maanantai 22. kesäkuuta 2015

Koulutusta jousimetsästykseen ja jousiammuntaan naisille



Nainen, kiinnostaako jousella ampuminen tai jousimetsästys? 
Suomen Jousimetsästäjäinliitto järjestää koulutusta naisille. Ajankohta ja paikka on vielä avoin mutta luulen että pian se selviää. Paikka määräytyy sen mukaan miltä alueelta löytyy eniten kiinnostusta.

Koulutuksessa saat opastusta välineisiin sekä oppia ja vinkkejä ampumistekniikkaan. Koulutukseen voi osallistua myös ilman omaa jousta tai kokemusta jousella ampumisesta.

Ilmoita kiinnostuksestasi mahdollisimman pian
Suomen Jousimetsästäjäinliiton koulutusvastaava Juha Korhonen ejuhisk@gmail.com

Lisätietoa jousimetsästyksestä ja liiton toiminnasta www.jousimetsastys.fi

Tämä ilouutinen on vain naisille. Jos joku mies aivan välttämättä haluaa kukoksi kanalaumaan niin lainaan mielelläni kukkamekkoani koulutuksen ajaksi..paitsi että en omista kukkamekkoa.. :)

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Hyvää Juhannusta!

Villiturkis(kettu)/Marita Huurinainen, kuvaaja Hajonta/Joni Turunen, Meikki Studio Helmi/Milla Joska, Takki/Laksen, Villafleece/Härkila


Miten sattuikaan poden nimittäin pian viikon kestänyttä rajuhkoa kesäflunssaa ja selkä reistaa niin ettei kykene treenaamaan. Lankutushaastekin viivästyy mutta nyt ei pidä rehkiä.

Onneksi on Juhannus ja saa hetken hengähtää. Juhannuskävelyllä koirien kanssa suunnittelin ensi syksylle metsästysreissua Kainuuseen. Voi syksy tule jo!..niin tai ehkä nyt ensin nautitaan tulevasta heinäkuusta ja lämpimästä Suomen suvesta..Niin ja lomakin alkaa pian! Elämä on yhtä juhlaa...Jiiihaa!

Juhannusvinkkinä: Villiturkis lämmittää myös Juhannusyönä. :)

Hyvää Juhannusta!

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Örö

Matka sujui hyvin merellisiä postikorttimaisemia ihaillessa

Merimatka Kasnäsista sujuu leppoisasti joko yhteysveneellä tai pienemmällä taksiveneellä jos ei satu omistamaan omaa venettä. Olen tyytyväinen sillä Jerva-puku pitää hyvin tuulta! Merellä on aika kylmä vielä tähän aikaan vuodesta!!

Reitistö ja palvelut kartalla

Lyhyt ikävä ja pitkä ikävä...Puolustusvoimien huumorin kukkanen

Käsinrakennetut mukulakiviteiden tarina on mielenkiintoinen...suosittelen opastettua kierrosta saaren saloihin!

Tyypillisiä saaristokasveja ja joitakin harvinaisia kukkasia löytyy varsinkin eteläkärjestä joidenka tuoksu houkuttelee öppiäisiä joita sitten tutkitaan. Tiedätkö mikä kukka on kuvassa? 

Vihdoinkin jotain isoa ja jämerää. Jotenkin uskomaton tekniikka ja käsittämätöntä että lentoetäisyys on noin 40km!


Kävin tutustumassa sotahistorialliseen ja merelliseen Örön saareen. Meri oli todella kirkas tähän aikaan vuodesta. Eteläkärjen hiekkapoukamat on Suomen paratiisi! Tosin saarella on paljon käärmeitä ja punkkeja joten unelmien piknik-retkellä kannattaa olla varuillaan ettei kyy pure kikuleista.

