Saukon jälkiä Pielaveellä ja rakkautta Murtoselällä

Jouluaaton aurinko

Täällä on jotain mikä saa ihmismielen rauhoittumaan. Kulkea pitkin Pielavettä, veneellä kesäisin ja talvella jalkaisin tai suksilla ihaillen kivisiä rantoja ja näin talvella huurteisia metsiä.

Pielaveden kivisiä rantoja

Rantakiviä Murtosaaressa

Ilahdun jäljistä jäällä. Saukko oli kulkenut jäällä kohti sulahkoa sillan alusta. Lähtenyt kylille. Löydämme mahdollisen pesäalueen, jossa jälkiä on paljon. Pitkä on matka mutta pitkiä matkoja nuo veijarit vaeltaakin. Toinen kaveri oli luisutellut järvenjäällä kohti Murtosaarta.

Ketunjälkiä jäällä ristiinrastiin. Joka päivä uudet jäljet. Ahma on tavattu rannoilla mutta nyt sitä ei näkynyt. Missä lie... Rusakko ilmestyy rannalle joka päivä muttta metsäjänistä ei tänä vuonna näy.

Saukon jäljet

Joka kerta piilopirtille tullessa olen käynyt vaivihkaa kylillä. Leipomossa kahvilla, torilla kalakaupoilla ja erätarvikeliikkeessä ostoksilla tai muuten vain ihmettelemässä. Eräliike tosin muuttaa ensivuonna muotoaan mutta uskolliset asiakkaat säilyvät. Joulukirkko ja Säviän meijeri. Siinä tärkeimmät kyläjutut minulle.

Joulu. Ei kiire mihinkään. Ei stressiä. Ei riitoja. Ei kireyttä. Ei turhia toiveita ja väärinymmärryksiä. Rauha on laskeutunut piilopirtin nurkkajuuriin, jossa tyttäreni leikkii onnellisena ja odottaa Joulupukin saapumista.

Tuleekohan lahjoja? Tyttäreni miettii että risutkin ovat tarpeellisia. Niistä voi rakentaa majan, sytyttää nuotion tai ne voi koristella. Menneisyyden pelko risujen saamisesta on muuttanut muotoaan.

Jouluiloa

Joulupäivä. Koirat nauttii kukin omalla tavallaan. Mauno-maastonakki on kaivautunut paksuimman peiton. Labradorit Gini ja Max ilakoivat vapaudesta, jäällä juoksemisesta, treenaamisesta ja pitkistä kävelyretkistä. Urho-mäyräkoira...no käy syömässä ulkopöydällä säilössä olleen kinkun ja oksentaa sitä sitten seuraavan päivän.

Joulutreenit untuvatakissa

Joulupäivänä tuiskuttaa lunta niin ettei vastarantaa näy. Murtosaari kutsuu minua. En tiedä miksi mutta se on kutsuva. Kierretään saari jalan, treenataan noutajat ja istutaan laavulla. On onnellinen olo.

Paluumatkalla keskellä Murtoselkää mieheni polvistuu. Lämmin tunne valahtaa läpi kehoni, itkettää mutta tällä kertaa onnesta. Kosinta. Päätös yhteisestä elämästä ja yhteisistä metsästysreissuista. Tuntuu kuin maailma olisi pysähtynyt. Aivan kuin lumimyrsky olisi loppunut. Ainutlaatuinen hetki. Meidän hetki. Kaksi metsästäjää saavat toisensa.

Kihlat Murtoselällä 25.12.2018

Loppuvuodeksi siirrytään Etelä-Pohjanmaalle metsästämään.

Hirven villit lehtipihvit

HIrven lehtipihvit maustumassa

Auto kurvaa Kelloperälle eli Kellikselle vanhan maatalon pihaan. Ystäväni, Johannan, kotitila, jossa peruskouluikäisenä vietettiin aikaa eli hengailtiin. Nyt tila on Johannan koti, jonne lapsuudenystävien on mukava kokoontua. Ihan kuin kotiin olisi mennyt.

Rannan puut on jäänyt lapsuudesta mieleen

On ollut suuri rikkaus asua lapsena maalla..."männikkömetsät ja rantojen raidat..." kuulostaa minusta terveeltä ympäristöltä kasvaa verratuna lähiöostaria tai Helsingin keskustaa. Ystäväporukka on täysin samaa mieltä.

Ensitöikseen käydään mäjellä, Kaisan, toisen ystäväni kotitilalla, jossa käytännössä asuin ala-asteikäisenä hevosia hoitaen ja metsässä leikkien. Siihen aikaan ei kukaan kysellyt että missä me mennä touhotettiin hevosten kanssa tai ilman. Liihotettiin pitkin peltoja ja metsiä, mikään ei ole siis lapsuudesta muuttunut.

Kaisa

kävimme Kaisan kanssa katsomassa riistanruokintapaikkaa metsäpellolla toisen mäen päällä. Jälkiä ihan pirusti. Rusakoita ja joitakin kauriita. Kaisa miettii omaa ideologiaa metsästäjänä. "Rauhaa ja luonnon kunnioitusta, sitä se minulle tarkoittaa. Metsästä ei vain oteta mitään vaan pyydetään." 

Niin, kuulostaa tutulle, mietin että me olemme kasvaneet metsässä leikkien, siksi se tuntuu niin kotoisalle ja tärkeälle paikalle. Muistan että lapsena nautittiin erillaisista metsiköistä ja Keski-Suomen jylhistä metsämaisemista. Ihailtiin kauniita paikkoja ja ihmeteltiin luonnonoikkuja. Kirmattiin pitkin ja poikin syvällä metsässä, ilman kännykkää (koska niitä ei ollut) tai karttoja eikä kumpaakaan pelottanut että jotain pahaa sattuisi tai jotta eksyttäisiin. Metsä tuntui turvalliselle paikalle ja niin se tuntuu edelleen.

Lisää kuvateksti

Palataan takaisin Kellikselle. Ystävien kanssa vietetty aika korjaa elämänkolhimaa tai kuluttamaa peruspilaria. Kohtaaminen sisälsi hyvää ruokaa, naurua, itkua ja rakkautta. 

