lauantai 21. joulukuuta 2019

Puhe puutarhurin plantuille 20.12.2019





Ensimmäiset puutarhurit tulivat Suomeen ulkomailta. He olivat miehiä.

Suomessa ammattikuntans puutarhurit alkoivat puksuttaa ja puuhastella mm. puistoissa ja kauppapuutrahoilla sekä siemenkauppiaina...

"Puutarhurin ammatin ei katsottu olevan naisille sopivaa".

Mietin, ehkä siksi että meillä naisilla ei ole luonnonluomaa siemenpankkia... vaan olemme aikojen alusta alkaen toimineet kasvualustoina.

Kasvualusta, oikeastaan tärkein osa viljelyä ja kasvua. Kasvualustan on oltava sellainen missä juuret viihtyvät ja josta kasvun ihme jaksaa ponnistaa.

Tällainen puutarha-alan koulutus tarjoaa "maailmalle" henkisen ja ammatilkisen kasvualustan sekä ohjauksen luonnonvarojen kestävälle käytölle. Ainakin toivon että tulevaisuudessa luonnolliseen viljelytapaan kiinnitetään enemmän huomiota.

Kasvuun, niin kasvien kuin ihmisten... niin miesten kuin naistenkin näin 2019 vuoden päättyessä tarvitaan muutakin kuin kasvualusta. Ei optimaalisia kasvuolosuhteita vaan luonnollisen ekosysteemin. Siihen perustuu koko elämä.

Me ihmiset tarvitsemme kasvuun enemmän tukea kuin kasvit, tukikeppejä. Meille aikuisiällä puutarhureiksi valmistuville tukijoita ovat perhe, ystävät, luokkakaverit tai ihana opettaja kuten esinerkiksi Sari. Meidän erikoisryhmän (kuten Sari meitä kutsui) turvallinen, kannustava ja yltiöpositiivinen ryhmänohjaaja. Olet paras. Kiitos.

Meidän erikoisryhmä, mahtava porukka. Meillä kaikilla on menneisyys, eletty elämä niin iloineen kuin vaikeuksineen...

Puutarhurin plantut, haluan sanoa meillekin jotain. Meistä jokainen on tärkeä. Pidetään yhtä ja tuetaan toisiamme. Pidetään myös mielessä laulaja J. Karjalaisen lausumat sanat "Hyvä fiilis on älyn korkein muoto", sillä hyvällä fiiliksellä työtkin sujuvat paremmin.

Kiitos.

Tämä osa ei tullut puheessa...

Lepaan puutarhakoulun opettajille ylimääräinen tervehdys. Toivottavasti kiinnitätte jatkossa enemmän huomiota luomuun ja biodynaamiseen viljelyyn niin avomaalla kuin kasvihuoneissakin. Paikallisen pienviljelyn tukeminen turvaa maapallomme tulevaisuuden ja tukee luonnon monimuotoisuutta.

Nyt sitä opetetaan vaihtoehtoisena viljelymenetelmänä...mikä särähtää korvaan varsinkin kun maailma kuohuu ilmastopolitiikkaa ja aktivismia.. Puutarhaopetuksella on tässä tilaisuus muuttaa ihmisten käsityksiä, muuttaa maailmaa.

Mutta kaikista puutteellisin osa-alue opetuksessa Lepaalla on yrittäjyys. Yrittäjyyden tukeminen on viljelijäksi ryhtyville tärkeää. Puutarhatuotannon suuntaus liittyy vahvasti maatila eli avomaa tai kasvihuoneyrittäjyyteen. Se osa on opetuksessa näennäisesti mutta käytännössä puuttuu teiltä kokonaan. Opettajan lisäkoulutus tai jopa vaihtaminen olisi suotavaa.

Kuuntelin töissä mielenkiintoista keskutelua (radiosta) työn tuottavuudesta..meistä jokaisen kannattaa miettiä olenko paikkani ja palkkani ansainnut ja mikä on työni tulos. Onko työn tuottavuutta se että opiskelijoita kyykytetään ja aliarvioidaan?

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Timantit on ikuisia

Kutsun Bowtechin Diamond infite Edge -joustani Timantiksi...kun en niistä oikeista korutimanteista niin välitä

Onko inspiraatio kateissa tai etsit sitä jotain mikä sytyttää jousitouhut takaisin sun elämään? Tai no ihan minkä vain osan elämästäsi... Palataampa siis jousitouhuihin ja samalla muutamia vuosia taaksepäin tai no aika montakin vuotta.



Aikamatka...siitähän höyrytään ilmastonmuutoskeskustelun yhteydessäkin. Menen nyt hakemaan inspiraatiota vanhoista ns. Hyvistä ajoista. Helppoa ja ilmaston kannalta edullista matkustamista.

Lukija ja seuraajakunta on blogin elämän aikana muuttanut muotoaan. Osa kuitenkin muistaa kuinka innokas jousiampuja ja metsästäjä olin kunnes oikea käsi ja olkapää sanoi sopimuksen irti. Latisti aika hitosti tunnelmaa kun kipu veti käden pakettiin ja lopulta molemmat kädet.



Miten innokas olin. Treenasin lujaa. 2-3h jousihallitreeneistä illaksi salille tekemään vastaliikkeet ja tasapainottamaan toista kättä ja airobiset lihastreenit päälle. Olin tikis.. Elämä oli vain ja ainoastaan sitä töiden jälkeen. Säännöllisyys ja ne ihmiset piti minut kasassa. Nautin. Elämä oli rytmitettyä ja touhu tavoitteellista.

Olkapäät ovat kuitenkin aina olleet ongelma ylöspunnerrus ei ole onnistu ilman kipua vaikka tekisi mitättömillä painoilla. Aika lohduton fiilis mutta en antanut periksi.



Kädet meni koko ajan huonompaan jamaan. Työ muuttui käsillä tehtäväksi ja homma repesi suorastaan käsistä. Kortisoonipiikkiä pistettiin kyynärpäihin ja juoksin hierojalla hakemassa helpotusta. Sähköhoitoa ja fysioterapiaa.

