torstai 27. joulukuuta 2018

Saukon jälkiä Pielaveellä ja rakkautta Murtoselällä

Jouluaaton aurinko

Täällä on jotain mikä saa ihmismielen rauhoittumaan. Kulkea pitkin Pielavettä, veneellä kesäisin ja talvella jalkaisin tai suksilla ihaillen kivisiä rantoja ja näin talvella huurteisia metsiä.

Pielaveden kivisiä rantoja

Rantakiviä Murtosaaressa


Ilahdun jäljistä jäällä. Saukko oli kulkenut jäällä kohti sulahkoa sillan alusta. Lähtenyt kylille. Löydämme mahdollisen pesäalueen, jossa jälkiä on paljon. Pitkä on matka mutta pitkiä matkoja nuo veijarit vaeltaakin. Toinen kaveri oli luisutellut järvenjäällä kohti Murtosaarta.

Ketunjälkiä jäällä ristiinrastiin. Joka päivä uudet jäljet. Ahma on tavattu rannoilla mutta nyt sitä ei näkynyt. Missä lie... Rusakko ilmestyy rannalle joka päivä muttta metsäjänistä ei tänä vuonna näy.

Saukon jäljet



Joka kerta piilopirtille tullessa olen käynyt vaivihkaa kylillä. Leipomossa kahvilla, torilla kalakaupoilla ja erätarvikeliikkeessä ostoksilla tai muuten vain ihmettelemässä. Eräliike tosin muuttaa ensivuonna muotoaan mutta uskolliset asiakkaat säilyvät. Joulukirkko ja Säviän meijeri. Siinä tärkeimmät kyläjutut minulle.

Joulu. Ei kiire mihinkään. Ei stressiä. Ei riitoja. Ei kireyttä. Ei turhia toiveita ja väärinymmärryksiä. Rauha on laskeutunut piilopirtin nurkkajuuriin, jossa tyttäreni leikkii onnellisena ja odottaa Joulupukin saapumista.

Tuleekohan lahjoja? Tyttäreni miettii että risutkin ovat tarpeellisia. Niistä voi rakentaa majan, sytyttää nuotion tai ne voi koristella. Menneisyyden pelko risujen saamisesta on muuttanut muotoaan.

Jouluiloa


Joulupäivä. Koirat nauttii kukin omalla tavallaan. Mauno-maastonakki on kaivautunut paksuimman peiton. Labradorit Gini ja Max ilakoivat vapaudesta, jäällä juoksemisesta, treenaamisesta ja pitkistä kävelyretkistä. Urho-mäyräkoira...no käy syömässä ulkopöydällä säilössä olleen kinkun ja oksentaa sitä sitten seuraavan päivän.

Joulutreenit untuvatakissa


Joulupäivänä tuiskuttaa lunta niin ettei vastarantaa näy. Murtosaari kutsuu minua. En tiedä miksi mutta se on kutsuva. Kierretään saari jalan, treenataan noutajat ja istutaan laavulla. On onnellinen olo.

Paluumatkalla keskellä Murtoselkää mieheni polvistuu. Lämmin tunne valahtaa läpi kehoni, itkettää mutta tällä kertaa onnesta. Kosinta. Päätös yhteisestä elämästä ja yhteisistä metsästysreissuista. Tuntuu kuin maailma olisi pysähtynyt. Aivan kuin lumimyrsky olisi loppunut. Ainutlaatuinen hetki. Meidän hetki. Kaksi metsästäjää saavat toisensa.

Kihlat Murtoselällä 25.12.2018

Loppuvuodeksi siirrytään Etelä-Pohjanmaalle metsästämään.

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Hirven villit lehtipihvit

HIrven lehtipihvit maustumassa


Auto kurvaa Kelloperälle eli Kellikselle vanhan maatalon pihaan. Ystäväni, Johannan, kotitila, jossa peruskouluikäisenä vietettiin aikaa eli hengailtiin. Nyt tila on Johannan koti, jonne lapsuudenystävien on mukava kokoontua. Ihan kuin kotiin olisi mennyt.

Rannan puut on jäänyt lapsuudesta mieleen


On ollut suuri rikkaus asua lapsena maalla..."männikkömetsät ja rantojen raidat..." kuulostaa minusta terveeltä ympäristöltä kasvaa verratuna lähiöostaria tai Helsingin keskustaa. Ystäväporukka on täysin samaa mieltä.

Ensitöikseen käydään mäjellä, Kaisan, toisen ystäväni kotitilalla, jossa käytännössä asuin ala-asteikäisenä hevosia hoitaen ja metsässä leikkien. Siihen aikaan ei kukaan kysellyt että missä me mennä touhotettiin hevosten kanssa tai ilman. Liihotettiin pitkin peltoja ja metsiä, mikään ei ole siis lapsuudesta muuttunut.

Kaisa


kävimme Kaisan kanssa katsomassa riistanruokintapaikkaa metsäpellolla toisen mäen päällä. Jälkiä ihan pirusti. Rusakoita ja joitakin kauriita. Kaisa miettii omaa ideologiaa metsästäjänä. "Rauhaa ja luonnon kunnioitusta, sitä se minulle tarkoittaa. Metsästä ei vain oteta mitään vaan pyydetään." 