Illalliseksi tarjolla oli Johannan pakasteesta reilu 2kg painava hirvenpaisti. Leikasin palasta ohuita pihvejä kaksi per naama. Nuijin lihanuijalla syyt rikki molemmin puolin. Mausteeksi salviaa ja rosmariinia sekä suolaa. pitkät pihvit leikkasin kahtia jotta paistaminen oli helpompaa pienellä pannulla. Loppu paisti laitettiin illaksi uuniin.

Pihvejä paistoin 3min per pihvi. Tarjoltiin kermaisen sipulikastikkeen sekä värikkäiden paahdettujen juuresten kanssa. Jälkiruuaksi jäisiä marjoja kuuman kinuskikastikkeen kera.

Hirven lehtipihvit neljälle

• 1kg hirvenpaistia
• Sulata kunnolla ja anna olla huoneen lämmössä tarpeeksi kauan ennen valmistusta
• leikkaa ohuiksi pihveiksi ja nuiji lihanuijalla molemmin puolin reilusti
• mausta esim. salvia ja rosmariini sekä suola
• paista 3min per pihvi
• tarjoile

Talvisorsastusta Etelä-Pohjanmaalla

Ei sorsastus lopu helteisiin vaan sitä voi jatkaa metsästysajan puitteissa pitkälle talveen. Talvisorsilla on upeat juhlapuvut sekä paksu rasvakerros suojana. Talvisorsastus vaatii toki avoveden ja lämmintä vaatetta sekä koiran joka noutaa myös jäisestä vedestä. Meillä noutajista vanhakörmy Max hoitaa talvinoudot vaikka Ginikään ei jäätävää vettä näytä pelkäävän.

Jäätilanne on hyvä tarkistaa ennen metsästystä. Uros koirasta tulee helposti palliton jos se joutuu nousemaan terävältä jäänreunalta ylös. Rantajäätikköä kannattaa siis hajottaa koiran noutoja varten tai valita noutopaikka niin jotta koiran on hyvä suorittaa nouto. Me pidetään muutenkin tiukka linja siinä että koirat eivät pääse heikolle jäälle jalkojaan turhaan hajottamaan.

Hyisen uimareissun jälkeen lämmittävä takki on tarpeen sekä lämmin auto. Koiraloimeen kannattaa panostaa. Hyvä koiraloimi kestää vuosia ja se on pesunkestävä. Koiranhuoltotoimet kuuluvat metsästysreissuihin ja on tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä.

Metsästämme Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoen ympäristössä. Kaupungin läheisyydessä joet ovat avoimena myöhään talvella. Joen puhtaudesta en mene takuuseen sillä vedestä pilkottaa polkupyöriä, huonekaluja ja muuta mukavaa... Kaupungista laskeva "paskaoja" puskee vettä jatkuvalla syötöllä. Sorsia se ei kuitenkaan näytä haittaavan. Joki on rehevöitynyt ja joen penkereelle on muodostunut piilopaikkoja alueella liikkuvia pienpetoja ja ihmisiä varten. Joki on kuitenkin täydellinen elinpaikka vesilinnuille.

Joki on pitkä. Sorsat liikkuvat jokea myöden eri kohtiin sulien alueiden mukaan ja vaihdellen hengailupaikkoja päivän aikana. Joenrantoja kävellessä päivä vierähtää helposti. Toisaalta pikaiset tarkistuskäynnit ovat tehokkaita ja parasta on että sorsapaikat on helppo tarkistaa vaikka kauppareissun yhteydessä.

Emme käytä ruokintaa sorsastuksessa syksyllä. Kuvilla ja sorsapillillä pärjää jos ei sitten kävellä koirien kanssa kaislikoita. Syksyisin sorsastamme yhdessä muualla kuin jutussa esimerkkinä käytetyssä joessa. Viimeisiä sorsastushetkiä tehostetaan talviruokinnalla. Saimme Heikkilän Herefordin väeltä säkin jyviä ja ripottelimme ne jäisille rantaheinikoille useaan paikkaan.

Viikon kuluttua menemme tarkistamaan tilanteen. Toki joella liikkuu muitakin metsästäjiä ja ulkoilijoita joten viikon rauhoitusta on vaikea toteuttaa. Viikon kuluttua joella oli ollut enemmän liikettä kuin aiemmin. Jyviä oli syöty ja supin jälkiä löytyi lumelta. Aiemmin olimme havainneet runsaasti kettujen jälkiä alueella. Joen pielukset vaikuttaakin hyvältä paikalta ketun pillitykseen sekä supien pintapyyntiin. Kuutamokeikkoja siis luvassa.

Ruokinnan yhteydessä rannan heikko jää ei tietenkään kestänyt ihmispainoa. Ensin tippui minulta jalka joen mutaiseen rantaveteen ja pian perässä mieheni kokeili talviuintia hiukan laajemmassa mittakaavassa. Kylmä ei tullut sillä molempien metsästyskengät pitivät veden hyvin eikä näin ollen varpaat päässeet kastumaan. Huoltotoimenpiteitä kengät toki uintireissun jälkeen vaatii.

Täytyy vielä todeta että en kuulu alueen metsästysseuraan mutta muutamia päiväkortteja olen syksyn aikana alueelle ostanut. Usein kuljen mieheni mukana koska päiväkortin hinta on suolaiset 25€. Kuljen välillä mielelläni metsällä myös kameran kanssa. Itseasiassa kamera on lähestulkoon aina mukana haulikon lisäksi.

Itsenäisyyspäivänä mieheni testasi haulikkoani. Saaliiksi saatu nuori ja komea sorsauros päätyi sorsakeittoon rintalihoineen ja joukkoon lisättiin pakasteesta merihanhen rintafileet. Ehkäpä täydellisin sorsakeitto ikinä, suosittelen.

Sorsakeitto
Yksi sorsa ja yhden hanhen rintafileet
Pyöräytä lihat pannulla - suolaa ja mustapippuria
Keitä lihoja noin 3h
Kuulota sipuli
Irroita lihat luista ja laita takaisin keitinliemeen
Lisää perunapalat ja porkkana
Keitä kunnes perut kypsiä
Lisää voimakasta koskenlaskijaa palasina yli puolet paketista ja anna juuston sulaa

Saatanan metsäsuhde

Julkaistu 9.12.2017 yhteistyössä Metsästys ja Kalastus -lehti. Siirretty blogiin 10.8.2018

Vihreä masentaa minua tai oikeastaan metsä, metsänvihreä. Humisevat talousmetsän hongat ja muumioituneet viimeiset vanhat metsät. Suojele ja hakkaa vähän sama kuin väkivaltaisessa parisuhteessa. Hiilinielu ja biotalous vihlovat korviani kuin epävireinen viulu. Mihin katosivat paljon hehkutetut metsän hyvinvointivaikutukset ja mitä helvettiä tapahtui minun metsäsuhteelle?