Heti ensimmäisenä oli mukava kuulla ja huomata että saarella on riistaeläimiä ainakin kauriita, peuroja ja kettuja. Supikoirat on vieraslajina yksinkertaisesti poistettu. KP status ei tietenkään mahdollista metsästystä mutta en voinut olla kuvittelematta Maunon ajojälkeä... Pienen kauriin jäljet emän kanssa ja muutaman peurayksilön tuoreet jäljet rantahiekassa todistavat sorkkaeläinten läsnäolon. Näillä tyypeillä on saarella aika leppoisat oltavat! Tarjolla on merikaalia, jonka kuvittelisin maistuvan myös eläimille? No onneksi siellä paljon muutakin syötävää.

Yritin ahkerasti tarinoiden kautta kuvitella miten saarella on eletty sota-aikana. Olen taitava mielikuvitukseni kanssa. Loistava opas teki kuvittelemisesta todella helppoa. Paikka on muuttunut vuosien varrella paljon ja muutosta on varmasti luvassa tulevien vuosien aikana vielä enemmän. Vielä kaikki ei ole valmista mutta siistiä kylläkin. Ensi vuonna on luvassa hotelli kasarmissa ja muuta mukavaa.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan saareen! Uusi ja uljas vierasvenesatama pienen kioskin kera suojaisassa poukamassa on idyllinen kokemus. Saarelta löytyy sotilasruokalaan rakennettu ravintola ja telttamajoitusalue. Vanhat sota-aikaiset rakennukset metsäpolkuineen ympäri saarta on mukavia nähtävyyksiä saaristolaisretkeilyreitistön varrella. Tänne on päästävä uudestaan ihan vain rauhoittumaan.

Neidon top3 Örössä

1.Eteläkärki - punkkereita, tykin paikkoja, harvinaisia kukkasia ja mikä parasta todella kaunis merimaisema sekä hiekkapoukama
2.Ravintola - Sotilasruokala joka on muutettu kiehtovaksi saaristolaishenkiseksi ravintolaksi. Päivisin lounas on kotiruuan tyyppistä reilua ruokaa ja illalla herkkuja ala carte-listalta
3.Tykki Ravintolan läheisyydessä on tykki johon pääsee tutustumaan vain oppaan kanssa, joten suosittelen kiertämään saarta joko ennalta varatun oppaan tai yleisen ryhmän kanssa

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Miksi (vieraalle) ampumaradalle meneminen saattaa pelottaa?






1.) En tiedä kuinka ampumaradalla tulee toimia
Höpö höpö. Radalla on hyvät ja selkeät ohjeet, jotka voi vaikka tavata yhdellä silmäilyllä maksun yhteydessä. Jos et tiedä niin kysy. Radoilla on toki omia käyttäytymistapoja ja kuppikuntia (jengit nimeltä skeet ja trapp...) vähän niin kuin yläasteella tai punttisalilla. Toisilla on kamppeet vimpan päälle ja lihakset pullottaa mutta sinulla tyyliin reikäset nappiverkkarit ja masu pömpöttää. Mitä sitten? Jokainen tallaa tavallaan ja omalla tyylillään. Pääasia että on nostanut itseään niskasta kiinni ja harrastaa omien kykyjen mukaan. Ne jotka osaavat ovat vain lukeneet läksynsä ahkerasti... Ujuttaudu mukaan reippaasti, perusta oma porukka tai ole yksinäinen susi...ei sen niin väliä....yhdessä se vain on hurjan paljon kivempaa! Niin ja valmentaja auttaa alkuun!

2.) En osu kuitenkaan
Syndroomahan tulee meidän kasvatuksesta ja yhteiskunnan asettamista vaatimuksista. Meidät opetetaan että asiat kuuluu osata ensi rääkäisystä. Jos et osaa olet tyhmä...not really! Opettelussa ei ole mitään hävettävää. Tosin jos sanoo "En osaa" on ahkera opettelu ainoa tie oppia. Vaikka et osuisi koko kesänä yhteenkään kiekkoon niin se ei oikeastaan kuulu muille. Hyväkin metsämies voi epäonnistua radalla ja ei sitä ainakaan pidä hävetä. Kaikkihan sen tietää että kiekkoammunnassa ja riistalaukauksessa on eroa kuin yöllä ja päivällä. Ratatreenailu on mukavaa valmistautumista tulevaan jahtikauteen ja parantaa aseenkäsittelytaitoja. Jokainen on joskus ollut aloittelija! Osut jos otat opit vastaan, keskityt ja lopetat sen "En osu kuitenkaan" hokemisen. Neuvojia riittää varmasti. Välillä on myös hyvä opetella sulkemaan korvat ja kuunnella vain valikoitua opettajaa.

