tiistai 20. marraskuuta 2018

Metsästysvaellus erämaassa koirien kansssa

Paras ystävä erämaassa


On ollut vaikea valita miltä reunalta Utsjoen metsästysvaellusreissua lähtisi teille purkamaan. Päädyin koiriimme sillä ilman niiden mukana oloa reissu olisi ollut hyvinkin erilainen.

Meidän piti itseasiassa kuukausien suunnittelun mukaan talvitelttailla mutta sään epävakaisuus pisti empimään. Jätimme teltan suosiolla autoon ja se ratkaisu oli kerrankin oikea! Rankkojen vaellus ja koirille tietysti työpäivien jälkeen kaminan lämpö kammissa oli ainoa oikea vaihtoehto. Vaelsimme 7-15 km päivä. Kuulostaa ehkä lyhyelle mutta metsästäen se on paljon ja maasto huomioonottaen.

koirien turvallisuus oli ensimmäisenä mielessä kun pakkasin koirien tavaroita. Ennen reissua turvauduin ammattilaisen ohjeisiin ja tiedustelin Ultracomilta vaihtoehtoja erämaahan soveltuvista koirien VHF-paikantimista, sillä olin kuullut heillä olevan myös poropantoja eli erämaan olosuhteisiin luotuja tuotteita. Heidän suosittelema Avius kuulosti luotettavalle vaihtoehdolle. Panta joka ei tarvitse puhelinkenttää toimiakseen. Tunturissa yhteyksien kanssa on aina vähän niin ja näin.

Käskyn alla Ginin häntä vipottaa sivulla


Kokeilin Aviusta ennen reissua mäyräkoiralla kun opettelin sen käyttöä. Hyvin sujui Mauno-mäyräkoiran ajon seuraaminen ilman minkäänlaisia katkoja.

Latasin kartat hyvissä ajoin ennen maastoon lähtemistä, sillä paikannus toimii ilman puhelinverkkoa. Ennen reissua suunnittelin ohjelmaan vaellusreittejä mutta eipä ne toteutuneet sillä sinne mentiin mikä näytti luonnossa parhaalle paikalle. Karttaohjelmaan merkitsin ahman jäljet, hyvät riekkopaikat ja kammit. Olin yllättynyt akkujen kestävyyteen! Ohjaajan vastaanotin ja panta olivat päällä päivisin vaellusajan ja akut kestivät hurjan hyvin. Pannasta loppui akku viimeisenä päivänä noin 2km ennen autoa.

Ahman yölliset jäljet

Olimme varautuneet reissuun varavirtalähteillä jotta puhelin saataisiin ladatuksi. Kävi kuitenkin niin että olin unohtanut virtajohdon autoon! ..joten emme pystyneet lataamaan niillä mitään. Puhelimen akkua piti säästää ja reissusta tuli tahtomatta kartaton eikä puhelimella saanut kuvattua mitään.. Onneksi maisemat ovat tuttuja ja olen oppinut liikkumaan alueella suunnistaen tuntureiden mukaan, jokia ja puroja seuraten. Aurinkokin on hyvä apu suunnistuksessa jos se vain sattuu näkymään. Pari kertaa vilkaisin Ultracomin karttaa ja olin tyyttyväinen miten nopeasti paikannus toimi. Paikannus koirallekin tuli 3 sekunnin välein, aivan kuten ohjeissa luvattiin. Vaelluksen jälkeen puhelimen akussa oli tosin jäljellä vain 2%...jännitystä elämään.

Vaikka käyttölinjainen labradorini on kuuliainen ja tottelevaisuus on hyvä. Ajattelen, että kyseessä on silti eläin ja eläimen vaistot. Porovapaa koira mutta entäs jos Gini karkaa kauas lentävän riekon perään eikä käskystä huolimatta palaa. Muutaman surullisen tarinan tunturiin kadonneesta koirasta olen saanut lukea ja kuulla. Suojelen siis koiraani ja itseäni erämaassa toimivalla tutkapannalla tästä eteenpäin aina.

Seisova noutaja.. (reps)

Gini meni nuoruuden innolla ja metsästävän hakutapansa mukaan hurjan paljon enemmän kuin me muut hitaat. Ultracomin Avius-ohjelman laskuri näytti että matkaa tuli parhaimmillaan jopa reilu 80km! Itseasiassa reilu 100km mutta aloin epäillä noin 20km tulleen siirtymästä tukikohdasta reitin alkuun.