Niin, kuulostaa tutulle, mietin että me olemme kasvaneet metsässä leikkien, siksi se tuntuu niin kotoisalle ja tärkeälle paikalle. Muistan että lapsena nautittiin erillaisista metsiköistä ja Keski-Suomen jylhistä metsämaisemista. Ihailtiin kauniita paikkoja ja ihmeteltiin luonnonoikkuja. Kirmattiin pitkin ja poikin syvällä metsässä, ilman kännykkää (koska niitä ei ollut) tai karttoja eikä kumpaakaan pelottanut että jotain pahaa sattuisi tai jotta eksyttäisiin. Metsä tuntui turvalliselle paikalle ja niin se tuntuu edelleen.

Lisää kuvateksti


Palataan takaisin Kellikselle. Ystävien kanssa vietetty aika korjaa elämänkolhimaa tai kuluttamaa peruspilaria. Kohtaaminen sisälsi hyvää ruokaa, naurua, itkua ja rakkautta. 

Illalliseksi tarjolla oli Johannan pakasteesta reilu 2kg painava hirvenpaisti. Leikasin palasta ohuita pihvejä kaksi per naama. Nuijin lihanuijalla syyt rikki molemmin puolin. Mausteeksi salviaa ja rosmariinia sekä suolaa. pitkät pihvit leikkasin kahtia jotta paistaminen oli helpompaa pienellä pannulla. Loppu paisti laitettiin illaksi uuniin.

Pihvejä paistoin 3min per pihvi. Tarjoltiin kermaisen sipulikastikkeen sekä värikkäiden paahdettujen juuresten kanssa. Jälkiruuaksi jäisiä marjoja kuuman kinuskikastikkeen kera.

Hirven lehtipihvit neljälle

  • 1kg hirvenpaistia
  • Sulata kunnolla ja anna olla huoneen lämmössä tarpeeksi kauan ennen valmistusta
  • leikkaa ohuiksi pihveiksi ja nuiji lihanuijalla molemmin puolin reilusti
  • mausta esim. salvia ja rosmariini sekä suola
  • paista 3min per pihvi
  • tarjoile


lauantai 15. joulukuuta 2018

Talvisorsastusta Etelä-Pohjanmaalla



Ei sorsastus lopu helteisiin vaan sitä voi jatkaa metsästysajan puitteissa pitkälle talveen. Talvisorsilla on upeat juhlapuvut sekä paksu rasvakerros suojana. Talvisorsastus vaatii toki avoveden ja lämmintä vaatetta sekä koiran joka noutaa myös jäisestä vedestä. Meillä noutajista vanhakörmy Max hoitaa talvinoudot vaikka Ginikään ei jäätävää vettä näytä pelkäävän.

Jäätilanne on hyvä tarkistaa ennen metsästystä. Uros koirasta tulee helposti palliton jos se joutuu nousemaan terävältä jäänreunalta ylös. Rantajäätikköä kannattaa siis hajottaa koiran noutoja varten tai valita noutopaikka niin jotta koiran on hyvä suorittaa nouto. Me pidetään muutenkin tiukka linja siinä että koirat eivät pääse heikolle jäälle jalkojaan turhaan hajottamaan.

Hyisen uimareissun jälkeen lämmittävä takki on tarpeen sekä lämmin auto. Koiraloimeen kannattaa panostaa. Hyvä koiraloimi kestää vuosia ja se on pesunkestävä. Koiranhuoltotoimet kuuluvat metsästysreissuihin ja on tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä.




Metsästämme Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoen ympäristössä. Kaupungin läheisyydessä joet ovat avoimena myöhään talvella. Joen puhtaudesta en mene takuuseen sillä vedestä pilkottaa polkupyöriä, huonekaluja ja muuta mukavaa... Kaupungista laskeva "paskaoja" puskee vettä jatkuvalla syötöllä. Sorsia se ei kuitenkaan näytä haittaavan. Joki on rehevöitynyt ja joen penkereelle on muodostunut piilopaikkoja alueella liikkuvia pienpetoja ja ihmisiä varten. Joki on kuitenkin täydellinen elinpaikka vesilinnuille.





Joki on pitkä. Sorsat liikkuvat jokea myöden eri kohtiin sulien alueiden mukaan ja vaihdellen hengailupaikkoja päivän aikana. Joenrantoja kävellessä päivä vierähtää helposti. Toisaalta pikaiset tarkistuskäynnit ovat tehokkaita ja parasta on että sorsapaikat on helppo tarkistaa vaikka kauppareissun yhteydessä.





Emme käytä ruokintaa sorsastuksessa syksyllä. Kuvilla ja sorsapillillä pärjää jos ei sitten kävellä koirien kanssa kaislikoita. Syksyisin sorsastamme yhdessä muualla kuin jutussa esimerkkinä käytetyssä joessa. Viimeisiä sorsastushetkiä tehostetaan talviruokinnalla. Saimme Heikkilän Herefordin väeltä säkin jyviä ja ripottelimme ne jäisille rantaheinikoille useaan paikkaan.

