torstai 4. lokakuuta 2018

Kulttuurina metsästys ja kalastus

Kipuan yötä vasten Paistunturiin yksin. Ilta pimenee ja riekot päkättävät noustessani tunturin rinnettä. Seuraan kahden poikueen keskustelua hämärtyvässä illassa. En pelkää pimeää silloin kun mieli on rauhallinen ja harvemmin luonnossa muutenkaan. Vaellan kammille yöksi. Tulet kaminaan ja hörpyt kaatoryyppyyn tarkoitetusta pienestä pullosta. Työviikon tapahtumat pyörivät mielessä. Miten huikean reissun olenkaan saanut tehdä mitä parhaimman tiimin kanssa.
Eräkummi on oppaana lapsille suomalaiseen eränkäyntikulttuuriin

Viikon mittainen saamenkielinen Eräkummit -koulukiertue eräkasvatuksen parissa on leipätyöni puolesta takana. Viikon aikana kiersimme viisi kylää ja opetimme seitsemän koulun lapsia. Viikolla kohtasin yhteensä noin 800 ihanaa lasta ja nuorta eskarista ysiluokkaan. Mukaan mahtui myös useita kivoja opettajia ympäri Saamenmaata. Koulukiertueella tuimme saamenkielen käyttöä ja opetimme lapsille jousiammuntaa, eettisiä metsästystapoja, jokamiehenoikeuksia, luonnon kunnioittamista ja luonnossa liikkumista opettavaisten pelien ja leikkien kautta. Jousiammunnassa jouset olivat Jousimetsästäjäinliiton opetusjousia ja lainasimme Ivalon jousiampujien taustoja. Suuret kiitokset yhteistyöstä.
Parhaiten mieleeni painuivat ihmisten ja erityisesti lasten avoimuus ja hyvät käytöstavat. Karesuvannon koulun lapsista ja opettajista jäi hyvät muistot. Lapset osasivat arvostaa ja ymmärsivät luonnosta paljon jo valmiiksi ja lapsista huokui onnellisuus sekä hyvät käytöstavat vanhempia kohtaan. Kiertueelta mieleen painuivat myös tyttöjen kiitokset ja halaukset koulupäivien jälkeen. Parhaita hetkiä oli myös nähdä aitoa innostumista ja onnistumisen hetkiä eräharrastusten alkumetreillä. Tuntui että tein työtä, jolla oli tarkoitus.
Aamu valkenee Paistunturin erämaassa ja miten paljon olostani nautinkaan. Kammi tuntui turvalliselta paikalta herätä. Aamukahvit ja peseytyminen jäätävänkylmässä tunturijärvessä virkistää kummasti. Lämmittelen hetken kammissa. Mieleeni puskee kysymyksiä ja ajatuksia työviikon kokemuksista. Kävelen lenkin mutta missään ei näy mitään eikä ketään. Istun ja kiikaroin mutta edes poroja ei näy. Aika huikea fiilis. Karut maisemat ja yksinäisyys. Tunne on sanoinkuvaamaton.
Viikon aikana sain syvällisen kosketuksen saamelaisten kulttuuriin, johon kuuluvat olennaisena osana metsästys, kalastus ja kädentaidot. Kieltä en edelleenkään osaa muuta kuin yksittäisiä sanoja. Kielen tukeminen ja ylläpitäminen vaatii tahtoa pitää kulttuurista kiinni. Yllätyin miten tavallaan vähän saamenkielisiä lapsia kouluista löytyi kuvittelin määrän olevan huomattavasti suurempi. Onko kyseessä yleisen paineen vaikutus vai miksi Saamenmaalla asuvia lapsia ei ohjata automaattisesti kielikylpyyn ja omankielen oppimiseen?
Ihmettelen myös miksi muualla Suomessa ei puhuta saamelaiskulttuurista juuri mitään? Kyseessä on kuitenkin upea kulttuuri, jonka olemassa olosta saisimme olla ylpeitä ja jonka säilymiseen alkuperäisenä tulisi kiinnittää huomiota. Saamenmaa on erityinen osa Suomea, joka toivottavasti saa säilyä ja vahvistaa omaa asemaansa.
Itselläni on ollut hyvä tilaisuus seurata saamelaisten asioita sivusta kahdeksan vuoden ajan. Mielikuva on muuttunut radikaalisti. Aiemmin mielikuva perustui matkailun ja koulukirjassa nopeasti sivutettavaan kuvaan neljäntuulen hattu päässä seisovasta piirretystä miehestä. Ihan hävettää ei niinkään omasta vaan ehkä mieluummin yleissivistävän koululaitoksen puolesta.
Tunturista löytyi kanttarelleja