Mitä tapahtui minun rakkaalle metsäsuhteelleni, joka piti sisällään monimuotoisen kattauksen metsän käyttömuotoja, rauhaa, pakopaikan ja ennen kaikkea työtä eli pätäkkää. Metsäsuhdetta ei enää ole, se kadonnut, särkynyt sirpaleiksi ja kyllä vain meidän kuviteltu kuusi on jouluksi koristeltu vihalla.

Kerro siinä sitten kuusi vuotiaalle tytölle että joulukuuset ovat kuolleet sukupuuttoon. Äiti mielikuvamurhasi ne kaikki psykologin neuvosta muutaman muun ärsyttävän "pöllin" kanssa. Meille ei tule joulukuusta. Keksin jotain muuta. Metsällä ollessani kävelen metsässä pakosta päivän jos toisenkin. Ennen kävellessä ihailin puita, metsää ja sen monimuotoisuutta. Koivikoita, tiheää kuusikkoa ja petäjiä. Nyt en todellakaan ihaile.

Ärsyynnyn risuista ja kaatuneista puista. Oksat raapivat ja lässähtävät turvonneeseen naamaani kuin ruoska. 10 minuuttia metsässä lisää pahoinvointia. Yritän miettiä jotain positiivista.

Metsä on toki edelleen riistan koti vaikka puille ei ole enää sydämessäni ole tilaa. Hyvä että riistalla on suojaa ja ruokaa. On tietysti luonnollista että suhteet muuttuvat elämän aikana. Joskus suhde särkyy sirpaleiksi ja tulee ero. Erot ei ole koskaan kauniita vaikka kuinka sopuli sioille antaisi. Sirpaleista kasvaa usein vahvempi yksilö kunhan on vain olisi korjaaja, jolla on kestävää liimaa ja kärsivällisyyttä. Näin palaset loksahtavat paikalleen..ajan kanssa.

Mummoäänellä: "Kyllä se siitä ajan kanssa lutviintuu."

Metsätystä elääkseen - riistaruokaa vuoden ympäri

Meillä on tapana metsästää vuoden lihat pakkaseen ja tunnen monta metsästävää perhettä ja yksilöä jotka niin tekevät. Siinä ei siis ainakaan minusta ole mitään ihmeellistä. Perus elämää. Lihat säilyvät oikein hyvin, kiitos kysymästä. Pidän muutenkin huolen siitä että tiedän mistä syötävä liha on peräisin. Suosin muiden lihojen suhteen tilojen suoramyyntiä. Vielä kun olisi intoa kalastaa niin voihan pirulainen olisi pullat hyvin uunissa.

Kuinka paljon lihaa menee? Vuodessa meidän perhe syö yhden peuran, kauriin, vesilintuja ja fasaaneja meneekin sitten enemmän vaihdellen saalismäärästä ja muutama jänis. Jos hyvin käy niin metsäkanalintu tai kaksi ja riekko harvinaisempana herkkuna. Riekkoa tarjosin miehelleni itseasiassa ensimmäisellä tapaamisella. Se on lintu jonka metsästän harkiten ja valmistan vain tärkeänä hetkenä. Lisäksi ostan vaihtelevasti pienen määrän hirvenjauhelihaa sillä meistä kumpikaan ei metsästä hirviä.

Liemestä hyvä kastikepohja

En kyllästy riistan makuun enkä tiedä voiko siihen edes kyllästyä..olen kyllä kuullut että joillekin niin käy. Ihmettelen sitä suuresti! Erillaisten ohjeiden kokeilu tuo lihaan kuin lihaan vaihtelua.

Mausteet kasvatan ja kuivatan itse. Kesäisin ja syksyisin tuoreyrit on parasta ruuanlaitossa. Valkosipuli, punasipuli sekä erillaiset sienet ovat parhaimpia kavereita riistan kanssa ja porkkana antaa makeutta sekä makua myös. Näillä pärjää riistaruuanlaitossa pitkälle.

Lisukkeena suosin kasvisruokia. Nykypäivänä tarjolla on todella herkullisia kasvismäiskeohjeita, kiitos trendikkään kasvisruokailun (mäiske = paistos erilaisilla kastikkeilla..juustomäiske on parasta)

Riistasta valmistan pihvien ja paistien lisäksi lapseni herkkuja nugetteja esim fasaanista tai vesilinnuista. Jauheliha taipuu mihin vain ruokaan. Keittoja, salaatteja, tortilloja... kaikkea mitä mieli tekee.

Emme ole ostaneet tänä vuonna kuin yhden paketin kanaa. Se on edelleen pakkasessa kun emme ole muistaneet sitä syödä...yhden valmiiksi grillatun broilerin ostin. Se oli poikkeuksellisen hyvää ja rasvaista.

Härän ja naudan lihaa ostamme kerran vuodessa suoraan tilalta. Hevosenliha on molempien suurta herkkua ja sitä ostamme myös muutaman pihvin verran pienestä lihakaupasta. Kertaostoina suuret määrät tuntuvat tyyriiltä mutta jaettuna vuodelle kertaostos kannattaa. 

Paljonko lihaa menee viikossa? Tässä esimerkkinä peuran paisti. Söimme yhdestä paistista 4 päivää. Torstaina sulamaan otettiin uusi paisti. Erillaisia variaatioita paistista on helppo tehdä.

Tässä hyvä perusohje paistille:
https://ripaustryffelia.wordpress.com/2013/11/02/pehmean-punertavaa-peurapaistia/

Pari kiloinen peuran paisti. Paistoin nopsaan pinnat molemmilta puolilta voiasa tietysti. Laitoin padan pohjalle voita reilun nokareen, punasipulin isoina lohkoina, muserrettua suppilovahveroa ja kuivattua timjamia. Pinnalle ripaus kuivattua salviaa, muserrettua suppilovahveroa, suolaa ja vähän kuivattua timjamia. Paisti ei mahtunut pataan pötköttämään joten liemelle jäi hyvin tilaa muhia paistin alla. Lämpötila 100 astetta ja pidin niin kauan että paistomittari näytti 58 astetta.