Gini teki töitä koko ajan. Treenasin samalla hakualueen pienentämistä minun läheisyyteen jotta hyvät nostot eivät meni hukkaan. Ginillä lyömätön hajuaisti. Varvikoissa ja tunturikoivikoissa lymyävät valkoiset riekot löytyivät helposti ja seisojamainen töröttäminen ennen nostoa on kehittynyt itsestään. Muutaman kerran Gini juoksi riekon jälkiä ja vauhtia oli liikaa joten törmäys lintuihin oli väistämätön. Siinä oli koirakin hämillään yllättävistä pyrähdyksistä. Päivät olivat koirille rankkoja fyysisesti tunturisään muuttuessa päivien mittaan monta kertaa vesisateesta pakkaseen ja tunturiviimaan. Kuuraparratkin saatiin kuvattua.

Kuuraparta


Koirille varatut loimet tulivat tarpeeseen metsästyspäiviin ja jälkeiseen palautumiseen sekä aamuyöstä lämmikkeeksi, tuo yöllinen lämmike toteutui ainakin toiselle koirista. Kannoimme molemmille kaksia loimea ja kiitos vinkeistä! KOirien yöloimi oli yksi parhaimmista vinkeistä jonka lukijoiltani sain. Olemme käyttäneet kaikilla koirilla BOTteja metsästyksessä ja tarvittaessa muutenkin, niiden toimivuuteen voi aina luottaa ja olen kokenut loimet hyväksi hankinnaksi.

Yöksi ostin Mustin ja Mirrin alennuksesta Rukan mukavanoloiset pinkit toppaloimet, joista toinen osoittautui kotona rikkinäiseksi - kiinnityssolki vatsan alta puuttui. Harmitti kovasti eikä aikaa ollut loimen omatoimiseen korjaukseen. Sain Instagramissa seuraajilta hyviä neuvoja mutta mikään niistä ei oikein toiminut tai materiaaleja ei ollut saatavilla. Hankalahan se oli sillä rikkinäinen loimi häiritsi enemmän kuin lämmitti. Max taisikin nukkua enimmäkseen suloisesti Pasin makuupussin suojassa. Olisihan loimen voinut palauttaa ja vaihtaa kalliiseen mutta jossakin on pakko säästää. En ymmärrä miten rikkinäisiä loimia ylipäätään myydään. 10€ lahjakortti ei loppupelissä lämmittänyt mutta ehkäpä saan loimen kympillä korjattua. Tämä kappale ei edes ollut ainoa! ..siksi asiaa jaksan ihmetellä ja asia vaikutti loppupelissä reissuun omalta osaltaan. Otin asiasta yhteyttä Rukkaan mutta eipä heitä yhden loimen kohtalo kiinnostanut ja reklamaatiot ohjattiin liikkeeseen. Tuskin tekivät asialle mitään.

Max ja BOT


Gini tahtoi aamuyöstä untuvamakuupussiini, kun vilu alkoi häiritä hänen untaan. Nakkasin ehjän toppaloimen päälle ja uni taas maittoi. Max myös mörähteli kylmyyttä tyytymättömästi herättäen meidät kaikki. Koirat oikoivat ja venyttelivät yöllä kipeitä jäseniään, joten teltta olisi ollut liian ahdas koirien yöllisiin seikkailuihin. Nyt tiedämme ainakin millainen teltta pidemmälle reissulle tulee hankkia. Siihen onkin sitten säästettävä rahaa. Kunnon teltat on hurjan hintaisia. Hyviä suosituksia vaelluskäyttöön tarkoitetuista koiraystävällisistä teltoista otetaan vastaan.

Koirien ruuaksi valitsin Mustin ja Mirrin myyjän suositteleman ruuan eikä ylimääräistä rasvaa tarvinnut mukaan vaikka aluksi olin sen kirjannut hankittaviin. Annoimme koirille reilut annokset iltaisin. Olin mitannut annokset valmiiksi Minigrip-pusseihin. Pussit oli helppo jakaa rinkkoihin tasapuolisesti. Ihan kätevä vinkki reissuja varten! On hyvä huomioida, että isojen koirien ruuat painavat taakassa eniten mutta taakkahan helpottaa loppua kohden (heh!).