Jos työuupumuksesta, masennuksesta ja jatkuvasta lamaantumisesta oli jotain hyötyä niin se että kädet sai levätä. On yksi niistä. Kivut hävisi, vihdoinkin.

Nyt haaveilen uudestaan jousen tuomasta tasapainosta ja jännityksestä. Olen seurannut Instagramissa @afinnwithabow tiliä ja Elina on tietämättään toiminut inspiraation lähteenä.

Se kun moni nainen sai inspiraatiota jousitouhuista silloin ennen kauttani niin täytyy sanoa että samoin minäkin kaipaan insiraatiota, aivan kuten me kaikki. Elinan jousitouhut on herättänyt kipinän että jos kuitenkin kokeilisin vielä.


Timantit on ikuisia...niin innostus jouseeni, timanttiin, kuin kullanarvoiset seuraajat. Onneksi otin asian puheeksi. Sain Facebookissa hyvän treenivinkin jota aion heti kokeilla.

Kommentissa viitataan tunnetun suomalaisen jousimetsästäjän antamaan treenimetodiin. Yksi laukaus per päivä. Treenaa tosi tilanteessa kuten metsällä. Toista tilaisuutta et saa. Jos epäonnistuu niin uusinta vasta seuraavana päivänä.

Aluksi vetelen jonkun aikaa hallittua kuivaharjoittelua kevyellä kuminauhalla jotta saan selkärangasta palautettua liikerstoja ja liikettä käteen, hartiaan ja lapoihin. Vaihdan sitten vahvempaan jumppanauhaan heti kun käsi on valmis. Kuminauhalla täytyy tehdä toistoja myös toiselle kädelle niin pysyy tasapaino.

Tällä lähden liikkeelle. Intoa täynnä. Kiitos kommenteista ja viesteistä aiheeseen liittyen. Pistä jakoon sun hyvät treenivinkit jousen kanssa. Tai kerro mikä saisi sut syttymään uudestaan kaivatun harrastuksen kanssa. Niistä vinkeistä on varmasti hyötyä myös muillekin!

Tässä yksinkertaiset kuivaharjoittelu ohjeet jousityypeille ja muillekin. Treenit ja lihashuollon minulle suunnitteli Fysios Viherlaakso.

Kumonauhatreeni molemmille käsille


Eri kokoisilla painoilla liikettä lapoihin. Aloita pienillä painoilla

Rauhalliset ja hallitut kierrot. Käsi kurottaa selkää pyöristettynä toisen kainalon alta ylöspäin ja venytys kattoa kohden..uudestaan..

Lankutus - mun olka eikä selkä ei kestä suorin käsin


sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Kettujahti

Itken ojan penkereellä mieheni jaloissa tuijottaen hiljaiseen luolaan. Itkua edelsi Maunon ja ketun raju taistelu luolassa. Hiljaisuus ja outo rauha laskeutui aukon syvyyteen. Yhtäkkiä ei kuulunut enää mitään pitkään aikaan. Uskoin Maunon kuolleen.




Palataan alkuun. Aamu alkoi kun alueemme kettumies kyseli Maunoa ladon alle, jonne hänen suomenajokoira oli ketun ajanut.

Lähdin Maunon kanssa kokeilemaan hommaa. Mauno on ajava nakki, eikä luolahommissa olla käyty ollenkaan.

Kokeilin paria aukkoa ennen kuin löytyi sellainen kolo mihin Mauno meni. Alkoi haukkuminen, painostaminen ja Mauno kiersi kettua mutta ei selvästi päässyt tarpeeksi lähelle. Ensimmäinen kerta ladon alla. Aika hyvin paimensi kuitenkin.

Passitimme kahdestaan latoa. Mauno haukkui ja kettu kurisi. Homma ei edennyt. Mies rassasi ladon koloja. Passitin yksin ja niinhän siinä kävi. Vilkaisin oikealle niin kettu ampaisi vasemmalta. Ammuin perään kettua hipoen.

En ehtinyt saada ladolta Maunoa kiinni vaan se painui ketun perään, ilman pantaa. Turha juosta kiinni sen verran lujaa nakki päästeli.

Kierrettiin aluetta ja jäljet löytyi. Mauno saatiin pois ja perään pistettiin kettuajuri. Ajo päättyi metsään ojan pientareella olevaan luolaan.

Mauno laitettiin luolaan, ilman piipparia koska sellaista ei ole. Olen ollut tarkka ettei Mauno vain missään nimessä mene ketun tai supin perässä ja hyvin se on ollut niistä vapaa...nyt tuskin enää on.

Haukku alkoi hyvin. Piti kettua paikallaan. Painostusta ja retuutusta kunnes homma päättyi tappeluun. Kuulosti mäyrän iskulle. Mauno vinkaisi lopuksi kuin viimeisen kerran. Kuului rusahdus kuin että luut hajoavat. Ääni katosi ja luola hiljeni. Minulta pääsi itku.

Huutelin luolaan. Näytin valoa. Kutsuin mutta turhaan. Joku siellä liikkui välillä mutta muuta ei kuulunut. Hiljaisuus kesti liian kauan.

Yhtäkkiä syvältä alkoi kuulua vihainen Maunon haukku. Paikalle tuotiin lapio. Miehet kaivoi, minäkin. Maunon ääni läheni. Se murisi ja ravisteli kettua haukkujen välissä. Tällä kertaa kävi niin päin että kettu pääsi hengestään. Maunolle tuli vain kuonoon katu-uskottavuus arpi.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt Mauno kaivautuu peiton alle. Meille on syttyi kerrasta kettukoira. Video luolalta nähtävissä Instagramissa @riikkametsanneito


lauantai 26. lokakuuta 2019

Ukkometto ja miehekäs tarina


Mettoa on kävelty ja paljon. Ehdin jo ajatella että nyt saan ensimmäiseni mutta ei vielä.
Kuvan pipo Anar Outdoor, Jussa


Olemme metsällä oman eli Kouran metsästyseuran alueella Seinäjoella kuten viikonloppuisin tavataan olla.