Tässä meidän esimerkkiviikko - peura ja sienet tulevat metsästyreissuilta

Maanantai - puuro, peurapaistia siivuina ja rouhesämpylää

Tiistai - ranskalaisia, paistisiivuja ja sienisipulikastiketta

Keskiviikko - sienipasta ja paistisiivut

Torstai - paistetut perunat, kanamuna ja paistipalasia - peuraspydäri

Paistista sai myös lounaaksi ja iltapalaksi täytettyjä sämpylöitä.

Uusi paisti sulamaan.

Perjantai - peurahampurilaiset jauhelihasta

Lauantai - peuralihapullia ja lohkoperunoita sienimuhennoksen kanssa

Sunnuntai - jämäpäivä

Lihasta jää seuraavaan viikkoon hyvin syötävää.

Peuraspydäri on jämäpaistien aatelia...
kuten näkyy salaatti näyttää sanoisinko alkeelliselle..

Metsästysvaellus erämaassa koirien kansssa

Paras ystävä erämaassa

On ollut vaikea valita miltä reunalta Utsjoen metsästysvaellusreissua lähtisi teille purkamaan. Päädyin koiriimme sillä ilman niiden mukana oloa reissu olisi ollut hyvinkin erilainen.

Meidän piti itseasiassa kuukausien suunnittelun mukaan talvitelttailla mutta sään epävakaisuus pisti empimään. Jätimme teltan suosiolla autoon ja se ratkaisu oli kerrankin oikea! Rankkojen vaellus ja koirille tietysti työpäivien jälkeen kaminan lämpö kammissa oli ainoa oikea vaihtoehto. Vaelsimme 7-15 km päivä. Kuulostaa ehkä lyhyelle mutta metsästäen se on paljon ja maasto huomioonottaen.

koirien turvallisuus oli ensimmäisenä mielessä kun pakkasin koirien tavaroita. Ennen reissua turvauduin ammattilaisen ohjeisiin ja tiedustelin Ultracomilta vaihtoehtoja erämaahan soveltuvista koirien VHF-paikantimista, sillä olin kuullut heillä olevan myös poropantoja eli erämaan olosuhteisiin luotuja tuotteita. Heidän suosittelema Avius kuulosti luotettavalle vaihtoehdolle. Panta joka ei tarvitse puhelinkenttää toimiakseen. Tunturissa yhteyksien kanssa on aina vähän niin ja näin.

Käskyn alla Ginin häntä vipottaa sivulla

Kokeilin Aviusta ennen reissua mäyräkoiralla kun opettelin sen käyttöä. Hyvin sujui Mauno-mäyräkoiran ajon seuraaminen ilman minkäänlaisia katkoja.

Latasin kartat hyvissä ajoin ennen maastoon lähtemistä, sillä paikannus toimii ilman puhelinverkkoa. Ennen reissua suunnittelin ohjelmaan vaellusreittejä mutta eipä ne toteutuneet sillä sinne mentiin mikä näytti luonnossa parhaalle paikalle. Karttaohjelmaan merkitsin ahman jäljet, hyvät riekkopaikat ja kammit. Olin yllättynyt akkujen kestävyyteen! Ohjaajan vastaanotin ja panta olivat päällä päivisin vaellusajan ja akut kestivät hurjan hyvin. Pannasta loppui akku viimeisenä päivänä noin 2km ennen autoa.

Ahman yölliset jäljet

Olimme varautuneet reissuun varavirtalähteillä jotta puhelin saataisiin ladatuksi. Kävi kuitenkin niin että olin unohtanut virtajohdon autoon! ..joten emme pystyneet lataamaan niillä mitään. Puhelimen akkua piti säästää ja reissusta tuli tahtomatta kartaton eikä puhelimella saanut kuvattua mitään.. Onneksi maisemat ovat tuttuja ja olen oppinut liikkumaan alueella suunnistaen tuntureiden mukaan, jokia ja puroja seuraten. Aurinkokin on hyvä apu suunnistuksessa jos se vain sattuu näkymään. Pari kertaa vilkaisin Ultracomin karttaa ja olin tyyttyväinen miten nopeasti paikannus toimi. Paikannus koirallekin tuli 3 sekunnin välein, aivan kuten ohjeissa luvattiin. Vaelluksen jälkeen puhelimen akussa oli tosin jäljellä vain 2%...jännitystä elämään.

Vaikka käyttölinjainen labradorini on kuuliainen ja tottelevaisuus on hyvä. Ajattelen, että kyseessä on silti eläin ja eläimen vaistot. Porovapaa koira mutta entäs jos Gini karkaa kauas lentävän riekon perään eikä käskystä huolimatta palaa. Muutaman surullisen tarinan tunturiin kadonneesta koirasta olen saanut lukea ja kuulla. Suojelen siis koiraani ja itseäni erämaassa toimivalla tutkapannalla tästä eteenpäin aina.

Seisova noutaja.. (reps)

Gini meni nuoruuden innolla ja metsästävän hakutapansa mukaan hurjan paljon enemmän kuin me muut hitaat. Ultracomin Avius-ohjelman laskuri näytti että matkaa tuli parhaimmillaan jopa reilu 80km! Itseasiassa reilu 100km mutta aloin epäillä noin 20km tulleen siirtymästä tukikohdasta reitin alkuun.

Gini teki töitä koko ajan. Treenasin samalla hakualueen pienentämistä minun läheisyyteen jotta hyvät nostot eivät meni hukkaan. Ginillä lyömätön hajuaisti. Varvikoissa ja tunturikoivikoissa lymyävät valkoiset riekot löytyivät helposti ja seisojamainen töröttäminen ennen nostoa on kehittynyt itsestään. Muutaman kerran Gini juoksi riekon jälkiä ja vauhtia oli liikaa joten törmäys lintuihin oli väistämätön. Siinä oli koirakin hämillään yllättävistä pyrähdyksistä. Päivät olivat koirille rankkoja fyysisesti tunturisään muuttuessa päivien mittaan monta kertaa vesisateesta pakkaseen ja tunturiviimaan. Kuuraparratkin saatiin kuvattua.