3.) Ihmiset kyylää
Totuushan on että ihmiset kyylää aina ja kaikkialla. "Ihme huulipunahiippari. Mitä se tänne tulee". Arvostelu on myös aivan kuin yhteiskunnan laatima itseisarvo jota valtaosa käyttää omana hupina ja itsetunnun pönkittämisen keinona. Joka tapauksessa fiilis tuntuu kuristavalta mennä vieraaseen yhteisöön itseään munaamaan(...tiedän tunteen). Tosiasiassa yhteisö pelkää enemmän kuin sinä! Pelkona voi olla että jos vaikka uusi tulokas osuukin paremmin kuin he ikinä. Voit miettiä valmiiksi oman tavan murtaa jään...jos olet pro niin ammu parit kerrat huti... Valmentaja on mielissään kun on onnistunut ja alkaakin savilintuset hajoamaan. Nyt sitten se että "ei ketään kiinnosta kuinka toinen ampuu"..Riippuu ampujasta ja ampumaradasta! Vinkki: Kyylää takaisin - saatat jopa oppia jotain. (Sä oot niin pro et ne kattoo sua sen takia... ;) )

4) Ihan on väärät vehkeet
Rata-ampujilla on ratavehkeet ja metsästäjillä metsästäjän vehkeet. Ammu kesän aikana säännöllisesti kaikilla niillä haulikoilla joilla aiot metsästää. Kun ostat ensin yhden niin huomaat pian omistavasi kolme. Radalle tarvitset mukaan vain rahaa, kuulosuojaimet, haulikon, panoksia, suojalasit (ei maksa paljoa ja ovat erittäin suositeltavat!), tasapohjaiset kengät ja isotaskuisen takin. Mietin jopa niinkin härskiä kuin vyölaukkua. Mä haluan ehdottomasti pinkin! Sitten jos tykkäät varusteista ja huomaat viihtyväsi radoilla niin ampumaliivi on aika hyvä hankinta. Asemerkkien testipäivät on suosittuja mutta jos et omista omaa haulikkoa vielä niin tunkeudu oitis testipäivään. Testaamalla löydät oman murusen. ;)

Ei se radalle meneminen nyt niin kamalaa ole. :) Sekaan vaan!!! Rata-ammunta on ihan parasta ja opettavaista hupia kesäisin. Jos et osu niin parin päivän päästä uudelleen...ja uudelleen...ja uudelleen...

Iltalukemista jos ei uni tule silmään http://riista.fi/wp-content/uploads/2013/03/Turvallisen-ampumaharrastuksen-opas.pdf 

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Hep hep hep...elämäni ensimmäinen trappitreeni


SSG:n radalla Sipoossa oli ystävällinen ja lämminhenkinen fiilis. Toki iso rata on pientä rataa suurempi ja mahtavampi. Hyviä ampujia vilisee mutta heitä ei kannata pelätä vaan ottaa opiksi. Nyt kerron vain sen millainen fiilis minulla oli. Isolle radalle meneminen pelottaa varmasti monia muitakin..

