan sen päähän teidän eli seuraajien vuoksi ja niiden jotka jahdissa oli tuona päivänä. Ei koko totuutta halua näyttää. Ei kykene. Liian henkilökohtaista.

Ette usko kuinka paljon tarinoita olen saanut lukea metsästäjien eli meidän ihan tavallisten ihmisten elämän tuottamasta tuskasta jonka myötä masennus, väsymys ja romahdukset ovat väistämättömiä. Kuvat eivät sitä kerro. Niin voi tapahtua kenelle tahansa. En minäkään olisi uskonut että minulle niin käy. Vahva nainen joka on pitänyt omia ja toisten puolia. Tarpeeksi kun saa turpaan niin taju lähtee, keneltä vain. Erot, lapsuudet traumat, raiskaukset, hyväksikäytöt, yksinhuoltajuuden tuomat paineet, kuolemat, työpaikkakiusaamiset ja muut työhön liittyvät ongelmat, päihteet, yksinäisyys... syitä on yhtä monta kuin on tarinaakin. No mutta en tiedä olenko osannut auttaa. En tiedä olenko jaksanut antaa itsestäni jotain mikä kantaisi siinä hetkessä kun ei jaksa mitään. Olen itse ollut niin väsynyt. Anteeksi jos sanani eivät ole riittäneet.

Auringonnousu rusakkometsällä


Metsästys on ollut kantava voima minun elämässäni kuin myös näiden ihmisten jotka ovat kanssani kirjoitelleet. Minulle selitettiin psykoterapiassa miksi aivot toimivat niin ja se avasi silmäni. Lamaantumisen sijaan aivot ovat valppaina niin otsalohkossa sijaitsevat aivot joissa sijaitsee järkeen perustuva looginen ajattelu kuin selkärangan jatkeena niskakuopan takana takaraivossa sijaitseva aivonosa, jossa tunteet ovat kuin piilossa. Se sanonta jossa mennään perse edellä puuhun viittaa siis karusti ajateltuna tunneperäiseen toimintaan.

Alan onnekseni, lapseni onneksi ja mieheni iloksi löytämään tasapainon menneisyyden traumojeni kanssa. Elämä näyttää selkeämmältä kuin koskaan, viimeksi se herkkä tyttö oli kanssani kun olin 7 vuotta. En kaipaa elämääni enää jotain mitä en tunnista, enkä juokse karkuun menneisyyttä joka on ajanut minua takaa siihen pisteeseen asti joka on se paljon puhuttu piste iin päällä. Siellä on synkkää eikä se ole ohikiitävä hetki ettei jaksa vaan pidempi aikainen tunne, olotila, tuska, pimeys...paikka jossa ei saa happea. Sieltä ei löydä ulos ilman apua. Rakkaus on parantanut sinut, äiti. Sanoi 7 -vuotias tyttäreni. Niin, sinun rakkautesi ja mieheni sekä niiden ihmisten rakkaus jotka näkevät kuvien taakse.

Taivas lyö tulta vuoden viimeisenä päivänä 2018


Vuoden viimeinen päivä. Rusakkojahtia Etelä-Pohjanmaalla labradorien kanssa, ilman saalista. Lapseni vietiin hänen isälleen Helsinkiin. Mielensäpahoittaja -elokuva kotona. Hyvää ruokaa. Vanhoja valokuvia. Muutama tunti kylässä ystävien luona, malja uudelle vuodelle. Kotiin nukkumaan. Jumpaten uuteen vuoteen..

Uusi vuosi, Tervetuloa!

No mutta vuosi 2018 oli siinä. Vuoden tähtihetkiin lukeutuu ne joita te ette ole nähneet - lapsen kasvaminen ja yhteiset hetket, rakkaus joka voittaa ja parantaa sekä tahdonvoima jonka avulla selviydyin monesta tilanteesta. Tahto elää, sillä nyt elämäni vasta alkaa.

Metsästyksen kannalta jos pitäisi mainita minulle tärkeimmät niin... Utsjoen reissu erämaahan riekkojen kanssa on aina vuoden kohokohta. Saaliiden puolesta hanhijahti ja ensimmäiset hanhisaaliit, lihojen käsittely ja hanhiruokien valmistus.

Kiitokset erinäköisille ja kokoisille yhteistyökumppaneille ja tahoille. Oli ilo työskennellä kanssanne.