Kuuraparta

Koirille varatut loimet tulivat tarpeeseen metsästyspäiviin ja jälkeiseen palautumiseen sekä aamuyöstä lämmikkeeksi, tuo yöllinen lämmike toteutui ainakin toiselle koirista. Kannoimme molemmille kaksia loimea ja kiitos vinkeistä! Koirien yöloimi oli yksi parhaimmista vinkeistä jonka lukijoiltani sain. Olemme käyttäneet kaikilla koirilla BOTteja metsästyksessä ja tarvittaessa muutenkin, niiden toimivuuteen voi aina luottaa ja olen kokenut loimet hyväksi hankinnaksi.

Yöksi ostin Mustin ja Mirrin alennuksesta Rukkan mukavanoloiset pinkit toppaloimet, joista toinen osoittautui kotona rikkinäiseksi - kiinnityssolki vatsan alta puuttui. Harmitti kovasti eikä aikaa ollut loimen omatoimiseen korjaukseen. Sain Instagramissa seuraajilta hyviä neuvoja mutta mikään niistä ei oikein toiminut tai materiaaleja ei ollut saatavilla. Hankalahan se oli sillä rikkinäinen loimi häiritsi enemmän kuin lämmitti. Max taisikin nukkua enimmäkseen suloisesti Pasin makuupussin suojassa. Olisihan loimen voinut palauttaa ja vaihtaa kalliiseen mutta jossakin on pakko säästää. En ymmärrä miten rikkinäisiä loimia ylipäätään myydään. 10€ lahjakortti ei loppupelissä lämmittänyt mutta ehkäpä saan loimen kympillä korjattua. Tämä kappale ei edes ollut ainoa! ..siksi asiaa jaksan ihmetellä ja asia vaikutti loppupelissä reissuun omalta osaltaan. Otin asiasta yhteyttä Rukkaan mutta eipä heitä yhden loimen kohtalo kiinnostanut ja reklamaatiot ohjattiin liikkeeseen. Tuskin tekivät asialle mitään.

Max ja BOT

Gini tahtoi aamuyöstä untuvamakuupussiini, kun vilu alkoi häiritä hänen untaan. Nakkasin ehjän toppaloimen päälle ja uni taas maittoi. Max myös mörähteli kylmyyttä tyytymättömästi herättäen meidät kaikki. Koirat oikoivat ja venyttelivät yöllä kipeitä jäseniään, joten teltta olisi ollut liian ahdas koirien yöllisiin seikkailuihin. Nyt tiedämme ainakin millainen teltta pidemmälle reissulle tulee hankkia. Siihen onkin sitten säästettävä rahaa. Kunnon teltat on hurjan hintaisia. Hyviä suosituksia vaelluskäyttöön tarkoitetuista koiraystävällisistä teltoista otetaan vastaan.

Koirien ruuaksi valitsin Mustin ja Mirrin myyjän suositteleman ruuan eikä ylimääräistä rasvaa tarvinnut mukaan vaikka aluksi olin sen kirjannut hankittaviin. Annoimme koirille reilut annokset iltaisin. Olin mitannut annokset valmiiksi Minigrip-pusseihin. Pussit oli helppo jakaa rinkkoihin tasapuolisesti. Ihan kätevä vinkki reissuja varten! On hyvä huomioida, että isojen koirien ruuat painavat taakassa eniten mutta taakkahan helpottaa loppua kohden (heh!).

Ruoka oli Canagan country game kuiva nappulaa jossa on proteiinia 36% ja rasvaa 19%. Kallis ruoka! Säkki maksoi 89,90€. Koirien hyvinvointi on kuitenkin tärkeä osa metsästystä ja ruuan laatuun on hyvä panostaa koiran tarvitseman energiamäärän mukaan. Toki emme muutoin käytä kyseistä merkkiä sillä edullisimmissakin merkeissä on laadukkaita ruokia. Hinta ei ole ainoa laadun määre. Kyllä se paskan määrä ja laatu sekä koiran hyvinvointi kertoo parhaiten mikä sopii ja mikä ei.

Ginin lihasten venyttelyä kammissa

Lisäksi kesken päivää annoimme lisäenergiaa Virbacin Nutri-plus geelistä. Pötkö riitti hyvin ja sitä jäikin. Geeli on meillä muutoinkin metsästysreissulla aina mukana esim. Mauno-maastonakin rajumpien ajojen jälkeen. Toisinaan käytän pakastettua riistan luista ja rasvasta keitettävää lientä mutta sitä ei tietenkään viitsinyt mukaan raahata eikä sitä riitä joka reissulle.

Erämaassa on helppo kun puroista ja järvistä voi juoda eikä vettä tarvitse raahata kokoaikaa mukana. Vanhempi koirista syö janoon lunta mutta Ginille jäätyneet purot ja tunturisuoalueet olivat kova paikka. Onneksi avoimia kohtia puroista löytyi ja ehkäpä näin jopa pientä lumen haukkomista loppureissusta. Kammissa lämmitimme hiukan koirille annettavaa vettä iltaisin.

Emme pitäneet välipäiviä mutta nukuimme 10-15h yössä. Käytännössä pimeän ajan kokonaan. Se riitti koirien palautumiseen ja meidän myös. Onneksi särkylääkkeet olivat mukana sillä anturoiden aukeaminen jäisen lumipeiteen takia viimeisenä päivänä oli selkeästi kivulias. särkylääkettä joutui myös antamaan Ginille pisimmän työpäivän jälkeen. Lihasten kevyttä venyttelyä ja hieromista tehtiin kammissa iltapäivisin koirien hiukan lämmettyä. Raju hieronta ei kannata mutta kevyt pyörittely silittelyn ohessa rentouttaa. Kosketus on tärkeää niin meillä ihmisillä kuin koirillakin. Muista halata ja paijata vaelluskaveriasi myös tänään!

Kaverukset tauolla

Neljä vinkkiä koiran kanssa vaellusmetsästykseen 

• Turvallisuus - vhf-paikannin luo erämaassa turvaa koiralle kuin ihmisellekin. Ultracom Avius luotettava paikannin. Hyvät kartat ja tarkka sekä nopea paikannus. Muista varavirta ja virtajohto.
• Laadukas tuhti ravinto - Anna kulutuksen mukaisesti enemmän ruokaa ja ruoki vain illalla.
• Energiatahna koiralle päivän rasituksiin

• Lämpö! Erämaassa sääolosuhteet vaihtelee. Varaa kahdet loimet - Toinen päiväksi ja toinen yöksi. BOT - auttaa palautumisessa muita loimia paremmin.