Kävellään metsoa aamun teerihommien jälkeen. Pasi kaartaa vasemmalle minusta. Edessäni on kaksi ukkometsoa. Jos olisin itsekäs rynnisin linnulle yksin mutta on päätetty että yhressä mennään vaikka heikoille jäille ja päätän lausua kovaan ääneen "Metso edessä. Käänny oikealle. Tuu oikealle!". Pillitän samalla pyypilliä, jotta lintu hämääntyisi huutoani ja se toimi. Metso seisoo edessäni kuin patsas. Kaula ylhäällä katsoen minuun.

Edestäni lähti hetkeä ennen huutoani lentoon iso musta ukkometso. Lensi liian kaukaa. Se olisikin ollut liian upea saalis minulle. Eteeni jäi kuitenkin toinen, vaaleampi ja pienempi ukkometso. Liian vaikeassa kulmassa minusta, kuusten lomassa. Etenen hitaasti heilumatta pyypilliä pillittäen. Sain mieheni kääntymään tarkoituksena oli että koirat nostaisivat linnun lentoon ja saisimme saalista.

Etenen hitaasti mutta en pääse puiden seassa seisovaa lintua ampumaan. Lintu ottaa muutaman juoksuaskeleen edessäni ja pian koirat nostavat vihdoin metson ilmaan. Mieheni ampui. Lintu tippui melkein syliini, olinhan se lähellä. Gini pääsi noutamaan. Se oli Ginille paras palkkio hyvästä työstä jota se on syksyn aikana tehnyt. Voi sitä onnenkoiraa.



Pasille tämä elämänsä toinen ukkometso. Edellisen hän ampui vuonna 2013.

Eka metto vuonna 2013

Mieheni on iso osa blogia nykyisin. Hän blogin miehekäs ääni joka ehkä jopa kantautuu jatkossa kirjoituksiinkin. Haluan esitellä hänet teille. Pyysin tapani mukaan häntä kertomaan ihan ite itestään.

Elämäni toinen ukkometto.
Kuvan saappaat Viking Footwear, Trophy2
ja housut Anar Outdoor, Galda


Pohjustuksena... Aiemmin hän on esiintynyt blogissa statuksella "Noutajamies" mutta oikeasti hän on seinäjokinen metsästäjä nimeltä Pasi Niemi. Puolisoni ja paras metsästyskaverini.

Löydätte hänet koiriemme kera Instagramista: @niemipasi

Lintujen houkuttelupyynti on Mun juttu
Kuvan takki Anar Outdoor, Galda


Pasi Niemi Metsänneidon The "Noutajamies" esittäytyy:

Metsästyskortin suoritin 9 -vuotiaana mutta metällä oon käyny ihan pienestä asti, ku mahduin isseen reppuun. Issee kasvatti Suomenajokoiria ja elämä pyöri lapsesta asti ajokoirahommissa. Oma ensimmäinen mehtäkoira olikin ajokki nimeltä Poka. Olin silloin 13-vuotias pojankloppi.

Hessu, Pasin viimeinen ajokki. Hessu jäi junan alle kettuajossa
Pasin synttäripäivänä vuonna 2011


Metsästyskoirat onkin ollut pienestä asti elämäntapa, ilman niitä metsästys ei oo metsästystä vaan jotain ihan muuta mistä puuttuu iso osa kokonaisuutta.

Metsästyskoirana meillä on nyt mustia metsästyslinjainjaisia labradoreja kolme. Ne sopii metsälle ku ne on miellyttämisen haluisia ja suht.helppoja kouluttaa. Ja niitä voi käyttää kaikkeen metsästykseen tai ainakin meidän omia voi. Mauno-maastonakki alias Maunoa ei tienkään saa unohtaa vaikkei se minun ole. Mäyräkoirat ja labradorit on vaan luonteeltaan kuin yö ja päivä.

Metsästän lähinnä pienriistaa, kaikki peuraa pienemmät. Hanhi touhut on parasta ja sorsastus myöhään marras-joulukuussa kun koirilta ja itseltä vaaditaan jo muutakin kun perus jutut.

Merellä


Merellä metsästäminen on tullut uutena kuvioihin mukaan. Meri on vielä avoin kortti ja mahdollisuuksia on paljon. Olen aina haaveillut pääseväni metsästämään merelle ja nyt se on mahdollista.

Tyyni meri saa mielen rauhoittumaan ja taas myrskyissä kiehtoo veden voima ja pauhu.. Se vain kiehtoo tällaista pellon keskellä kasvanutta Etelä-Pohjalaasta mettästäjää.



Metästän haulikolla. Mulla on Baikalin MP-153. Se on ollunna jo vuoresta 2007 ja hyvin pelittää.

Mettästys on mulle sama kuin elämä. Riikan kanssa meillä on hyvä yhteinen elämä.

torstai 5. syyskuuta 2019

Paskaa Jahtia vaan sullekin!


Pasi ja Max 

Minä kiroilua rakastava 40 huudeilla oleva metsästävä äiti-ihminen olen suunnattoman hämilläni koska Instagramissa ruotsalainen seuraajani toivotti minulle "Paskaa jahtia".

Mitä Helvettiä! Pääsi suustani. Kysyin että onko hänellä paskan kanssa kenties jotain ongelmaa ja tiedustelin että onkohan paskan jahdin toivottaminen ruotsalainen tapa koska Suomessa näin ei ruukata toivottaa. No, Ruotsissa näin kuulemma toivotellaan. Miten olisi kusista jahtia? ..eikös se olisi samaa kategoriaa.

Olen kiertänyt eri seuroissa ympäri Suomen ja mehtästyskavereita on eri ikäluokista ja erillaisella huumorilla varustettuina mutta kukaan ei ole koskaan toivottanut paskaa jahtia.

Hyviä riistalaukauksia, kuivaa ruutia ja on toivotettu hyvää jahtia, metsästysonnea... jne. Mutta ei paskaa jahtia. Olisin siitä kyllä älähtänyt koska ulosteet ja metsästys ei sovi samaan lauseeseen eikä nopealla gallupilla kukaan tuttavista toivottaisi näin toisilleen. Olemme lähipiirissä lähempänä kanadalaisia, sillä he toivottavat toisilleen "Happy hunting!"

