lauantai 19. tammikuuta 2019

Kaurisjahtia Lapualla



Mauno on jo käyttökoirana kääntymässä papparaisten sarjaan. Ajotaidot on loistavat mutta vauhti on hiljentynyt nuoruusvuosista, toki lumi hidastaa kaikkia tappijalkoja. Jäljelle laittaminen ei aina ole paras vaihtoehto. Riippuu toki jäljen tuoreudesta. Maunolla sekoittuu ilmavainu ja jälkitarkkuus joista se jälkitarkkuus on vahva. Jos jäljet on niin ne mennään loppuun asti, joten yhtään liian vanhoille jälille ei kannata laittaa. Tämä talvi on ajettu jänistä, ihan tarkoituksella. Kauriin ja peurojen perään on päästety vain muutaman kerran. Ei vain meinaa Mauno pysyä rusakon perässä enää vaikka himoja siihen näyttää olevan.

Tällä kertaa lähdettiin kaurisjahtiin. Mukava oli mennä vieraaksi toisen seuran alueelle ja vieläpä porukkajahtiin. Metsästysmajalla oli tuvallinen ystävällisiä äijiä kokoontuneena heti aamusta. Lepposa tunnelma ja hyväntahtoista naurua, se jäi yhteisistä hetkistä mieleen. Metsästysseuralla on iso merkitys sosiaalisesti, sitä ei pidä koskaan unohtaa tai väheksyä.

Lapuan lakeudet ovat kyllä sanontansa veroiset. Toki alue, jossa olimme oli vaihtelevaa. Metsää, nevaa ja sitten sitä peltoa. Peltoa, jota rakastan.

Ensimmäisen vedon piti olla nopea. Koira irti ja kuljin Maunon perässä passitetun alueen keskelle metsään. Menin syvään ojaan piiloon, odottamaan mihin suuntaan ajo kääntyy. Pian juoksi iso kauris minua päin. Seuraan haulikolla pakenevaa eläintä. Puristan haulikkoa mutta lasken haulikon alas. Kauris juoksee suoraan passiketjua kohden. Miksi ampuisin sen kauas metsäiselle nevalle, jossa liikkuminen muutoinkin oli vaikeaa. Kauris jäi kuitenkin henkiin. Meni ketjusta läpi ja lujaa. Toinen kauris kääntyi kauempaa ja katosi pienelle alueelle..taitavia perkeleet. Mauno pistettiin autoon. Tassut hiukan auki mutta ei liikaa.



Aluetta koluttiin ja eräs metsämies kohtasi kauriin ilman asetta. Pakeni kauas ja lujaa passiketjua hipoen. Nuorempi (kaksi vuotias) mäyräkoira ajoi hyvin. Kaunis haukku. Nuoruuden into ja vauhti. Oli mukava kuunnella ja olla passissa. Kaatoa ei kuitenkaan saatu isosta työstä huolimatta.

Tauolla oli hyvä tunnelma. Kaikki veti makkaraa, paitsi me. 21 päivän haaste pysytellä terveellisellä ruokavaliolla ei tehnyt edes tiukkaa vaikka makkarataukoa pelkäsinkin. 100% kauraleipää ja hanhenfilettä 100g ja lisäksi kanamuna. Ihan helvetin hyvät eväät. Puhdasta energiaa ilman turhia lisukkeita. Ihminen pärjää yllättävän vähällä. Aiemmin söin suklaata, todella paljon ja makkaraa. Siinä kaksi mun pahetta.

Iltapäivällä vaihdettiin aluetta. Nuorempi vietiin jälelle ja Mauno päästettiin tyhjältä alueelta. Kyykkypissalla Mauno oli hihnassa. Nenä kävi metsään ja ilme oli sen näköinen että päästä mut irti äläkä vain kuse siinä. Ilmavainu toimii sittenkin.

En aluksi uskonut että metsästä mitään löytyy edes silloin kun Mauno lähti ajamaan. En ennen kuin kävin katsomassa jäljet.

Niin vain Mauno veteli ilmasta vasan ja paukutti suoraan sen toka vikaan passiin, kettumiehelle.

Olin tyytyväinen niin metsämiehen onnellisesta ilmeestä kuin Maunon ilmavainusta. Saatiin maksa ja sydän ajomiehen kiitosta. Vasassa ne ovat todella hyviä.