EA- pakkaus vakiovarusteena koirien kanssa liikkuessa!

(Ärsyttävä bugi noissa palleroissa..ei korjaannu millään vaikka kuinka tutkin asiaa..)

Luonto antaa koivuniemen Herrasta

Metsällä ehtii ajatella kaikenlaista. Tehdäkin.

Suoriutujatyypin ongelma on olla tehokas myös silloin kun apaattinen metsästäjä.ei tee mitään muuta kuin istuu, odottaa ja tuijottaa valkenevaa luontoa kylmyydestä kangistuen. Hyvä puoli tehokkuudessa on se että ei tule kylmä..aina pieni tutina päällä ja väsy.

Vaikka kuinka yritän  olla ajattelematta mitään niin aivot työstää jotain elämää suurempaa aihetta kuten esimerkiksi sitä että jos olisin riistaeläin niin minut ammuttaisiin ehkä ensimmäisenä. Olen väsynyt ja huonokuntoinen..Kaikkihan sitä miettii. Tai jos olisin karhu niin kyttäisin metsästäjää takaapäin enkä todellakaan juoksisi edestä.

Mielessä on pyörinyt viime aikoina kiitollisuus. Mistä olen kiitollinen ja miksi? Olenko jollekin kiitollisuuden velkaa ja onko joku minulle kiitollinen jostakin ja miksi pitäisi olla? Tiedän miltä tuntuu kiittämättömyys. Varmasti moni tietää. Teet jotain tärkeää, käytät siihen aikaasi ja voimavaroja mutta kukan ei huomaa että edes hengität.

Työelämässä opin siihen että suunnittelin ideoita ja toteutuksia joista muut saivat kunnian. Siihen tottui ja turtui mutta että kiittämättömyys..

Aamunsarastus nevan keskellä pisti miettimään että kiittääkö luonto jos ammun saalistettavan riistan heti kun se ilmestyy paikalle? Tai kiittääkö se joskus sitä etten puristanutkaan liipasinta koska matka oli pitkä tai laji väärä..

Kiittääkö luonto sinua joku päivä että keräät jonkun "vahingossa" unohtamat hylsyt pois mättäältä? Mättään kumartelee ja sitä rataa.

Rankaiseeko luonto roskaajia ja jatkuvasti lentokoneella lentäviä sekä niitä jotka eivät pidä metsän hyvinvoinnista ja tuottavuudesta sekä suojelusta huolta.

Saako salametsästäjät ja huonoa metsästysetiikkaa noudattavat selkäsaunan Tapiolta? Tai ehkäpä roskaavat retkeilijät ja marjanpoimijat ruoskitaan Koivuniemen Herralla.

Onko luonto sitä mieltä että luvatta maastossa mönkijällä ajaja saa tukkapöllyä ja ymmärtääkö luonto luvista mitään? Saako se luvista saadut rahat itselleen? Ja sijoittaa ne rahat metsään.

Olen jotenkin suunnattoman kyllästynyt kiittämättömyyteen ja epäoikeudenmukaisuuteen että ihan oksettaa. Luonnolle tässä kiitollinen pitää olla ja oikeudenmukainen.

Tiedätkö ihminen, seuravan kerran kun et nosta hylsyä mättäältä tai jätät nuotiopaikan sotkuiseksi niin se sinua takaa päin kyttäävä karhu laulaa sun korvaan Antti Tuiskun Keinutaan luritusta ja käyttää kieltään korvassasi.

Suuria ajatuksia, eikö. Ei hätää, käyn terapiassa viikoittain.

GPS-paikannin ja mitä silläkin tekee?

Kirjoitettu 9.8.2018 yhteistyössä Metsästys ja Kalastus -lehti

Niin on koiratkin taas ihan irti. Juosta laputtaa pitkin metsiä ja louskutus käy. Seisoin nevan laidassa tyttö reppuselässä ja toivoin että Mauno saisi ajon käännettyä takaisin. Kimakka haukku kuului viimeisimmän paikkatiedon mukaan kilometrin päästä. Jäljistä päätellen ajettava on peura.

Panta, korjaan yhteys pantaan ei toimi silloin kun sen signaalit tai mitkä lie pykälät on alle 10. Hermostuttaahan se mutta miksi?

Edessä on metsää ja nevaa enemmän kuin tarpeeksi. Seuraava vastaan tuleva tie koiralle on tosin minulle pitkän ajomatkan päässä että jos maastonakki ei nyt sinne saakka räksyttäisi... mitä sitten pelkään? Syviä ojia, suurpetoja? En pääse tyttö selässä kovin nopsaan varvikossa etenemään...ojien ylittämisestä puhumattakaan. Toki olen miettinyt tyttären takia kaiken valmiiksi jos hätätilanne tulee.

Aamun eka maasto

Ennen ei ollut paikantimia. Ja sitten tuli haravat jotka antavat vain suunnan. Koira osasi tulla lähtöpaikkaan jos ei samana päivänä niin joku päivä. Metsästyskoiria varmasti myös kuoli enemmän autojen alle. Näin olen kuullut nuotiopuheista ja mitä muistikuvia on jäänyt lapsuudesta.

En kykenisi jättämään koiraa yöksi metsään. Ei ole koskaan tarvinnut sillä panta on toiminut. Pari kertaa on käynyt niin että kiittelen pannan olemassa oloa, sillä muutoin en olisi Maunoa metsästä löytänyt.

Autotiet on tietysti yksi syy miksi panta on hyvä olla olemassa. Autotiet, varsinkin metsäautotiet,  on toisaalta myös hyvästä, jotta passitus ja koiran kiinni ottaminen on helpompaa.

Koiran etenemistä on myös mukava seurata. Ajojäljestä ja haukun ärhäkkyydestä voi jo sanoa mikä mahdollisesti edessä menee. Sehän on loppupelissä vain oletus. Siksi pyrin näkemään eläimen menemällä esimerkiksi ajon keskelle tuulen alapuolelta tai tarkistamaan jäljet tai jätökset. Näin saa myös itse liikuntaa metsässä.

Tuijotan kännykän ohjelmaa metsän keskellä viimeisin paikkatieto ja haukku kuuluu kaukaa. Käyn katsomassa jälkiä ja painaumia nevalla piisaa. On hirveä, kaurista ja peuraa. Paikantimen puhelimeen jättämän jäljen kohdalla menee edelleen tuoreet peuran jäljet.