Metsästysonnea!


Suomalaisen Instagram kommentoijan mukaan riistalinjalla 20 vuotta sitten opetettiin ensimmäisenä että paskaa jahtia tulisi toivottaa. Luulin jo olevan osa piilokameran tyylistä somehuudatusta mutta ei...

Ruukin riistalinjan riistanhoidon lehtori Teemu Keränen kommentoi että kyseessä on Riistalinjan metsästysjohtajien perinne ja lähinnä opiskelijahuumoria. Hän nostaa käden ylös ja myöntää olevan kaiken takana..hetkinen...kaiken takana ei olekaan siis nainen, vaan Keränen. Hänestä kakkahuumori on siis lähtöisin ja hän kertoo että huonon metsästysonnen toivottamisella on eurooppalaisia vivahteita sekä viitteitä taikauskoon.

Saksalaiset ovat kautta-aikain toivoneet kanssametsästäjien katkovan niskansa ja jalkansa kun taas Ruotsissa sekä Norjassakin on aikoinaan yleisesti toivotettu paskaa jahtia eli Skitjakt!

Tähän liittyy uskomus ettei hyvää metsästysonnea ole aikoinaan ollut vara toivotella. Tämä on liitännäinen kalastukseen koska joku on joskus keksinyt että käänteisellä toivotuksella kalastajat ja metsästäjät saavat paremman saaliin. Tuo uskomus on kuitenkin jäänyt taka-alalle ja onnea sekä hyvää sellaista nykyisin jopa toivotaan.

Max ja minä

Toivotuskulttuurin muuttumiseen on varmasti vaikuttanut myös metsästyksestä saatava aineeton hyvinvointi ja takapajuinen takausko on jäämässä historiaan.

Riistalinjalla opetuksessa nykyisin toivotetaan "Mukavaa metsästyspäivää" tai muuta neutraalimpaa mikä omaan suuhun sopii...mietin heti että eihän nyt paskaa kukaan viitsi suuhunsa laittaa, ennen oli kai toisin että ihan hyvä jotta kulttuuri muuttuu ja kasvetaan sieltä lapsen pissakakka-tasolta hiukan eteenpäin...

Keräsen mukaan "Paskaa jahtia" säilyy kuitenkin sisäpiiriläppänä ja voisi jopa sanoa että Keränen on tehnyt oman puumerkkinsä suomalaiseen metsästyshistoriaan levittäessään ilosanomaa paskasta jahdista koulutetuille metsästyksen ammattilaisille.

Toivon että paskaa jahtia ei yleisty juttuni myötä vaan toivotellaan toisilemme mukavia jahteja.

tiistai 3. syyskuuta 2019

Mettästyskengät nahkalla vai goretexilla?

Mettästyskengillä on suuri vaikutus omaan fiilikseen.

Nahkakenkä on aina ollut mulle ykköskenkä mehtuukenkänä aivan kuten monelle muullekin. Nahkaa on kiva hinkata ja huoltaa. Se on kuin yksi rituaali ennen kautta ja pitkien reissujen jälkeen. Kenkärasvan tuoksu leijailee kotona. Ah..siinä on sitä jotakin ja nahka näyttää kuin uudelle. Luonnollinen materiaali sopii luontoon.

Elämäni ensimmäiset nahkaiset mettäkengät kesti 10 vuotta. Pidin niitä niin kauan että pohja irtosi. Eivät olleet enää mukavat jalassa moneen vuoteen mutta saita ihminen on kasvatettu käyttämään tuotteet loppuun saakka.

Blogin elämän aikana jalassa on pyörinyt eri merkkisiä kenkiä. Olen tullut siihen tulokseen että se on sattuman kauppaa mikä omaan jalkaan sopii niin että jalat ei kipeydy ensimmäisen mettäviikon jälkeen. Osa kengistä on sovituksessa tuntunut hyvälle mutta pidemmän päälle ajatus raskaista, liian jäykistä tai hankaavista kengistä ei ole innostanut.

Reilu vuosi sitten löysin Vikingin mallistosta omaan isoon 40 koon jalkaan sopivat korkeavartiset mettästyskengät. Pohjoismainen lesti sopii kuin nakutettu savolaiseen lättäjalkaan. Luulin että parempaa ei olekaan.

Kenkien käyttöönkään vaikuttaa moni asia

Kun kevyet Goretex metsästyskenkä laitettiin jalkaani niin olin epäileväinen. Eihän tällaista kenkää voi metsällä pitää. Kevyt! Ihan kuin ei olisi kenkää jalassa ollenkaan. Mutta hitto kun se kevyt kenkä tekee askeleista kevyitä ja päivän reissut ei tunnu missään. Sanoisin mielellään viikon mutta kyllä ne viikon reissut erämaassa jossain tuntuu oli kenkä mikä hyvänsä. Se kyllä taitaa johtua omasta kunnosta ja kropan kestävyydestä.

Istuvuus omaan jalkaan on ykkös asia kenkiä valitessa

Pahin este omassa mielessäni oli aluksi Boa-kiinnitys. Töissä käytettävissä turvakengissä Boa ei kestänyt turvetta, vettä ja muuta paskaksiluokiteltavaa, jota puutarhurin eri töissä kenkiin menee joten olin epäileväinen mutta pelkoni osoittautui turhaksi. Kiinnitys on toiminut vuoden ilman reistailua.

Käytin goretex-metsästyskenkiä aluksi kuin mielenköyhä eri maastoissa ja olosuhteissa. Pakkasella, vesisateessa, helteellä... kenkä ei mennyt miksikään. Huutasin lian pois, annoin kuivaa, kopistelin ja joskus pyyhkäisin rätillä pahimmat pasmat pois.

Kenkiä tulee huoltaa ja säilyttää oikein oli materiaali mikä hyvänsä. Mun mettäkengät näyttää päivän päätteeksi tältä..

Halusin tietysti kokeilevana testaajana olla erittäin huolimaton ja kapinallinen. En ole laittanut kenkiin goretex -hoitosuihketta ollenkaan. Kengät on edelleen kuin uudet eikä vesi mene läpi vaikka seisoisin vahingossa rantavedessä. Kumpparithan ne ei ole, jotta rajansa kaikella.