Viikon kuluttua menemme tarkistamaan tilanteen. Toki joella liikkuu muitakin metsästäjiä ja ulkoilijoita joten viikon rauhoitusta on vaikea toteuttaa. Viikon kuluttua joella oli ollut enemmän liikettä kuin aiemmin. Jyviä oli syöty ja supin jälkiä löytyi lumelta. Aiemmin olimme havainneet runsaasti kettujen jälkiä alueella. Joen pielukset vaikuttaakin hyvältä paikalta ketun pillitykseen sekä supien pintapyyntiin. Kuutamokeikkoja siis luvassa.

Ruokinnan yhteydessä rannan heikko jää ei tietenkään kestänyt ihmispainoa. Ensin tippui minulta jalka joen mutaiseen rantaveteen ja pian perässä mieheni kokeili talviuintia hiukan laajemmassa mittakaavassa. Kylmä ei tullut sillä molempien metsästyskengät pitivät veden hyvin eikä näin ollen varpaat päässeet kastumaan. Huoltotoimenpiteitä kengät toki uintireissun jälkeen vaatii.



Täytyy vielä todeta että en kuulu alueen metsästysseuraan mutta muutamia päiväkortteja olen syksyn aikana alueelle ostanut. Usein kuljen mieheni mukana koska päiväkortin hinta on suolaiset 25€. Kuljen välillä mielelläni metsällä myös kameran kanssa. Itseasiassa kamera on lähestulkoon aina mukana haulikon lisäksi.

Itsenäisyyspäivänä mieheni testasi haulikkoani. Saaliiksi saatu nuori ja komea sorsauros päätyi sorsakeittoon rintalihoineen ja joukkoon lisättiin pakasteesta merihanhen rintafileet. Ehkäpä täydellisin sorsakeitto ikinä, suosittelen.



Sorsakeitto
Yksi sorsa ja yhden hanhen rintafileet
Pyöräytä lihat pannulla - suolaa ja mustapippuria
Keitä lihoja noin 3h
Kuulota sipuli
Irroita lihat luista ja laita takaisin keitinliemeen
Lisää perunapalat ja porkkana
Keitä kunnes perut kypsiä
Lisää voimakasta koskenlaskijaa palasina yli puolet paketista ja anna juuston sulaa

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Saatanan metsäsuhde

Julkaistu 9.12.2017 yhteistyössä Metsästys ja Kalastus -lehti. Siirretty blogiin 10.8.2018



Vihreä masentaa minua tai oikeastaan metsä, metsänvihreä. Humisevat talousmetsän hongat ja muumioituneet viimeiset vanhat metsät. Suojele ja hakkaa vähän sama kuin väkivaltaisessa parisuhteessa. Hiilinielu ja biotalous vihlovat korviani kuin epävireinen viulu. Mihin katosivat paljon hehkutetut metsän hyvinvointivaikutukset ja mitä helvettiä tapahtui minun metsäsuhteelle?

Mitä tapahtui minun rakkaalle metsäsuhteelleni, joka piti sisällään monimuotoisen kattauksen metsän käyttömuotoja, rauhaa, pakopaikan ja ennen kaikkea työtä eli pätäkkää. Metsäsuhdetta ei enää ole, se kadonnut, särkynyt sirpaleiksi ja kyllä vain meidän kuviteltu kuusi on jouluksi koristeltu vihalla.

Kerro siinä sitten kuusi vuotiaalle tytölle että joulukuuset ovat kuolleet sukupuuttoon. Äiti mielikuvamurhasi ne kaikki psykologin neuvosta muutaman muun ärsyttävän "pöllin" kanssa. Meille ei tule joulukuusta. Keksin jotain muuta. Metsällä ollessani kävelen metsässä pakosta päivän jos toisenkin. Ennen kävellessä ihailin puita, metsää ja sen monimuotoisuutta. Koivikoita, tiheää kuusikkoa ja petäjiä. Nyt en todellakaan ihaile.

Ärsyynnyn risuista ja kaatuneista puista. Oksat raapivat ja lässähtävät turvonneeseen naamaani kuin ruoska. 10 minuuttia metsässä lisää pahoinvointia. Yritän miettiä jotain positiivista.

Metsä on toki edelleen riistan koti vaikka puille ei ole enää sydämessäni ole tilaa. Hyvä että riistalla on suojaa ja ruokaa. On tietysti luonnollista että suhteet muuttuvat elämän aikana. Joskus suhde särkyy sirpaleiksi ja tulee ero. Erot ei ole koskaan kauniita vaikka kuinka sopuli sioille antaisi. Sirpaleista kasvaa usein vahvempi yksilö kunhan on vain olisi korjaaja, jolla on kestävää liimaa ja kärsivällisyyttä. Näin palaset loksahtavat paikalleen..ajan kanssa.

Mummoäänellä: "Kyllä se siitä ajan kanssa lutviintuu."