Ajo kääntyy haukusta päätellen takaisin ja signaalipykälät paranee. Vien tytön autoon katsomaan lastenohjelmia, sillä pakarat on kantamisesta tulessa ja jatkan matkaa yksin tietä myöten. Paikannin takkuaa jälleen. Olen oikeassa suunnassa risteyksessä josta nään moneen suuntaan mutta en nyppylän taa josta ajo sitten lopulta menee. Haen Maunon pois. Totean myös että olisin saanut koiran metsästä ilman pantaakin. Metsästämmekö siis liikaa tuijottaen paikantimen piirtämää viivaa seuraten? Mitä mieltä olet?

Tyttäreni on kulkenut Manducassa tasan kuusi vuotta. Syntyi Heinäkuussa ja Syyskuussa on mukana metsällä.

Aamupäivän ekalta ajopaikalta soitin tukeen. Sain loistavaa palvelua. Yritin kaivella eri sanamuodoilla ja kyseenalaistaen pannan toimivuutta. Päälimmäisenä itselle jäi mielenpäälle että pantamerkkien toimimattomuutta arvostellaan usein ehkä turhaankin. Toimimattomuus johtuu ensisijaisesti liittymistä ja niiden kuuluvuudesta. Itärajalla ja pohjoisessa kuuluvuus on huono ja paikoitellen muuallakin. Toki myös pannan tekniikalla on väliä ja omalla tarpeella ja mieltymyksillä käyttöliittymiä kohtaan.

Maunon pannassa on nyt DNA:n Prepaid käytössä ensimmäistä kertaa. Tracker-SIM olisi ollut ykkösvaihtoehto mutta sen ostaminen on monen mutkan takana. Puhelimina oli IPhone Saunalahden liittymällä, Samsung Telian ja Elisan liittymillä. Yksi puhelin seurasi Pohjanmaalla tapahtuvaa ajoa Espoosta käsin. Minun kahdessa puhelimessa kummassakaan ei ollut kunnolla kenttiä edes somettamiseen.

Mauno-maastonakilla on käytössä pantana vanha Pointeri, joka siis on sama kuin Trackeri. Panta kuului aikoinaan noutajamiehen ajokoiralle joka jäi junan alle metsästystilanteessa. Panta toimii edelleen. Sillä on tunnearvoa ja herättää ajatuksia.

Maunon ajojälki löytyi osittain jälkipeleistä. Oma paikannuslakaan ei toiminut koko aikaa huonojen yhteyksien takia.

Viime vuoden ajot menin eri pannoilla enkä huomannut eroavuutta. Toki kun yhteen on tottunut niin muut tuntuvat oudoilta. Trackerin kanssa on ollut ongelmia ennenkin mutta ei ne ole metsästystä koskaan haitannut. Koiran ääntä seuraamalla suunnistaminen on helppoa. Tosin mäyräkoiran ja muiden ajokkien ajoa ei voi verrata keskenään sillä vauhti on eri luokkaa... siispä jokainen katselee tarvetta ja toimivuutta omien tarpeiden kautta.

Voin paljastaa että minua kiinnostaa tällä hetkellä eniten suomalainen B-bark. Karttasovellus vaikuttaa loistavalle kun sitä hetken olen käyttänyt. Miten se eroaa muista merkeistä, en osaa sanoa sillä sitä en ole vielä testannut tosi toimissa.

Kerro mitä pantaa käytät ja miksi se on paras? Muista perustella ja kertoa miten ja miksi se eroaa muista merkeistä.

Mauno on tyytyväinen mutta väsynyt mammanpoeka

LadiesTrial 2018 - Vieraana kokeessa

Ladies Trial on koe, jossa naispuoliset koiranohjaajat kilpailevat paremmuudesta mutta onko kyseessä koe vai kilpailu? Ainakin ohjaajat puhuvat kilpailusta. Kanta-Hämeen kanakoirakerho kutsui minut vieraaksi tutustumaan ja kertomaan omia kokemuksia tapahtumasta.

Taavituulin Emmi Jr 

Keväällä 2018 aloin seurata karkeakarvaisen saksanseisojan Taavituulin Emmi Jr:n kouluttamista ja kilpailuihin valmistutumista. Emmin ohjaajana ja omistajana Taavituulin kennelistä Teija Taavela. Teijan kanssa meistä tuli yllättäen ystävät. Emmi osallistui kesän aikana Junkkariin ja Niestaan, joissa koira palkittiin molemmissa. Keväällä2018 kirjoitin ensitapaamisesta Emmin kanssa. Pääset lukemaan jutun alla olevasta linkistä.

Teija Taavela

Ladies Trialin aamuna minua jännitti niin että vatsa oli kuralla. Jännitin että miten tällainen labradorinainen otetaan seisojajoukossa vastaan. Naiset eivät aina ole minua kohtaan ystävällisiä, jota ihmettelen suuresti. En ole myöskään mikään suuren naisporukan ihminen, joten sekin pisti paniikin valloilleen.

Koepaikalle saavuttua huomasin heti että täällä minä viihdyn! Miten mahtava porukka voikaan olla.Ystävällisiä naisia sali täynnä. Ryhmät oli nimitetty sponsoreiden mukaan ja ykkösryhmä kantoi nimeä Ultracom. Maastot olivat meidän ryhmällä 75km päässä kisakeskuksesta mutta ajomatka kannatti. Kartanon upeat peltomaastot tarjosivat kauniin päivän keltaisten haapametsiköiden loisteessa.

Kokeessa käveltiin maastossa suorittavan koirakon perässä takajoukoissa. Noutajakokeisiin nähden juttua riitti kaikilla ja se mikä pisti korvaan oli koirien jäätävä vinkuminen. Koirat kävivät todella kuumina, enkä ihmettele sillä oma tukkoinen nenänikin haistoi fasaanin tuoksun peltojen laitamilla.

Taavituulin emmi jr ja Arttu p-kele

Koirakot suorittivat yksitellen riistatehtävää. Metsästettävänä riistana oli fasaani ja kurppakin taisi jollekin sattua seisontaan. Mitä koirat sitten tekevät? Yksinkertaisuudessaan koirien tulee hakea riistaa itsenäisesti, seisoa tiiviisti ja avanssista nostaa linnut ilmaan sekä tuoda mahdollinen lintu ehjänä ohjaajalle. Tuonne väliin mahtuu paljon termejä ja käsitteitä kuten koiran tarkennusta, paimennusta, veistyötä ja peräänajoa. Käskystä koiran tulee tietysti pysähtyä paikalleen ja tulla ohjaajan luo eikä karata saisi.