Säilytys omaan rentoon ja epänaiselliseen tyyliin, milloin missäkin. Kengät on elänyt suurimman osan vuodesta autossa jotta ne on aina saatavilla.

Nyt suihkutan kengät tälle syksyä. Kenkien hoitamisella kun on oma paikkansa metsästäjän elämässä.

Nahkakengät ajattelin ottaa taas käyttöön ja vaihdella kenkiä fiiliksen mukaan. Minulta kysytään.. kummat on paremmat nahka vai Goretex?  hmm.. suosittelen liikkuvana metsästäjänä Villreinejä eli goretexia keveyden ja kiinnityksen helppouden takia. Kiinnityksellä kengän saa kireälle ja löysättyä tarpeen mukaan nopeasti ja siitä ominaisuudesta pidän erittäin paljon.

Metsästyskengät aktiivikäytössä..kauanko niiden tulisi kestää?

Usein lukijoiden ja someseuraajien viesteissä myös lukee ettei mettästyskengät kestä vuotta tai kolmea oli merkki sitten mikä hyvänsä. Kengän kestävyys riippuu omasta kävelytyylistä, alennuksesta ja toki käyttöympäristö, maastoista, huolloista, säilytyksestä.. niin moneen asiaan kengän käyttöönkään liittyen voit itse vaikuttaa. Joissakin olosuhteissa kenkä ei vain kestä ikuisesti materiaalista riippumatta.

Pilikillä Paistunturin erämaassa

Mikä on muuten sinun mielestä metsästyskenkien ikä jos käytät niitä päivittäin tai useamman päivän vuodesta? Kauanko niiden sitten tulisi kestää ilman että lesti väsyy ja materiaali väsähtää?

Nahkakengät koki meillä kovia vuosi sitten erämaassa, joten jännityksellä laitan Villreinit riekonpyyntiin tänä vuonna.

 Suosittelen goretex-metsästyskenkiä
Jutun kengät:

Goretex
Viking Footwear Villrein Boa
https://vikingfootwear.com/products/women/villrein-rt-boa-gtx-1?colorId=COLOR8163

Nahka
Viking Footwear Hunter high GTX
https://vikingfootwear.com/products/women/hunter-high-gtx?colorId=COLOR18

torstai 8. elokuuta 2019

Yksi ruskea Garra mehiläisvahasekotteella kiitos



Garra-puku on herättänyt mielenkiintoa ja somen kautta kysymyksiä on sadellut. Puku tuli minulle testiin heinäkuun helteiden aikaan, joten käytin sitä vain puolilta öin kun oli viileämpi ja pystyi treenaamaan koiria niin ettei kukaan läkähdy. Pianhan helteet onneksi väistyi ja Pohjanmaan viileät merituulet nuoleskeli hipiää. Täydellinen sää minulle ja puvun testaukselle.

Minkä sään vehkeet ne on? On ehkä se yleisin kysymys. Mielestäni sopii hyvin moneen säähän. Riippuen siitä mitä laitat alle. Itse kannatan kerrospukeutumista, joten villaa alle kylmällä säällä ja lämpimämpi sää menee ilman kerrastoa. Puvussa on kahta eri kangasta. Joustavaa kriittisissä paikoissa ja muutoin laadukasta puuvillaa jossa Ecowax -vahapinnoite. Anar Ecowax on mehiläisvahasekoite, joka parantaa veden -ja tuulenpitävyyttä. Veden pitävyydestä ei itselläni ole vielä kokemusta koska..no..ei ole satanut.

Hyvä istuvuus takissa sopii suomalaiselle vartalolle


Aluksi mietin kankaan jäykkyyttä mutta tajusin pian että se on uutena pakasta vedettynä sellainen. Käytössä kangas on pehmentynyt ja mitä äänekkyyteen tulee niin ihan hyvin pääsin metsäjänistä hiipimään lähelle. Ensimmäisen illanhan käytin takkia Seinäjoen Vauhtiajoissa joraten Vesalan Paulaa ja sain kehuja hyvännäköisestä takistani.

Poimin itselleni tärkeiden metsästysvaate ominaisuuksien pohjalta muutaman kohdan puvusta joista tykkään.

YKK vetoketju jonka saa auki myös alhaalta tuuletusta varten


Takki

  • Tuulen pitävyys on hyvä. T-paita alla pärjäsin kovallakin tuulella. Tästä kiittäminen Ecowax-pinnoitetta.
  • Istuvuus. Kerrankin harteikas olemukseni on löytänyt takin joka istuu hartialinjasta hyvin.
  • Naisten mallin muotoilu ei ole liian fitti vaan antaa tilaa liikkua. Metsästysvaatteen kuuluu olla liikkumiseen suunnattu vaate ei ns. vartalomakkara.
  • Huppu on minun makuuni täydellinen. Jos takissa on huppu niin sen tulee olla tarpeeksi tilava että pää hiuksineen ja pipoineen mahtuu sinne sisään oikeasti. Erityisesti Garrassa mutta ilokseni olen huomannut että muissakin Anar Outdoorin takkien hupuissa on tarpeeksi kokoa.
  • Taskut! Niihin tulee mahtua isompikin käsi, tabletti/bädi, panoksia tai vaikka juomapullo. Garran taskuihin mahtuu. Taskuja joihin mahtuu kaikki tarpeellinen pitää olla mutta ei liikaa. Kohtuus kaikessa.
  • Vetoketju joka aukeaa myös alhaalta. Miksikö? Olen huomannut liikkuvana ja hikoilevana metsästäjänä että takkia tulisi voida tuulettaa aukaisemalla vetoketjua alhaalta päin mutta sitä mahdollisuutta ei kaikissa testaamissani takeissa ole ollut.
  • Materiaali ja pinnoite. Anar ecowax on huomaamaton vaha ja ekologinen. Takissa on kahdenlaista kangasta - joustavaa ja vahattua puuvillaa. Suosin puuvillavaatteita.
  • Ruskea väri. Mallia on vihreänä ja ruskeana. Mielestäni ruskea on hyvä väri myös suomalaiseen luontoon. 
Tarpeeksi isot taskut


