lauantai 16. helmikuuta 2019

Kauden ekat treenit Ginin kanssa



Gini on aina rinnalla

Metsästyskausi vaihtuu pikkuhiljaa noutajatreeneihin. Aloiteltiin treenejä kevyesti. Kokeilin käsimerkkejä ja markkeerauksia sekä ohjauksia. Gini oli revetä ilosta! Koira ei enää iloisempi voi olla.

Vuosi 2019 kisataan yhteistyössä Viking Outdoor Footwearin kanssa. Treenikenkinä alkukaudesta käytän kevyitä camokuosisia metsästyskenkiä Villrein RT Boa GTX. Minulle on tärkeintä että jaksan liikkua ja että treenini ei mene pilalle kipeiden, kylmien tai märkien jalkojen takia.

Tiivis ja riistarikas metsästyskausi teki meidän yhteistyölle hyvää. Gini on kehittynyt paljon. Kasvanut henkisesti ja fyysisesti. Minun vointi on mennyt eteenpäin mutta päivä kerrallaan edelleen. Sen mukaan treenataan ja kisataan.

Keskittyminen


Vasen!

Tällä kaudella ollaan Ginin kanssa avoimessa luokassa. Tehtävät ovat vaikeampia ja vaatii minulta keskittymistä. Paniikkihäiriöt ja psykosmaattisuus ei tee ryhmätreeneistä tai kisapäivistä helppoja. Paineistun pienemmistäkin asioista. Aion silti yrittää ja astua epämukavuusalueelle. Pasi on aina tukena. Ilman häntä en liiku mihinkään.

Tottelevaisuus on mukana joka päivä. Ginistä on tullut helpommin hallittava kuin viime vuonna. Voimakasluonne on edelleen tallella. Mielenkiinnolla odotan miten ohjattavuus säilyy kun tehtävät vaikeutuvat.

Parhaita yhteisiä hetkiä metsästyskaudelta 2019
Blogiyhteistyö: Viking Outdoor Footwear

Treenikengät: https://vikingfootwear.com/products/women/villrein-rt-boa-gtx?colorId=COLOR8163

lauantai 9. helmikuuta 2019

Rauli-rusakon kohtalo - osa 1

Onnenkäpälät


Meitä oli 11 oman seuran yhteisjahdissa. Todella mukava porukka. Kaikkien kanssa pystyy juttua heittämään. Se on sitä metsästyksen kullanarvoista sosiaalisuutta että kaikki mahtuvat joukkoon ja hyvällä mielellä jahti saadaan päätökseen.

Arvostan yhteisiä jahtipäiviä olivat ne sitten oman seuran koolle kutsumia tai niin että saan olla vierailevana metsästäjänä eri porukoissa. Olen erakkoluonne kaiken ulospäin näkyvän sosiaalisuuden takana.

Ajokoirana meillä oli kaunis Suomenajokoira. Hiukan tiukka antamaan ääntä. Lunta oli paljon mutta sinnikkäästi koira pysyi jäljellä. Tehtiin mieheni kanssa peliliike ja mentiin eri suuntaan kuin muut, siellä olikin jo eräs herrasmies ja kokenut metsästäjä passissa. Levittäydyttiin tien varteen.

Ajo suuntautui toiseen suuntaan. Keräännyttiin juttelemaan autoista ja metsästyksestä. Mukava rupatella. Emmin hiukan että täytyy vissiin lähteä toisaalle mutta päädyttiin uudelleen levittäytymään saman tien varteen sillä se nyt vain tuntui siltä. Arvotiin mieheni kanssa kuka menee passiin risteykseen. Se on kuumapaikka.

Tiellä oli trafiikkia. Koiran haukku kuului vain välillä. Tuntui että tyhjää metsää sai tuijottaa. Herrasmies tulee jutulle. Tuumaillaan. Rusakkojahdin ”jahtipäällikkö” huikkaa ohi mennen että ajo tulee tähän ja te vain täällä juttelette. No mistäs sitä tietää jos koira ei anna ääntä.

Tuijotan tyhjää metsää. Silmät mittaa aluetta. Mitään ei näy. Risteyksessä passissa oleva mieheni ampuu rusakkoa metsän puolelle. VHF:ssä jo kysellään että jäikö? Kävelen mieheni luo. Rusakko oli tullut rauhassa passiin. Istunut ja kuunnellut. Jäi se, tuumaan.

Rusakko jolla on kaunis pää. Turkki tupoilla aivan kuin olisi jo kevät mielessä. Rusakoissakin on eroja. Toiset on epäsuhtia roikkoja ja toiset sulavalinjaisia ja kauniita.



Odotetaan koiraa kaadolle. Koira kaartaa kuitenkin eri suuntaan. Olisiko karkkojänis? Pian koira suuntaa kohti kattoa. Uskokaa tai älkää mutta rusakko oli kuunnellut juttujamme ja nauranut ihan varmasti. 100m päästä eli minun passin kohdalta se oli kurvannut risteykseen. Juuri silloin kun juttelimme. Koira oli paljon jäljessä.