Teijan ja minun kommentteihin kokeesta  pääset katsomaan Youtubesta.

Ladies Trialin talkoolaiset ja sponsorit olivat suuressa roolissa kokeen onnistumisessa. Sponsorit olivat mukana kokeessa ja keskustelivat kilpailijoiden kanssa päivän mittaan mikä oli tosi mukava ele sponsoreilta. Laadukas kilpailu pitikin sisällään laadukkaat palkinnot! Palkitojen laadussa olisi noutajillakin petrattavaa...toki koiranruokaa tarvitsee aina.

Vertailin päivän aikana noutajakokeita ja seisojakokeita keskenään. Tulin siihen tulokseen että noutajakokeet ovat monipuolisempia. Seisojakokeiden kaava on aina sama mutta noutajien monimutkaiset tehtävät vaihtelevat tuomareiden mukaan. Seisojakokeissa maasto ja sääolosuhteet tekevät riistatyöhön vaikeusasteita sillä täysin samanlaista tuulta on jokaiselle vaikea saada vaikka kävelisi kuinka peltoa ristiinrastiin. Onko onnistuminen seisojakokeessa osittain tuuripeliä?

Emmin ja minun ensitapaaminen: https://metsanneito.blogspot.com/2018/10/noutava-seisoja-vai-seisova-noutaja.html

Taavituulin kenneli
http://www.taavituulinkennel.fi/

Noutava seisoja vai seisova noutaja?

Kirjoitettu 17.4.2018 yhteityössä Metsästys ja Kalastus -lehti

Millaisia rotuja ovat metsästyskäytössä seisojat ja käyttölinjaiset labradorit. Kyselin somessa mitä eroa ja mitä samaa? Paljon väitelty ja puhuttu aihe mutta kumpi on kampi? Vai onko niin että loppupelissä ollaan samassa veneessä omine valloittavine rodunomaisine ominaisuuksineen. Molemmat rodut on koulutettavissa ja aivan, mahtavia metsästyskavereita.
Kommenteista sai sen verran irti että yhtenä oletuksena on että se oma suosikkirotu monipuolisin metsästyskoira. Nimi kertoo jo aika paljon: noutaja ja seisoja. Mutta molemmathan toimivat niin maassa kuin vedessä sekä etsivät ja noutavat. Molempia rotuja käytännössä käytetään ylösajavina, pysäyttävinä mutta sitten myös noutajina tai vaikka jäljestäjinä. Suurin ero on kommenttien ja myös omasta mielestäni luonteessa ja palveluhalussa. Kumpaakaan rotua ei siis oikeastaan voi mottia mistään. Koulutettavuus ja koiran syttyminen riistalle ja työlle on yksilöllistä mutta myös perimä ja sitten ne ohjaajan taidot, tiedot ja viitseliäisyys. Olen hurjan innostunut näiden rotujen sielunelömästä ja minulla kävi kerrankin huikea munkki.

Minut pyydettiin mukaan tänä vuonna Kanta-Hämeessä seisojanaisille järjestettävään ja arvostettuun LadiesTrial-kilpailuun. Siis kilpailuun johon vain naisohjaajat saavat osallistua. Toki en ole mukana koiran kanssa vaan ihan muusta syystä. Olen katsomassa touhua ulkopuolisin silmin kamera ja kynä kädessä. Unelmani toteutuu sillä rakastan erityisesti eloisia karkeakarvaisia seisojia vaikka olenkin löytänyt itsestäni vuoden aikana säntillisen noutajanaisen. 

Parasta tässä kaikessa on se että saan seurata nuoren karkeakarvaisen seisojan Emmin, Taavi-Tuulin Emmi Jr, sekä hänen ohjaajansa elämää ja taivalta LadiesTrialiin.

Ensitapaaminen oli valloittava ja todella opettavainen. Olen aina miettinyt seisojien energiaa ja ulkopuolisen silmin päätöntä juoksemista, aivan kuin koira ei olisi hallinnassa. Olen ihmetellyt että mikä virka sillä juoksemisella on? Eikö hajut mene ohi kun koira suoraan sanoen lentää vauhdikkaasti paikasta toiseen.

Seurasin nuoren seisojan hakutreeniä Merikarvialla eräällä rantalaitumella Köörttilässä ja lamppu aivoissani rätisi syttymisen merkiksi. Siksak-haku. Ihan helvetin siistiä. Juokseminen muuttui hetkessä silmissäni tarkoituksenmukaiseksi nuoren koiran hakukuvioksi. Sitä hetkeä voi sanoa oivallukseksi. Meidän labradorit tekevät samaa metsällä mutta meno on habitukseltaan hyvin erilaista mutta periaatteeltaan siis samaa.

Nuori Emmi oli ikäisekseen taitava. Seisominen ja ylös nostaminen oli luontevaa ja oli tullut koiralle luonnostaan. Itsenäinen työskentely ja rodunomainen tottelevaisuus sisäänrakennettua. Joku seuraajista Instagramin puolella mainitsi seisojapensselin…se oli hyvin sanottu ja siinä on ero noutajiin. Noutajat ovaat työssään kurissa ja haluavat toimia täysin käskyn alla mutta seisojat ovat itsenäisiä lerppakorvia.

Emmi laitettiin sivuun ja tehtiin vuorostaan noutajien perustreenejä seuraavan päivän WT-kisoja silmällä pitäen. Tarkoitus oli myös miettiä mitä voisimme oppia toistemme treeneistä ja koulutuksesta. Hurjan mielenkiintoisia keskusteluja saimme aikaiseksi ja miten siistiä tästä on jatkaa eteenpäin kohti syksyn kisoja. Hyöty oli todellakin molemminpuolista. Annoimme Emmille noutotreenivinkkejä ja saimme takaisin haun vahvistamiseen loistavia käytännönideoita.

Otsikkoon sen verran että kyllä molemmilta onnistuu molemmat. Kyse on vain omista tarpeista sekä omasta koirasta ja halusta kouluttaa koiraa yli rajojen.