Mukava metsästysporukka. Jäi hyvä mieli.


tiistai 8. tammikuuta 2019

Jumppatrikoot jalassa 21 päivää

Lisää kuvateksti

Jänismetsällä käveltiin 11 km Etelä-Pohjanmaan peltoja ja metsiä. Tykkylunta oli kasaantunut peltojen reunamille ja siinä oli raskas kävellä. 11km kohdalla sanoin että nyt en enää jaksa. Jalkoja särkee. Pakko lopettaa ja päästä lepäämään. Jalka ei vain enää noussut. Selluliitti ahdisti reisiä ja tuntui ettei verikään kierrä. Nilkat turpoaa ja on paska olo. Ei, metsästyksestä ja luonnossan olemista tulee hyvä olo. Nyt on jokin pielessä. Eipä siinä, paska kunto ja huonot energianlähteet ja nyt viittaan suklaaseen.

Tää oli joskus silloin vuonna kuokka ja kirves...


Kirjoittelin aikoinaan blogissa metsästäjän fyysisestä hyvinvoinnista, vuosia sitten kun olin vielä itse hyvässä kunnossa. Aihe hiipui vähän niin kuin mun oma fyysinen ja henkinen kuntokin. Nyt olen sitten rapakunnossa. Hyviä asioita tapahtuu kun antaa elämälle mahdollisuuden. Tämä on pieni juttu yhteiskunnalle mutta iso askel minulle.. vai miten se menee. Voitin Martina Aitolehden treenihaasteen kahdelle ja olo on kuin lottovoittajalla.

Ei hyytynyt hymy metsästäjänaisella ensimmäisenä 21 päivän treenihaaste -päivänä, vaan treeni tuntui yllättävän kevyelle. 24-40 min treenit kotona, ne ehtii tehdä kuka vain. Me vedettiin se sillä aikaa kun tyttö oli voimistelutreeneissä. Normaalisti siinä tehdään lenkki koirien kanssa ja no, nukutaan. Nyt ehti tehdä molemmat, paitsi nukkua.

Max lisäpainona dipissä


Ensimmäisen päivän treenisarja tehtiin triplana, sillä dippipunnerrukset on mun vahvuus olin sitten muutoin miten huonossa kunnossa tahansa niin oikkarit on jäätävässä kunnossa. Leveissä punnerruksissa olen puolestaan heikko vai onko siitä vielä jotain alempaa vertausta. Olkapää-hartiaseutu on ongelma, sillä kärsin molempien käsien tenniskyynärpäistä ja liiallisesta jänteiden jäykkyydestä käsissä. Ihan helvetin kipeet ajoittain. Kortisonia piikillä ja sitä rataa.

Instagramissa seuraajilta ensimmäisen haastepäivän aikana tuli roppakaupalla viestejä. ”Minunkin pitäis tehdä jotain…” …oli aika yleinen sanoma viesteissä. Pitäisi mut mikä estää? Jatkuva väsymys ja siitä seurauksena saamattomuus. Jokaisella on tietysti ne omat syyt. Ei vaan jaksa kun kokoajan pitäisi jaksaa kaikkea. Sitten pitäis vielä jaksaa että jaksaa.

Ruokavaliossa puolestaan itse sitä omaa ”ylimääräistä kulutusta” ei helposti näe tai ei halua nähdä. ”Olen ansainnut tämän 500g suklaarasiaan ”, ajattelin minä kun palkitsin itseäni masennukseen keskellä ja se oli tärkeä voimavara siinä hetkessä…sen jälkeen olen saanut syödä herkkuja koska ne ovat niin helevetin hyviä.

Uskon valmennukseen oli se sitten netissä tai livenä ja yhteisön tukeen joka esim. tämän haasteporukan keskuudessa vallitsee. Ihminen tarvitsee toista ihmistä ja joka asia yhdistää. Siitä syntyy yhteisöllinen voima, jota muuten metsästäjienkin kannattaisi käyttää elämässä monessakin mielessä enemmän. Yhteishengessä on voimaa.

Martina kirjoitti eräässä julkaisussa että on vain yksi kroppa, pidä siitä hyvä huoli. Se on mun motto nyt oman kroppani kanssa. Ikä ei ole este liikunnalle eikä sukupuoli jumpalle. Pasi treenaa nimittäin mun myös haasteessa ja syö mukisematta ruokavalion mukaan. Mä olen se joka nurisee, rahkasta.

Ruokavalio haasteessa on perus arkiruokaa hyvistä raaka-aineista valmistettuna, ilman ylimääräisiä rasvoja mutta toki rasvojakin syödään. Ne ovat tärkeitä elimistölle. Huomasin että voin kokkailla samoja herkullisia ruokia mutta juusto tai kerma jää pois. Annoaskoko on sama mutta lihaa otan vähemmän enkä ota kolmea kertaa lisää kuten normaalisti. Päivän aikana syödään useammin, joten en kärsinyt nälästä ensimmäisenä päivänä, enkä nyt tätä kirjoittaessa eli toisena päivänä. Ateriarytmi, elämänrytmi eli suunnitelmallisuus. Olen pitänyt lapsellani tiukkaa rytmiä elämässä siis perusasioissa mutta miksi olen unohtanut itseni? Koska ei minulla ole niin väliä...ompas.