Vaellan takaisin kammille ja nautiskelen pienestä lohenpalasesta, jonka sain jäisenä yllätyksenä edellisen viikonlopun oppaalta. Vinkkinä että minun kuulemma tulisi vielä oppia ymmärtämään kalastuksen päälle jotain. Naureskelen mielessäni että ehkä alan siinä vaiheessa kokopäiväiseksi Erä-Irmaksi ilman rakastamaani päivätyötä (Meidän lafkassa hommat tehdään rakkaudesta lajiin) koska aikani on nyt jo kortilla en usko että alan hankkimaan kalastusvälineitä onkea enempää…paitsi jousikalastusvermeet.
Levättyäni jatkan matkaani mutta yhtään elävää otusta en lenkilläni näe. Haen kammilta tavarani ja lähden pois. Pakko siirtyä kohti etelää.
Sydämeni ja ajatukseni jäivät tunturiin. Kotiin palattuani ahdistun tunnissa ja varaan lennot takaisin Ivaloon. Pidemmän matkan teemakin on selvillä. 
Seuraava Utsjoen reissu kiikarissa..

Riekkojahdissa Paistunturin erämaassa


Julkaistu 1.10.2016 yhteistyössä Metsästys ja Kalastus -lehti. Siirretty blogiin 4.10.2018.

Mitä voinkaan kiireinen ihminen toivoa enempää kuin rauhallisia aamuja ja hiljaisuutta keskellä kaunista erämaata? Muistan aina mainita kuinka paljon rakastankaan aikaisia syysaamuja teeripassissa. Tuntuu aina kuin maailma olisi pysähtynyt. Nyt olen Tenojoella tuntureiden syleilyssä ja fiilis on yhtä rauhallinen.
Aamulla nappasin kahvin ja laskeuduin joen törmältä rantaan. Venyttelen ja juon kahvia omassa rauhassa. Vesi on kirkasta ja hehkuu raikasta kylmyyttä. Norjan jylhät rinteet kohoavat silmien edessä ja joki kiemurtelee iloisesti…Joen toisella puolella odottavat komeat viikingit... (Tirskistä!) Jokea seuratessa minua hymyilyttää. Hetki on täydellinen. Yksinäisyys ja vapaus niistä minä pidän ja tämä kauneus, joka on porautunut verkkokalvoilleni. Olen lähdössä tänäänkin riekkojahtiin Paistunturin erämaahan.
Pukeudun juoksuhousuihin ja sullon metsästysvaatteet reppuun. Edessä on rankka nousu.
Tunturiin nousen oppaan perässä. Puhumme saamelaisesta kulttuurista ja teemaan liittyen erityisesti metsästyksestä sekä kalastuksesta. Aihe on alkanut kiinnostamaan entistä enemmän. Jalka nousee yllättävän kevyesti juoksuhousuissa, hyvä valinta. Nousu Tenon rannasta on rankka ja on pakko pitää tauko ylhäällä.
Rakastan sitä että näen kauas. Eteenpäin näkeminen rauhoittaa vilkasta mieltäni. Tässä ehkä yksi syy siihen miksi ahdistun kaupungissa tai parisuhteessa jossa ei ole tilaa toteuttaa omia juttuja. Pidän myös karusta maisemasta ja väreistä.

Kaisa, sulla on omat tunturit Norjan puolella,
siellä missä ruohokin on vihreämpää - Gaisat

Ajatuksena oli käydä seuraamassa kiirunoita ja jatkaa siitä matkaa syvemmälle erämaahan riekkojen perässä. Jätimme kiirunoiden seuraamisen toiseen kertaan. Matkalla tuntui että hyvät paikat olivat tyhjinä riekoista. Kävelemme ja koluamme korkeaa varvikkoa. Tauoilla makaan kalliolla ja katselen Norjaan. Gaisat nousevat jylhinä katsoi niitä mistä kulmasta tahansa. On ikävä ystävääni Kaisaa.
Kiikaroimme pari metsästäjää kauempana. Muutoin ketään ei ole tullut vastaan. Paluumatkalla olimme jo päättäneet puoliksi luovuttaa. Vakiopaikatkin ovat tyhjää täynnä. Kävelimme haulikot avoimina ja jatkettiin juttelua pitkän hiljaisen taapertamisen jälkeen. Samassa jaloista pölähtää kahdeksan riekkoa.
Fiilis kohosi hetkessä. Kierretään laskeutumispaikalle sopivassa linjassa hiippaillen. Emo päkättää erillään ja yrittää harhauttaa meitä lentämällä kauas. Laukauksia ja alas tippuu kaksi lintua poikueesta. Ammuin ensimmäisen huti mutta toisella sain osuman. Tapahtumia seurasi muitakin mutta maltillisesti. Minä tyydyin yhteen riekkoon.