Ruoka oli Canagan country game kuiva nappulaa jossa on proteiinia 36% ja rasvaa 19%. Kallis ruoka! Säkki maksoi 89,90€. Koirien hyvinvointi on kuitenkin tärkeä osa metsästystä ja ruuan laatuun on hyvä panostaa koiran tarvitseman energiamäärän mukaan. Toki emme muutoin käytä kyseistä merkkiä sillä edullisimmissakin merkeissä on laadukkaita ruokia. Hinta ei ole ainoa laadun määre. Kyllä se paskan määrä ja laatu sekä koiran hyvinvointi kertoo parhaiten mikä sopii ja mikä ei.

Ginin lihasten venyttelyä kammissa

Lisäksi kesken päivää annoimme lisäenergiaa Virbacin Nutri-plus geelistä. Pötkö riitti hyvin ja sitä jäikin. Geeli on meillä muutoinkin metsästysreissulla aina mukana esim. Mauno-maastonakin rajumpien ajojen jälkeen. Toisinaan käytän pakastettua riistan luista ja rasvasta keitettävää lientä mutta sitä ei tietenkään viitsinyt mukaan raahata eikä sitä riitä joka reissulle.

Erämaassa on helppo kun puroista ja järvistä voi juoda eikä vettä tarvitse raahata kokoaikaa mukana. Vanhempi koirista syö janoon lunta mutta Ginille jäätyneet purot ja tunturisuoalueet olivat kova paikka. Onneksi avoimia kohtia puroista löytyi ja ehkäpä näin jopa pientä lumen haukkomista loppureissusta. Kammissa lämmitimme hiukan koirille annettavaa vettä iltaisin.

Emme pitäneet välipäiviä mutta nukuimme 10-15h yössä. Käytännössä pimeän ajan kokonaan. Se riitti koirien palautumiseen ja meidän myös. Lihasten kevyttä venyttelyä ja hieromista tehtiin kammissa iltapäivisin koirien hiukan lämmettyä. Raju hieronta ei kannata mutta kevyt pyörittely silittelyn ohessa rentouttaa. Kosketus on tärkeää niin meillä ihmisillä kuin koirillakin. Muista halata ja paijata vaelluskaveriasi myös tänään!


Kaverukset tauolla



Neljä vinkkiä koiran kanssa vaellusmetsästykseen


  • Turvallisuus - vhf-paikannin luo erämaassa turvaa koiralle kuin ihmisellekin. Ultracom Avius luotettava paikannin. Hyvät kartat ja tarkka sekä nopea paikannus. Muista varavirta ja virtajohto.
  • Laadukas tuhti ravinto - Anna kulutuksen mukaisesti enemmän ruokaa ja ruoki vain illalla.
  • Energiatahna koiralle päivän rasituksiin
  • Lämpö! Erämaassa sääolosuhteet vaihtelee. Varaa kahdet loimet - Toinen päiväksi ja toinen yöksi. BOT - auttaa palautumisessa muita loimia paremmin.

perjantai 2. marraskuuta 2018

Luonto antaa koivuniemen Herrasta


Metsällä ehtii ajatella kaikenlaista. Tehdäkin.

Suoriutujatyypin ongelma on olla tehokas myös silloin kun apaattinen metsästäjä.ei tee mitään muuta kuin istuu, odottaa ja tuijottaa valkenevaa luontoa kylmyydestä kangistuen. Hyvä puoli tehokkuudessa on se että ei tule kylmä..aina pieni tutina päällä ja väsy.

Vaikka kuinka yritän  olla ajattelematta mitään niin aivot työstää jotain elämää suurempaa aihetta kuten esimerkiksi sitä että jos olisin riistaeläin niin minut ammuttaisiin ehkä ensimmäisenä. Olen väsynyt ja huonokuntoinen..Kaikkihan sitä miettii. Tai jos olisin karhu niin kyttäisin metsästäjää takaapäin enkä todellakaan juoksisi edestä.



Mielessä on pyörinyt viime aikoina kiitollisuus. Mistä olen kiitollinen ja miksi? Olenko jollekin kiitollisuuden velkaa ja onko joku minulle kiitollinen jostakin ja miksi pitäisi olla? Tiedän miltä tuntuu kiittämättömyys. Varmasti moni tietää. Teet jotain tärkeää, käytät siihen aikaasi ja voimavaroja mutta kukan ei huomaa että edes hengität.