Lounas - Hirvenjauhelihaa, sipulia, riisiä ja porkkanaa


Metsästäjän on itseasiassa helppo toteuttaa tämänkaltaisen haasteen terveellistä ruokavaliota raaka-aineiden puolesta kun liha pakasteessa on rasvatonta ja moni varmasti suosii suomalaisia vihanneksia. Hiilareista suomalainen peruna on tosi hyvä valinta. Hairahdin ensimmäisenä päivänä riisiin, jota meillä ei muuten syödä. Se oli hyvää pitkästä aikaa mutta erään seuraajan sanoin, se on tuotu kaukaa. Mikä sitten on ekologista? Kaukaa tuotu vai lähellä tuotettu. Vai ehkä itse tuotettu.

En itse metsästä hirviä, mutta saamme hirven jauhelihaa hommattua metsästysseuramme kautta. Hirveä voi ostaa myös lihakaupoista varsinkin metsästyksen aikaan, eikä hinta ole ihan mahdoton. käytämme siis lihana itsemetsästettyä riistaa tai oman seuran alueelta metsästettyä hirveä. Muihin suosikkeihin kuuluu hevosenliha, lihakarjan vähärasvaiset osat sekä kani jota haluaisimme syödä itsetuotettuna. Päivittäinen lihankulutus on periaatteessa pieni jos syö järkevästi. Olemme syöneet liikaa lihaa sillä ajatuksella että se on hyvää…pakko myöntää. Laadukas liha on vain niin hyvää.

Mun kulmakiviä tässä haasteessa on veden juominen. 3l päivässä.. joka on minulle paljon tuntuu kuin hukkuisin veteen ja rahkan syöminen, jota aikoinaan söin liikaa sekä sokeriton elämä. Sokerinmussuttamista voi kutsua kohdallani addiktioksi kuten aiemmin mainitsinkin. Myös ajatus siitä että on pakko tehdä on lisännyt stressiä jo ennen haastetta, jota herkikistynyt mieleni käsittelee ja ajaudun paniikkiin. Onneksi on avaimia joilla lukkoja saa jo auki. Yritän puskea pakoajattelua pois ja ajatella haastetta etuoikeutena sekä mahdollisuutena palata terveelliseen elämään...pikkuhiljaa.

Jumpparikoot jalkaan vaan ja jaksaa jaksaa...ainakin tulevaisuudessa paremmin.

No, itseasiassa käytän alkusyksyisin jumppatrikoita myös metsä

tiistai 1. tammikuuta 2019

Vuosi 2018 - metsästyskuvat ovat vain kuvia

Best nine 2018 IG: riikkametsanneito

Kuvat ovat vain kuvia. Visuaalisia otoksia ohikiitävistä hetkistä, muistoja tavallaan mutta näetkö niiden taakse? Katson Instagramin Best nine -sarjaa. Mitä ne kertovat kuluneesta vuodesta teille rakkaat lukijat ja mitä ne kertovat minulle. Veikkaan että täysin eri asioita. Näet hymyn mutta minä sen taakse.

Kuvissa on muutama onnistunut metsästysreissu. Murto-osa mukavista ja onnistuneista reissuista metsästyksen parissa. Iloisia saaliskuvia, juuri niitä joita pyrin välttämään. Joukossa on pari kuvaa edelliseltä vuodelta ja kaksi kuvaa päästäni eri suunnasta kuvattuna. Kuvat ovat kyyhkynaloituksesta kun pötkähdin saaliiden viereen. Muistan, oli hyvä fiilis mutta väsytti enemmän kuin kuva osaa kertoa. Se on se naamari jonka laitat päähän vieraiden ihmisten edessä. Se naamari josta moni minulle kirjoittaa. Olen joutunut laittamaan sen päähän teidän eli seuraajien vuoksi ja niiden jotka jahdissa oli tuona päivänä. Ei koko totuutta halua näyttää. Ei kykene. Liian henkilökohtaista.