Suomenajokoira tulossa kaadolle


Homma jatkuu toisella alueella. Rusakko kurvaa talon pihasta koiran eteen. Katson pellon reunasta kuinka kaukana juoksee sulavalinjainen koira miljoonaa. Koira hukkaa rusakon kuusimetsään. Tulille kuuluu VHF:stä.
Jahti jatkuu. Olimme luvanneet tyttärelleni että mennään iltapäiväksi uimaa, joten meidän osalta jahti päättyi siihen. Kolmen tunnin rutistus.

Mitä Rauli-rusakolle sitten tapahtui. Siitä kuulette myöhemmin.

Riistan käsittely on mun heiniä


lauantai 19. tammikuuta 2019

Kaurisjahtia Lapualla



Mauno on jo käyttökoirana kääntymässä papparaisten sarjaan. Ajotaidot on loistavat mutta vauhti on hiljentynyt nuoruusvuosista, toki lumi hidastaa kaikkia tappijalkoja. Jäljelle laittaminen ei aina ole paras vaihtoehto. Riippuu toki jäljen tuoreudesta. Maunolla sekoittuu ilmavainu ja jälkitarkkuus joista se jälkitarkkuus on vahva. Jos jäljet on niin ne mennään loppuun asti, joten yhtään liian vanhoille jälille ei kannata laittaa. Tämä talvi on ajettu jänistä, ihan tarkoituksella. Kauriin ja peurojen perään on päästety vain muutaman kerran. Ei vain meinaa Mauno pysyä rusakon perässä enää vaikka himoja siihen näyttää olevan.

Tällä kertaa lähdettiin kaurisjahtiin. Mukava oli mennä vieraaksi toisen seuran alueelle ja vieläpä porukkajahtiin. Metsästysmajalla oli tuvallinen ystävällisiä äijiä kokoontuneena heti aamusta. Lepposa tunnelma ja hyväntahtoista naurua, se jäi yhteisistä hetkistä mieleen. Metsästysseuralla on iso merkitys sosiaalisesti, sitä ei pidä koskaan unohtaa tai väheksyä.

Lapuan lakeudet ovat kyllä sanontansa veroiset. Toki alue, jossa olimme oli vaihtelevaa. Metsää, nevaa ja sitten sitä peltoa. Peltoa, jota rakastan.

Ensimmäisen vedon piti olla nopea. Koira irti ja kuljin Maunon perässä passitetun alueen keskelle metsään. Menin syvään ojaan piiloon, odottamaan mihin suuntaan ajo kääntyy. Pian juoksi iso kauris minua päin. Seuraan haulikolla pakenevaa eläintä. Puristan haulikkoa mutta lasken haulikon alas. Kauris juoksee suoraan passiketjua kohden. Miksi ampuisin sen kauas metsäiselle nevalle, jossa liikkuminen muutoinkin oli vaikeaa. Kauris jäi kuitenkin henkiin. Meni ketjusta läpi ja lujaa. Toinen kauris kääntyi kauempaa ja katosi pienelle alueelle..taitavia perkeleet. Mauno pistettiin autoon. Tassut hiukan auki mutta ei liikaa.



Aluetta koluttiin ja eräs metsämies kohtasi kauriin ilman asetta. Pakeni kauas ja lujaa passiketjua hipoen. Nuorempi (kaksi vuotias) mäyräkoira ajoi hyvin. Kaunis haukku. Nuoruuden into ja vauhti. Oli mukava kuunnella ja olla passissa. Kaatoa ei kuitenkaan saatu isosta työstä huolimatta.

Tauolla oli hyvä tunnelma. Kaikki veti makkaraa, paitsi me. 21 päivän haaste pysytellä terveellisellä ruokavaliolla ei tehnyt edes tiukkaa vaikka makkarataukoa pelkäsinkin. 100% kauraleipää ja hanhenfilettä 100g ja lisäksi kanamuna. Ihan helvetin hyvät eväät. Puhdasta energiaa ilman turhia lisukkeita. Ihminen pärjää yllättävän vähällä. Aiemmin söin suklaata, todella paljon ja makkaraa. Siinä kaksi mun pahetta.

Iltapäivällä vaihdettiin aluetta. Nuorempi vietiin jälelle ja Mauno päästettiin tyhjältä alueelta. Kyykkypissalla Mauno oli hihnassa. Nenä kävi metsään ja ilme oli sen näköinen että päästä mut irti äläkä vain kuse siinä. Ilmavainu toimii sittenkin.

En aluksi uskonut että metsästä mitään löytyy edes silloin kun Mauno lähti ajamaan. En ennen kuin kävin katsomassa jäljet.

Niin vain Mauno veteli ilmasta vasan ja paukutti suoraan sen toka vikaan passiin, kettumiehelle.

Olin tyytyväinen niin metsämiehen onnellisesta ilmeestä kuin Maunon ilmavainusta. Saatiin maksa ja sydän ajomiehen kiitosta. Vasassa ne ovat todella hyviä.

Mukava metsästysporukka. Jäi hyvä mieli.