Miten voi ihmistä jännittää näin paljon. Olin loppupäivän töissä kuin tikun niellyt. Matka Sipooseen SSG:n ampumaradalle meni puolestaan siihen että latasin itseni hyperventiloivaan tilaan. Miksi isolle ampumaradalle meneminen jännittää näin paljon? Hitto. Vaikka olenkin aloittelija systemaattisessa rata-ammunnassa niin en voi olla ihan surkea. Päätin rohkeasti mennä ampumaan trappia "leijonanluolaan" vaikka kuinka hurjalle ajatus tuntuikin.. Pieni rata on paljon kotoisampi mutta toisaalta tiedän kotiutuvani ajan kanssa mihin vain.

Miltä se sitten tuntui? Sydän hakkasi kurkussa ja kädet tärisi enemmän kuin koskaan..vähän kuin hammaslääkäriin olisi menossa. Toisia se ei tietysti jännitä yhtään mutta minulle se on pahempi kuin tuomiopäivä..

En ole koskaan ampunut kunnolla trappia.. Haulikkohelmien ja Sakon treenipäivässä ammuin kaksi laukausta ohi. Jännittyneessä tilassa vitsilläkin heitetyt lausahdukset kuten "Jos et osu kiekkoon et voi metsästää" jää soimaan korvissa. Ihmiset tosiaan odottaa että epäonnistun.

Kyllä minä riistaan osun jos sattuu kohdalle. Tilanne metsässä on eri. Nautin metsässä olostani ja olen rauhallinen toisin kuin suurelle radalle ensimmäistä kertaa mentäessä, jossa tunnen arvostelevat ja epäonnistumistani odottavat silmät selässäni. Harvemmin jänikset arvioi selän takana hiipailuani...tai mistäs minä sen tiedän! Kurkkua kuristaa. Ihan suotta! Radalla on käytävä rohkeasti ja useammin. Kuuntelen nöyrästi ohjeita ja harjoittelen säännöllisesti.. ei ole oikotietä onneen. Läpsin itseäni poskille...lopeta se uikutus senkin raukka.

Tänään minulla oli SSG:n radalla tuki ja turva sekä vanhempi herrasmies pitämässä kädestä ja katsomassa perääni. Se oli ihan hyvä, sillä en tiennyt miten hienossa ampumakeskuksessa ylipäätään toimitaan. Ihan väärät vaatteetkin ja hitto...kuulosuojaimet jäi kotiin. Sain kuulosuojaimet lainaksi ja huikean ampumaliivin!(josta lisää myöhemmin..) Sitten suoraan asiaan.

Ostin kaksi trappikierrosta (9€). Sain vieraskortin, jonka laitoin koneeseen, panokset taskuun ja haulikko telineestä. Pian tajusin että samassa hässäkässä ampuu kanssani viisi muuta huippuluokan kisa-ampujaa. Aloin taas nieleskelemään ja sydän takomaan, kädet hikoaa ja tärisee. Ei prkl. Hep hep hep...ensimmäisellä kierroksella 8 alas. Huh! Siihen olotilaan olisin voinut veikata että en osu kertaakaan.

En kyennyt juttelemaan tauolla muiden ampujien kanssa. Istuin vain ja kuuntelin kokeneempaa. Miten hitossa ammuin ohi? ja toisaalta miten tässä tilassa voi osua mihinkään? Rauhotuin ja olin varma että saan kasattua itseni. Sain hyviä vinkkejä ja lohduttavaa oli kuulla ettei paketissani ollut muuta vikaa kuin se että en ennakoinut tarpeeksi ja swingini pysähtyi välillä kuin seinään. Eka kerta trappia...ei kai se nyt niin huono ollut. Rohkeutta vain lisää olla muiden kanssa samalla radalla.

Toinen kierros. Alkujännitys oli poissa. Olin varma että nyt lähtee. Tiedän jopa mistä reijästä ne kiekot lentää. Vanhempi ja viisaampi tuumasi ennen toisen kierroksen alkua "Varaudu siihen että toinen kierros menee huonommin. Se menee aloittelijoilla aina huonommin". Niin kävikin. Sydän oli rauhallisempi mutta kädet tärisi ja mukaan astui suorittaminen. Osuin vain kolmeen. Olin hermona ja itkun partaalla jokaisen laukauksen jälkeen. Hoin mielessäni en osu ja vaikka otin pikaiset neuvot vastaan en saanut itseäni sisäistämään kuulemaani.