Housut

  • Housuissa joustavuus on mulle nro 1. Kangas todella joustaa ja antaa mahdollisuuden liikkua ja kyykkiä pusikoissa ilman että nivusten verisuonet huutaa hoosiannaa tukkiutuessaan kiristävän vaatteet takia.
  • Lahkeiden kiinnitys. Saan lahkeet suppuun koska pidän lahkeita Viking Footwearin Trophy saappaiden ja Vikingin Villreinin goretex metsästyskenkien sisässä. Lahkeet saa myös helposti kenkien päälle mutta itse en sitä harrasta.
  • Istuvuus. Tykkään housujen suomalaisesta muotoilusta tällaiselle perussuomalaiselle kropalle.
  • Oikea koko. Olen kooltani 38 ja koko 38 istuu just eikä melkein mutta niin että alle mahtuu kertosta. Alle suunnittelin äitini kutomia villahousuja ja passi-istuskeluun villahametta.
  • Kankaat on samat kuin takissa joten Ecowaxia on myös housujen puuvillaosioissa.
Ruskea Garra takki ja housut. Kumpparit Viking Footwear Trophy3


Mulle tärkeää vaatteessa on että se on suunniteltu suomalaiselle vartalolle.  Anar Outdoorin suomalainen muotoilu on suunnittelija Maarit Pihlajamaan käsialaa. Hän on suunnitellut aiemmin useita menestyneitä ulkoilu, vaellus ja metsästysvaatteita…joten kokemusta hänellä vaativiin vaateisiin on.

Anarin hintalaatu suhde palvelee valtaosaa suomalaisia. Liian kalliit vaateet on pois arjen muista tarpeista. Mutta laadusta ei pidä tinkiä. Olen myös aiempien merkkien osalta huomannut että ne kalliit vaatteet harvemmin kestää yhtään sen pidempään eli hinta ei todellakaan kerro kestävyydestä tai sen paremmasta sopivuudesta luonnonrientoihin.

Anar Outdoorin Garrasta löytyy mallit niin miehille kuin naisille. Takit ja housut on ennakkomyynnissä osoitteessa www.karkkainen.com/verkkokauppa/anar

Garra saapuu suomeen elo-syyskuun vaihteessa.

Tää puku sopii liikkuvalle metsästäjälle ja moneen muuhunkin luonnossa liikkumiseen

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Onko teillä omapäinen, periksiantamaton jäärä metsästysseurassa?



On ilimoja pielly! Instagramin 24h tarinassa avauduin jääristä metsästysseuroissa koska jouduin yhden jäärän kanssa rajuun yhteenottoon metsästyksestä omassa kodissani. Hän oli meillä ensimmäistä ja viimeistä kertaa kylässä. Huonot käytöstavat taisivatkin olla hänen valttikorttinsa muutoinkin koska räjähdysalttius näkyi vierailun aikana muutaman kerran aiemminkin.

Nosta aiheen esille koska olen järkyttynyt tuon ihmisen käyttäytymisestä. Lukijat ovat aiheesta minulle kirjoitelleet mutta aihe on vaikea enkä oikein ole löytänyt sanoja kirjoittaa oikein mistään. Tässä muutama lukijakysymys. Mitä sä vastaisit?
- Mitä teen kun minulle sanottiin etten pääse seuraan vaikka isäni omistaa maita. Isälle on turha sanoa mitään.
- Mitä teen kun omistan maita metsästysseuran alueella mutta minua ei huolita seuraan.
- Minulle sanottiin että voithan sinä kahvia tulla keittämään kun kysyin pääsenkö seuraan. Siis mitä ihmettä teen?

Avautumisestani Instagramin tarinaosuudessa poiki heti paljon viestejä. Samanlaisia tilanteita on ollut muillakin. Nyt en siis puhu yleisesti vanhoista ihmisistä. Kunnioitan heitä ja olen itsekin käpylehmillä leikkinyt lapsena. Asutan 1800-luvun taloa ja olen sitä mieltä että entisaikaan on tehty moni asia paremmin, kuten rakennukset. Työmoraali ja taito tehdä käsin asioita joita kaipaan tähän päivään. Naisen asema on tokiparantunut ja nuoria kuunnellaan enemmän. No on monta muutakin hyvää ja huonoa juttua mutta ei mennä nyt niihin.

Oman seurani eläkeläiset on parhaita ja tulen normaalisti hyvin toimeen vanhempien ihmisten kanssa. Heiltä kuulee paljon viisaita sanoja ja tarinoista oppii. Olen aina sananonut että hengailen mieluummin vanhojen mummojen ja paappojen kanssa kuin missään isossa likkaporukas.

Puhun nyt siis niistä jääristä jotka ovat vastahakoisia, omapäisiä ja kaikkitietäväisiä. He ovat juurikin niitä jotka pelkäävät uusia metsästäjiä jotka heidän mielestään pilaavat kaiken. On kamalaa jos joku tulee hänen mailleen metsästämään hänen hirviään ja hän joutuu jakamaan heidän kanssaan hirviosuuden, osuuden jota he eivät edes itse käytä kokonaan. Puhun niistä jotka eivät pidä nuoria minään eikä varsinkaan naisia. Niistä juntturoista jotka eivät käy pienpetojahdissa koska eivät jaksa enää kävellä. Osa jopa ei edes metsästä ollenkaan, ovat vain jarruna kehitykselle ehkä jopa huvikseenkin. Miksi nämä ihmiset saavat vaikuttaa seuroissa edelleen. He ovat ehkä suuria metsänomistajia mutta oikeasti! Miksi!?