Työelämässä opin siihen että suunnittelin ideoita ja toteutuksia joista muut saivat kunnian. Siihen tottui ja turtui mutta että kiittämättömyys..



Aamunsarastus nevan keskellä pisti miettimään että kiittääkö luonto jos ammun saalistettavan riistan heti kun se ilmestyy paikalle? Tai kiittääkö se joskus sitä etten puristanutkaan liipasinta koska matka oli pitkä tai laji väärä..

Kiittääkö luonto sinua joku päivä että keräät jonkun "vahingossa" unohtamat hylsyt pois mättäältä? Mättään kumartelee ja sitä rataa.

Rankaiseeko luonto roskaajia ja jatkuvasti lentokoneella lentäviä sekä niitä jotka eivät pidä metsän hyvinvoinnista ja tuottavuudesta sekä suojelusta huolta.


Saako salametsästäjät ja huonoa metsästysetiikkaa noudattavat selkäsaunan Tapiolta? Tai ehkäpä roskaavat retkeilijät ja marjanpoimijat ruoskitaan Koivuniemen Herralla.

Onko luonto sitä mieltä että luvatta maastossa mönkijällä ajaja saa tukkapöllyä ja ymmärtääkö luonto luvista mitään? Saako se luvista saadut rahat itselleen? Ja sijoittaa ne rahat metsään.

Olen jotenkin suunnattoman kyllästynyt kiittämättömyyteen ja epäoikeudenmukaisuuteen että ihan oksettaa. Luonnolle tässä kiitollinen pitää olla ja oikeudenmukainen.

Tiedätkö ihminen, seuravan kerran kun et nosta hylsyä mättäältä tai jätät nuotiopaikan sotkuiseksi niin se sinua takaa päin kyttäävä karhu laulaa sun korvaan Antti Tuiskun Keinutaan luritusta ja käyttää kieltään korvassasi.

Suuria ajatuksia, eikö. Ei hätää, käyn terapiassa viikoittain.



keskiviikko 17. lokakuuta 2018

GPS-paikannin ja mitä silläkin tekee?

Kirjoitettu 9.8.2018 yhteistyössä Metsästys ja Kalastus -lehti

Niin on koiratkin taas ihan irti. Juosta laputtaa pitkin metsiä ja louskutus käy. Seisoin nevan laidassa tyttö reppuselässä ja toivoin että Mauno saisi ajon käännettyä takaisin. Kimakka haukku kuului viimeisimmän paikkatiedon mukaan kilometrin päästä. Jäljistä päätellen ajettava on peura.
Panta, korjaan yhteys pantaan ei toimi silloin kun sen signaalit tai mitkä lie pykälät on alle 10. Hermostuttaahan se mutta miksi?
Edessä on metsää ja nevaa enemmän kuin tarpeeksi. Seuraava vastaan tuleva tie koiralle on tosin minulle pitkän ajomatkan päässä että jos maastonakki ei nyt sinne saakka räksyttäisi... mitä sitten pelkään? Syviä ojia, suurpetoja? En pääse tyttö selässä kovin nopsaan varvikossa etenemään...ojien ylittämisestä puhumattakaan. Toki olen miettinyt tyttären takia kaiken valmiiksi jos hätätilanne tulee.
Aamun eka maasto