Sen mitä kierroksista muistan niin hyvä laukaus tuntui hyvälle, aivan kuten jousellakin onnistuessa. Rauhallinen ja keskittynyt olivat tosin kaukana toiminnastani tänään... Suuret kiitokset huikealle valmentajalle!

Trappihuvittelu saa jatkoa. Seuraavan kerran uin jo Sipoon radalla kuin kala vedessä. Edessä on aurinkoinen ja ruudintuoksuinen kesä! En luovuta trapin suhteen vaikka joku taisi hiukan virnuilla että meinaanko luovuttaa, niin terkkuja täältä! En luovuta vaikka en osuisi koko kesänä tämän päiväistä paremmin. Sain aivan mahtavaa opetusta ja rohkaisua olla epämukavuusalueella jonne suosittelen sinunkin astuvan. Jos jännittää niin tiedän ainakin miltä sinusta tuntuu!

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Punkki-punkkareilta terkkuja..

Mauno vähän relaa...Scalibor-punkkipanta on joustava eikä näytä haittaavaan äijiä..mitä nyt kiusalla repii ne irti. Nämä tyypit on melkoisia veijareita...onks tyyny hyvin?

Keväällä punkit heräsi henkiin ärsyttävän varhain (tai ainakin se tuntui siltä!). Tautipesäkkeet hyökkäsi kimppuun sankoin joukoin ja varmasti aika monen lemmikin herkkään hipiään. Kituuttelin pari viikkoa punkkitarkastusten kanssa joka ilta. Voin kertoa että koskaan ei ole ollut näin paljoa punkkeja vaikka me könytään puskissa ja merenrannalla jatkuvasti... Olenkin aina nauranut että ehkä maistutaan koko jengi niin pahalle ettei ne meihin tartu.

Lupailin laajempaa "punkkipantatsekkausta" erään synkän yön pikkutunneilla mutta eipä tässä ole kerennyt sen suuremmin tsekkailemaan muuta kuin että muistaa hakea lapsen päiväkodista oikeaan aikaan. Hervotonta kilpajuoksua kellon kanssa koko kevät ja niinhän se menee että (iisisti sanoen) ensin työ ja sitten huvi...mutta mihin tässä sanonnassa mahtuu se kaikki muu sälä? Sitten paluu itse aiheeseen eli punkkipantaan.

Aikaisempina vuosina on pojille ruutattu iholle laitettavaa punkkiainetta mutta sen teho ei kestä koko kesää ja sekös minua harmittaa. Loppukesästä hoito täytyy uusia jos muistaa.. Tänä kesänä päätin kokeilla meille jotain uutta ja hankin molemmille pojille Scalibor -punkkipannat. Pantojen suojaa-ajaksi on luvattu jopa 5-6kk. Eka kuukausi pian takana. Hyvin toimii! Ei yhtään Punkki-punkeroa kummassakaan koirassa. 

Aluksi pelkäsin että mitähän tästä tulee, sillä perheen neiti 4v on tottunut koiranhalaaja. Mietin että entäs jos hän ei malta olla erossa koirista ja hipelöi pantoja koko ajan. Hyvin kuitenkin menee. Tyttö käy maltillisesti kertomassa rakkauden osoituksiaan ja pantoihin hän ei koske kun kerran on kielletty.

Molemmat koirat osaavat ottaa pannat pois itsenäisesti, joten niitä saa olla koko ajan kiinnittämässä takaisin mutta se on pieni vaiva. Pannat saa myös helposti narikkaan eli säilytykseen ja pantoja tulee käsitellä pakkauksen ohjeiden mukaisesti.

Tuttavaperheen mäykkyneiti kokeilee luontaissuihketta ja kerron sen tehosta pian lisää kunhan kuulen uutisia.