Kylässä ollut mies haukkui minut pystyyn minun kodissani. Huusi kuinka en tiedä metsästyksestä mitään. Kuinka maanomistajia tulee kumartaa jos heidän maillaan aikoo metsästää ja kuinka maanomistajat saavat päättää kuka saa seurassa metsästää. Kerrottakoon tähän että me emme metsästä siellä päin Suomea jossa tämä mies vaikuttaa. Hän kilahti täysin koska kerroin ettei kaikkiin seuroihin ole 500 tai tuhannen euron liittymismaksua vaan on seuroja joissa liittymismaksu on alhaisempi syystä tai toisesta. Mielestäni 1000€ liittymismaksu on järjetön mutta kuten sanottua...seurat saavat itse päättää.

Seuraajien biesteistä käy ilmi että jäärien tahtoon ei enää alistuta. Moni alue on perustanut uuden seuran, johon uudet jäsenet ovat tervetulleita. Vieralupia myydään mielellään ja nuoret ja naiset otetaan ilomielin vastaan. Nuoret ja uudet metsästäjät jatkavat metsästyskulttuuria, joten heille tulisi antaa mahdollisuuksia harrastaa ja liittyä yhteisöön, elämäntapaan ja kehittää toimintaa tulevia sukupolvia varten, vanhaa kunnioittaen.

Keskusteluista parhaiten jäi mieleen eräs nimeltä mainitsemattoman metsästyskortin omaava tyttö. Tytön pappa oli sanonut että olet liian nuori ja kun olet tyttö niin et saa hakea seuraan. Jotenkin samaistun tuohon nuoreen tyttöön. Minulle sanottiin lapsena ettei tytöt saa koskea aseisiin. Uskoin kun ei ollut tarjolla toista mielipidettä. Toivon todella että tämä tyttö pääsee seuraan ja hänet otetaan mukaan samanvertaisena jäsenenä muiden seuralaisten tavoin, papan mielipiteestä huolimatta.


keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Kevätpukkijahtia vai kesäöiden ihastelua?

Tänä keväänä pääsin muutamaan otteeseen kytikselle ja hiipimään keväisiä kaurispukkeja. Koska olen haulikkonaisia niin täyteisillä mennään. Kivääriä tuli kyllä mietittyä liikkuessa mutta en ainakaan vielä lähde siihen touhuun. Itse koen mielenkiintoisemmaksi päästä riistaa mahdollisimman lähelle, miellään menisin jousella mutta jousi on nyt pannassa vielä hetken aikaa. Se on sitten omasta elefantineleistä kiinni jos mitään ei tule.

Viking Footwear metsäkumpparit on mun suosikit - Aina jalas.


Mun tavaksi viettää syntymäpäiviä on vakiintunut kevätpukkijahti. Käveltiin metsästysalueella ristiin rastiin muutama päivä. Yhden kauriin tuoreet jäljet poukkoilivat mutta vain yhdellä alueella. Ei tulisi mieleenkään sitä ampua, yhdestä kun ei kannata lähteä verottamaan.

Mikä on paljon ja mikä vähän? Jos kantaa mietitään suhteutettuna alueeseen. Etelä-Suomessa olen tottunut että paljon on kun kaverit kurkkii ikkunasta sisään. Toisella alueella tuntuu että paljoksi koetaan muutama yksilö tai yksi lauma.

Etelän synttäripukkeja..


Minua harmittaa kun joillakin alueilla ei harjoiteta valikoivaa metsästystä pikkusorkkien osalta, suoraansanoen ollenkaan. Kauris -tai peuralaumasta ei valtapukkia kannata lähteä ampumaan, sillä lauma hajoaa ja lauman hajotessa yksittäiset ovat helpompia saaliita pedoille kuin lauman turva katoaa. Uuden lauman muodostumiseen menee aina tovi.

Seuroissa olisi järkevää miettiä yhdessä montako alueen laumasta tai laumoista kannattaisi verottaa viitaten kauriiseen, jolla ei ole kiintiötä, kuin se että jokainen ampuu sen mikä vastaan sattuu tulemaan. Peura eli valkohäntäkauris (anteeksi aiempi kirjoitusvirhe!) on vieraslaji mutta sen kantaa alueilla, joilla lauman koot ja laumojen määrät eivät ole suuria pystytään myös hallitsemaan järkevällä riistanhoidolla. Toisin on alueilla joilla populaatiot ovat oikeasti haitallisia...näin ollen kannan verotuskin on eri luokkaa.




Ruokintaan tulisi enemmän kiinnittää huomiota. Kunnioitan metsästysseuroja jotka hoitavat ruokintapaikat yhdessä. Pitävät ne puhtaina ja vievät yhdessä hankittuja ruokia. Yksittäiset ja henkilökohtaiset ruokinnat seurojen alueilla ovat hiukan ristiriitaisia ajatellen seuran yhteisiä metsästysmaita. Onneksi Suomessa on valveutuneet ja riistakannoista huolehtivia seuroja jotka pitävät ruokinnoista yhdessä huolen.

Synttärikuva



Kukaanhan ei riistaeläimiä omista mutta henkilökohtaiset ruokinnat helposti antavat ymmärtää ruokinta-alueella liikkuvien laumojen olevan omia. "Taas on joku ampunut minun ruokkiman kauriin ruokintapaikkani lähelle" ..näitä juttuja kuulee ja saa lukeakin välillä oli riista mikä hyvänsä. Minulle on se ja sama koska en harrasta ruokinnalta metsästystä. Toki talviruokintaa kannatan hyvänä riistanhoitona ja sairaiden yksilöiden poistaminen on ruokinnalta helpompaa.

Pelto joka valittiin synttäriyönä ei ollut mun mieleen mutta tuntui hyvälle vain olla puolimakaavassa asennossa koivujen katveessa. Makoilla lämpimässä kesäyössä ja kuunnella öisen metsän ääniä. Yöllä siirryttiin toiselle pellolle ja siellä olikin vuosikas hirvenvasa syömässä. Eipä häirinnyt hirveä meidän hiippailut kunnes pellon laitaan ilmestyi suuri hirven kuvatus.

Ylväästi ja äänettömästi suuri hirvi liiteli pellon laitaa pian juoksuaskelin. Nuorikko siirtyi kunnioittavasti läheiseen metsään. Hirvet toivat syntymäpäiväyöhöni hehkua ja hyvää mieltä.