Ennen ei ollut paikantimia. Ja sitten tuli haravat jotka antavat vain suunnan. Koira osasi tulla lähtöpaikkaan jos ei samana päivänä niin joku päivä. Metsästyskoiria varmasti myös kuoli enemmän autojen alle. Näin olen kuullut nuotiopuheista ja mitä muistikuvia on jäänyt lapsuudesta.
En kykenisi jättämään koiraa yöksi metsään. Ei ole koskaan tarvinnut sillä panta on toiminut. Pari kertaa on käynyt niin että kiittelen pannan olemassa oloa, sillä muutoin en olisi Maunoa metsästä löytänyt.
Autotiet on tietysti yksi syy miksi panta on hyvä olla olemassa. Autotiet, varsinkin metsäautotiet,  on toisaalta myös hyvästä, jotta passitus ja koiran kiinni ottaminen on helpompaa.
Koiran etenemistä on myös mukava seurata. Ajojäljestä ja haukun ärhäkkyydestä voi jo sanoa mikä mahdollisesti edessä menee. Sehän on loppupelissä vain oletus. Siksi pyrin näkemään eläimen menemällä esimerkiksi ajon keskelle tuulen alapuolelta tai tarkistamaan jäljet tai jätökset. Näin saa myös itse liikuntaa metsässä.
Tuijotan kännykän ohjelmaa metsän keskellä viimeisin paikkatieto ja haukku kuuluu kaukaa. Käyn katsomassa jälkiä ja painaumia nevalla piisaa. On hirveä, kaurista ja peuraa. Paikantimen puhelimeen jättämän jäljen kohdalla menee edelleen tuoreet peuran jäljet.
Ajo kääntyy haukusta päätellen takaisin ja signaalipykälät paranee. Vien tytön autoon katsomaan lastenohjelmia, sillä pakarat on kantamisesta tulessa ja jatkan matkaa yksin tietä myöten. Paikannin takkuaa jälleen. Olen oikeassa suunnassa risteyksessä josta nään moneen suuntaan mutta en nyppylän taa josta ajo sitten lopulta menee. Haen Maunon pois. Totean myös että olisin saanut koiran metsästä ilman pantaakin. Metsästämmekö siis liikaa tuijottaen paikantimen piirtämää viivaa seuraten? Mitä mieltä olet?
Tyttäreni on kulkenut Manducassa tasan kuusi vuotta. Syntyi Heinäkuussa ja Syyskuussa on mukana metsällä.

Aamupäivän ekalta ajopaikalta soitin tukeen. Sain loistavaa palvelua. Yritin kaivella eri sanamuodoilla ja kyseenalaistaen pannan toimivuutta. Päälimmäisenä itselle jäi mielenpäälle että pantamerkkien toimimattomuutta arvostellaan usein ehkä turhaankin. Toimimattomuus johtuu ensisijaisesti liittymistä ja niiden kuuluvuudesta. Itärajalla ja pohjoisessa kuuluvuus on huono ja paikoitellen muuallakin. Toki myös pannan tekniikalla on väliä ja omalla tarpeella ja mieltymyksillä käyttöliittymiä kohtaan.
Maunon pannassa on nyt DNA:n Prepaid käytössä ensimmäistä kertaa. Tracker-SIM olisi ollut ykkösvaihtoehto mutta sen ostaminen on monen mutkan takana. Puhelimina oli IPhone Saunalahden liittymällä, Samsung Telian ja Elisan liittymillä. Yksi puhelin seurasi Pohjanmaalla tapahtuvaa ajoa Espoosta käsin. Minun kahdessa puhelimessa kummassakaan ei ollut kunnolla kenttiä edes somettamiseen.
Mauno-maastonakilla on käytössä pantana vanha Pointeri, joka siis on sama kuin Trackeri. Panta kuului aikoinaan noutajamiehen ajokoiralle joka jäi junan alle metsästystilanteessa. Panta toimii edelleen. Sillä on tunnearvoa ja herättää ajatuksia.
Maunon ajojälki löytyi osittain jälkipeleistä. Oma paikannuslakaan ei toiminut koko aikaa huonojen yhteyksien takia.

Viime vuoden ajot menin eri pannoilla enkä huomannut eroavuutta. Toki kun yhteen on tottunut niin muut tuntuvat oudoilta. Trackerin kanssa on ollut ongelmia ennenkin mutta ei ne ole metsästystä koskaan haitannut. Koiran ääntä seuraamalla suunnistaminen on helppoa. Tosin mäyräkoiran ja muiden ajokkien ajoa ei voi verrata keskenään sillä vauhti on eri luokkaa... siispä jokainen katselee tarvetta ja toimivuutta omien tarpeiden kautta.
Voin paljastaa että minua kiinnostaa tällä hetkellä eniten suomalainen B-bark. Karttasovellus vaikuttaa loistavalle kun sitä hetken olen käyttänyt. Miten se eroaa muista merkeistä, en osaa sanoa sillä sitä en ole vielä testannut tosi toimissa.
Kerro mitä pantaa käytät ja miksi se on paras? Muista perustella ja kertoa miten ja miksi se eroaa muista merkeistä.
Mauno on tyytyväinen mutta väsynyt mammanpoeka