Tervetuloa Uusi vuosi 2019. Uusi ammatti. Uusi ajattelumaailma. Uusi koti? Ehkä lapsi?...ei voi tietää.

Ja sitten se mitä Te näette. Metsästystä elämäntapana ja Martina Aitolehden 21 päivän haaste kuntoiluun, johon pääsimme mukaan ja joka alkaa 7.1.2019 - toivon haasteen tuovan meille terveyttä ja pitkää ikää. Jumppaamista siis eri tavoin... olkoon siis hyvinvointi vuoden 2019 peruspilari blogissakin.

Kihlat 25.12.2018 Murtoselkä, Pielavesi
Pohjanmaalaiset sormukset Kultaseppä Hanhiniemi




torstai 27. joulukuuta 2018

Saukon jälkiä Pielaveellä ja rakkautta Murtoselällä

Jouluaaton aurinko

Täällä on jotain mikä saa ihmismielen rauhoittumaan. Kulkea pitkin Pielavettä, veneellä kesäisin ja talvella jalkaisin tai suksilla ihaillen kivisiä rantoja ja näin talvella huurteisia metsiä.

Pielaveden kivisiä rantoja

Rantakiviä Murtosaaressa


Ilahdun jäljistä jäällä. Saukko oli kulkenut jäällä kohti sulahkoa sillan alusta. Lähtenyt kylille. Löydämme mahdollisen pesäalueen, jossa jälkiä on paljon. Pitkä on matka mutta pitkiä matkoja nuo veijarit vaeltaakin. Toinen kaveri oli luisutellut järvenjäällä kohti Murtosaarta.

Ketunjälkiä jäällä ristiinrastiin. Joka päivä uudet jäljet. Ahma on tavattu rannoilla mutta nyt sitä ei näkynyt. Missä lie... Rusakko ilmestyy rannalle joka päivä muttta metsäjänistä ei tänä vuonna näy.

Saukon jäljet



Joka kerta piilopirtille tullessa olen käynyt vaivihkaa kylillä. Leipomossa kahvilla, torilla kalakaupoilla ja erätarvikeliikkeessä ostoksilla tai muuten vain ihmettelemässä. Eräliike tosin muuttaa ensivuonna muotoaan mutta uskolliset asiakkaat säilyvät. Joulukirkko ja Säviän meijeri. Siinä tärkeimmät kyläjutut minulle.

Joulu. Ei kiire mihinkään. Ei stressiä. Ei riitoja. Ei kireyttä. Ei turhia toiveita ja väärinymmärryksiä. Rauha on laskeutunut piilopirtin nurkkajuuriin, jossa tyttäreni leikkii onnellisena ja odottaa Joulupukin saapumista.

Tuleekohan lahjoja? Tyttäreni miettii että risutkin ovat tarpeellisia. Niistä voi rakentaa majan, sytyttää nuotion tai ne voi koristella. Menneisyyden pelko risujen saamisesta on muuttanut muotoaan.

Jouluiloa


Joulupäivä. Koirat nauttii kukin omalla tavallaan. Mauno-maastonakki on kaivautunut paksuimman peiton. Labradorit Gini ja Max ilakoivat vapaudesta, jäällä juoksemisesta, treenaamisesta ja pitkistä kävelyretkistä. Urho-mäyräkoira...no käy syömässä ulkopöydällä säilössä olleen kinkun ja oksentaa sitä sitten seuraavan päivän.

Joulutreenit untuvatakissa


Joulupäivänä tuiskuttaa lunta niin ettei vastarantaa näy. Murtosaari kutsuu minua. En tiedä miksi mutta se on kutsuva. Kierretään saari jalan, treenataan noutajat ja istutaan laavulla. On onnellinen olo.

Paluumatkalla keskellä Murtoselkää mieheni polvistuu. Lämmin tunne valahtaa läpi kehoni, itkettää mutta tällä kertaa onnesta. Kosinta. Päätös yhteisestä elämästä ja yhteisistä metsästysreissuista. Tuntuu kuin maailma olisi pysähtynyt. Aivan kuin lumimyrsky olisi loppunut. Ainutlaatuinen hetki. Meidän hetki. Kaksi metsästäjää saavat toisensa.

Kihlat Murtoselällä 25.12.2018

Loppuvuodeksi siirrytään Etelä-Pohjanmaalle metsästämään.