"Kokemukset ovat sulkia,
joista yhdessä syntyy kaikenkantavat siivet - juurien avuksi.",
Tytti Bräysy

Hiljainen hetki ja kaatoryyppy.
Paluumatka on kevyt ja onnellinen. Olen odottanut riekkojahtia tunturissa ja nyt se toteutui. Kerään pieniä valkoisia kiviä tyttärelleni. Joku on ripotellut niitä jängälle reitillemme kuin minua varten.. Tyttäreni kerää kiviä mutta vain sellaisia joilla on merkitystä, joihin liittyy muistoja ja tarinoita. Ikävä.
Mökillä nyljen saaliin. Otan linnuista talteen lihat ja sulat.

Elämäni ensimmäinen riekkojahti

Kirjoitettu 21.09.2016 Yhteistyössä Metsästys ja Kalastus -lehti. Siirretty blogiin 4.10.2018.

Kehä kolmosen sisäpuolella ahdistuu kiireestä ja ihmisistä, helposti. Säännöllisesti on pakko päästä kaupungista pois mielellään paikkaan, jossa näkee kauas. Lapissa olen käynyt lapsesta saakka. Tenon maisemissa olen käynyt kerran aikaisemmin työmatkalla. Edessäni oli siis elämäni ensimmäinen jahtimatka lappiin.

Kellon on kaksi yöllä kun saavun Tenolle. Usva on peittänyt laakson ja vaivaiskoivut näyttävät kuutamossa aavemisilta. Valvotuttaa ja olo on hermostunut. Mielessä pyörii tekemättömät jutut ja ristiriidat elämässä. Nukahdan vasta kuudelta.

Huomenta Tenolta.


Matka meni maisemia ihasteltaessa, hiljaisuudessa ja sopivasti jutellessa. Opas kertoo tekevänsä kesäisin lohimatkailua ja vuokraa metsästyskaudella mökkiä metsästäjille. Mielenkiintoisia näkökulmia ja mahdollisuuksia. Puhuimme alueen hirvestyksestä, elämästä Utsjoella ja saamelaiskulttuurista. Saavuimme kammille, jossa oli tauon paikka. Jatkoimme taivalta mutta yhtään riekkoa ei näkynyt. Ei kyllä hirviäkään.

Opas kulkee tarpeeksi kaukana,
jotta saan rauhaa ja omaa tilaa hengittää

Täällä on tilaa olla ja hengittää. Parasta.

Pidempi tauko pidettiin kodalla. Mikäs siinä oli istuessa nuotiolla ihastellen Ylä-Lapin kirkasvetistä järveä. Sain pötkötellä hiljaa hetken. Olo alkoi rentoutua ja ajatukset rauhoittua. Mihinkään ei ole kiire eikä kukaan vaadi mitään.

Tähän on hyvä jäädä

Tauko laavulla, hetki omaa aikaa.

Kammi tehtiin ennen vanhaan luonnonmateriaaleista. Kammi oli aikoinaan tukikohta metsästäjille, marjastajille, kalastajille ja poronhoitajille. Jos kammia ei käytä pitkään aikaan se katoaa maahan ja jättää jälkeensä kehän.

Paluumatkalla olimme jo ehkä hiukan luovuttaneet. Samalla riekot hyppäsivät jaloista lentoon, tyypillistä. Silmäni kirkastuivat ja olin vähän jopa ihastunut näkyyn. Olisihan tuota voinut täräyttää mutta taisipa molemmilla olla haulikot auki. Hiippailtiin lintujen perässä. Yksittäinen pieni riekko tärähti lentoon huonosta kulmasta ja jätimme ampumatta. Lintuja löytyi mutta annoimme niiden olla. Ei niitä ruuhkaksi asti näkynyt.

Ensimmäisenä metsästyspäivänä matkaa tuli taitettua 15km. Pakarat ja reidet olivat taas elossa. Illalla söimme hyvin. Savustettua hiukan punaista siikaa. Juomana on punaviiniä jonka etiketti on tehty suomessa, suomalaisesta puusta ja jonka kuva on piirtänyt suomalainen taiteilija Päivi Saarikoski. Hänen piirros komeilee Bieti Valpolicella Ripasso Classico –pullon kyljessä.

Suomalaisen taitelija Päivi Saarekosken piirros etikettiin

Illallisella siikaa



Voisikohan tänne muuttaa? Miten täällä eläisin? Ajatukset pyörivät mahdollisuuksien ja mahdottomuuksien rajamailla. Huomenna on uusi päivä, ajattelen ja nukahdan hetkessä.


Näihin kuviin ja tunnelmiin.