Ette usko kuinka paljon tarinoita olen saanut lukea metsästäjien eli meidän ihan tavallisten ihmisten elämän tuottamasta tuskasta jonka myötä masennus, väsymys ja romahdukset ovat väistämättömiä. Kuvat eivät sitä kerro. Niin voi tapahtua kenelle tahansa. En minäkään olisi uskonut että minulle niin käy. Vahva nainen joka on pitänyt omia ja toisten puolia. Tarpeeksi kun saa turpaan niin taju lähtee, keneltä vain. Erot, lapsuudet traumat, raiskaukset, hyväksikäytöt, yksinhuoltajuuden tuomat paineet, kuolemat, työpaikkakiusaamiset ja muut työhön liittyvät ongelmat, päihteet, yksinäisyys... syitä on yhtä monta kuin on tarinaakin. No mutta en tiedä olenko osannut auttaa. En tiedä olenko jaksanut antaa itsestäni jotain mikä kantaisi siinä hetkessä kun ei jaksa mitään. Olen itse ollut niin väsynyt. Anteeksi jos sanani eivät ole riittäneet.

Auringonnousu rusakkometsällä


Metsästys on ollut kantava voima minun elämässäni kuin myös näiden ihmisten jotka ovat kanssani kirjoitelleet. Minulle selitettiin psykoterapiassa miksi aivot toimivat niin ja se avasi silmäni. Lamaantumisen sijaan aivot ovat valppaina niin otsalohkossa sijaitsevat aivot joissa sijaitsee järkeen perustuva looginen ajattelu kuin selkärangan jatkeena niskakuopan takana takaraivossa sijaitseva aivonosa, jossa tunteet ovat kuin piilossa. Se sanonta jossa mennään perse edellä puuhun viittaa siis karusti ajateltuna tunneperäiseen toimintaan.

Alan onnekseni, lapseni onneksi ja mieheni iloksi löytämään tasapainon menneisyyden traumojeni kanssa. Elämä näyttää selkeämmältä kuin koskaan, viimeksi se herkkä tyttö oli kanssani kun olin 7 vuotta. En kaipaa elämääni enää jotain mitä en tunnista, enkä juokse karkuun menneisyyttä joka on ajanut minua takaa siihen pisteeseen asti joka on se paljon puhuttu piste iin päällä. Siellä on synkkää eikä se ole ohikiitävä hetki ettei jaksa vaan pidempi aikainen tunne, olotila, tuska, pimeys...paikka jossa ei saa happea. Sieltä ei löydä ulos ilman apua. Rakkaus on parantanut sinut, äiti. Sanoi 7 -vuotias tyttäreni. Niin, sinun rakkautesi ja mieheni sekä niiden ihmisten rakkaus jotka näkevät kuvien taakse.

Taivas lyö tulta vuoden viimeisenä päivänä 2018


Vuoden viimeinen päivä. Rusakkojahtia Etelä-Pohjanmaalla labradorien kanssa, ilman saalista. Lapseni vietiin hänen isälleen Helsinkiin. Mielensäpahoittaja -elokuva kotona. Hyvää ruokaa. Vanhoja valokuvia. Muutama tunti kylässä ystävien luona, malja uudelle vuodelle. Kotiin nukkumaan. Jumpaten uuteen vuoteen..

Uusi vuosi, Tervetuloa!

No mutta vuosi 2018 oli siinä. Vuoden tähtihetkiin lukeutuu ne joita te ette ole nähneet - lapsen kasvaminen ja yhteiset hetket, rakkaus joka voittaa ja parantaa sekä tahdonvoima jonka avulla selviydyin monesta tilanteesta. Tahto elää, sillä nyt elämäni vasta alkaa.

Metsästyksen kannalta jos pitäisi mainita minulle tärkeimmät niin... Utsjoen reissu erämaahan riekkojen kanssa on aina vuoden kohokohta. Saaliiden puolesta hanhijahti ja ensimmäiset hanhisaaliit, lihojen käsittely ja hanhiruokien valmistus.

Kiitokset erinäköisille ja kokoisille yhteistyökumppaneille ja tahoille. Oli ilo työskennellä kanssanne.

Tervetuloa Uusi vuosi 2019. Uusi ammatti. Uusi ajattelumaailma. Uusi koti? Ehkä lapsi?...ei voi tietää.

Ja sitten se mitä Te näette. Metsästystä elämäntapana ja Martina Aitolehden 21 päivän haaste kuntoiluun, johon pääsimme mukaan ja joka alkaa 7.1.2019 - toivon haasteen tuovan meille terveyttä ja pitkää ikää. Jumppaamista siis eri tavoin... olkoon siis hyvinvointi vuoden 2019 peruspilari blogissakin.

Kihlat 25.12.2018 Murtoselkä, Pielavesi
Pohjanmaalaiset sormukset Kultaseppä Hanhiniemi