Aakeeta laakeeta - kotoisat maisemat


Muut illat ja viikonloput toistivat itseään. Kouran kuuluisa viimeinen jänis hypähteli siellä täällä ja kyyhkyt huhuilivat aiempaa enemmän. Heinureita ja taveja vesistöissä ja itikoita ihan helvetisti.

Itse kun en haista mitään niin mieheni toimi oppaana hajuelämysten suhteen. Nyt haisee supinpaska ja kettu. Täällä on voimakas kusen tuoksu, ihan kuin ihmisen kusi..ehkä hyvä etten haistanut mitään.

Ei sattunut supit meidän reitille tällä kertaa. Ehkä seuraavan kerran sitten taas. supin vapauttaminen oli muuten paras päätös päättäjiltä aikoihin. Muistan kun väittelin erään intohimoisen suojelijan kanssa twitterissä supinmetsästyksestä. Hänen mielestään Manner-Suomessa supinpyynti on tehotonta ja turhaa eikä sitä edes pitäisi harjoittaa. Nyt on taas askeleen verran tehokkaampaa. Huvittaa...tekisi mieli lähettää terveisiä mutta hän tuskin lukee blogiani.

Ilta-aurinko pellolla


Toiset viettävät kesäyöt ja synttärit baareissa, toiset usvaisilla pelloilla. Jäin ilman kaurispukkia mutta eipä tuo haittaa. Nautin luonnossa joka sekunnista.

Pari viikonloppua koirien treenausta ja luonnonihmettelyä - siinäpä syyt hymyyn


perjantai 7. kesäkuuta 2019

Taste of game - riistan tarina kaikille aisteille




Käyn todella harvoin ravintolassa syömässä. Ne kerrat kun kävelen mieheni kanssa ravintolan ovesta sisään haluan istua tunnelmalliseen pöytään, tilata lasin viiniä ja saada ystävällistä palvelua sekä annoksia kaikille aisteille. Haluan nauttia yhteisestä hetkestä sekä hyvästä ruuasta, jonka raaka-aineiden tuotantokaareen liittyy tarinoita luonnosta ja maaseudusta.


Kyyhky on minusta paras riistalintu


Katson nykyisin listalta tarkasti mitä tilaan. Haluan tietää lihan, kalan ja kasvisten alkuperän. Mielellään suosin ravintoloita, jotka pystyvät kertomaan raaka-aineiden alkuperän kysymättäkin. Myös ruokaan liittyy tarinoita. Ne vain jätetään usein kertomatta.

Valitsen listalta ensisijaisesti kotimaasta metsästettyä riistanlihaa, Suomessa kalastettua kalaa tai lähitilan tuottamaa lihaa. Sama pätee kasviksiin ja vihanneksiin. Haluan myös että illallisesta lähtee nälkä, jotta mitään kahta karvaa pystyssä annosta en halua nähdä edessäni.

Riistanliha on saapunut jäädäkseen lihakauppoihin mutta ravintoiloista Suomessa pyydettyä riistaa saa todenteolla etsiä. Usein riista on lennätetty ravintola-annoksiin ulkomailta ja uskallan jopa arvailla riistan tarhatuksi. Miksi näin, sillä kotimaan sorkkakannasta varmasti riittäisi lihaa myös ravintoloihinkin.

Metsästystarinoihin liittyy usein metsästyskoira


On hienoa huomata miten rohkeasti Jyväskylän ravintolat ovat ottaneet riistanlihan vastaan Taste of game – illallisten saattelemana. Jokaisella annoksella on tarina. Metsästysmuisto jonka jakaminen on tärkeä osa illallista ja kunnioitusta pyydettyä riistaa kohtaan.

Grillattua parsaa ja graavattu keltuainen


Riistaillallisia on järjestetty Jyväskylässä neljänä vuotena peräkkäin, niin syksyisin kuin keväisin. Idea lähti ystävysten, Keski-Suomen Metsästäjäliiton toiminnanjohtajan Jani Nuijanmaan ja Naissaaren kahvihuoneen omistajan Jari Rajarannan, pitämien riistaruokakurssien innoittamana.

Kyyhkyterriiniä, keuruulaista maa-artisokkaa ja katajanmarjaa


Aluksi riistaillallisia nautittiin Naissaaren kahvihuoneen idyllisissä tiloissa. Riistaruoka herätti mielenkiintoa ja illallisia alettiin tarjoilemaan muutamissa muissakin Jyväskylässä sijaitsevissa ravintoloissa. Naissaaren maalaisromanttisen miljöön sijaan tänä keväänä Naissaaren riistaillallinen tarjoiltiin upeassa historiallisessa Wanhassa Woimalassa.

Paahdettua kuhaa, savustettua varhaisperunaa ja korvasientä


Kuusenkerkällä maustettu peuragout



Oli kaunis keväinen, pikemminkin kesäinen, toukokuun ilta. Wanha Woimala kylpi ilta-auringossa. Veden väreily toi valkoiseen kattopintaan lumoavaa väreilyä, luonnon omaa taidetta.

Kattaus ja tarjoiluastiat ovat osa onnistunutta illallista. Rajarannan Naissaaren catering tiimi oli ottanut kaiken huomioon. Lämminhenkinen ja hyvä yhteistyö henkilökunnan keskuudessa teki illallista nauttivien olon mukavaksi. Kun alkupala tarjoiltiin, tiesin että ilta on upea taiteellinen kokemus alusta loppuun. Taidetta tarjoiltiin myös lautasella niin makuhermoille kuin silmillekin.

Mehustettua raparperia, valkosuklaavanukasta ja koivujäätelöä


Rakkaat ystävät samassa pöydässä ja jälleen pari uutta tuttavuutta. Kiitos Te ihanan hauskat miehet jotka kerroitte asioista joista emme ymmärtäneet mitään ja vastapallona taisitte hiukan kiinnostua metsästyksestä, ainakin hyvän ruuan saattelemana.

Kiitokset Keski-Suomen Metsästäjäliitolle ja Naissaaren Catering tiimille. Erityiskiitokset Jari Rajarannalle ja illan vierailevalle huippukokille Lasse Koistiselle - Olette parhaita!