HIrven lehtipihvit maustumassa |
Rannan puut on jäänyt lapsuudesta mieleen |
On ollut suuri rikkaus asua lapsena maalla..."männikkömetsät ja rantojen raidat..." kuulostaa minusta terveeltä ympäristöltä kasvaa verratuna lähiöostaria tai Helsingin keskustaa. Ystäväporukka on täysin samaa mieltä.
Ensitöikseen käydään mäjellä, Kaisan, toisen ystäväni kotitilalla, jossa käytännössä asuin ala-asteikäisenä hevosia hoitaen ja metsässä leikkien. Siihen aikaan ei kukaan kysellyt että missä me mennä touhotettiin hevosten kanssa tai ilman. Liihotettiin pitkin peltoja ja metsiä, mikään ei ole siis lapsuudesta muuttunut.
Kaisa |
kävimme Kaisan kanssa katsomassa riistanruokintapaikkaa metsäpellolla toisen mäen päällä. Jälkiä ihan pirusti. Rusakoita ja joitakin kauriita. Kaisa miettii omaa ideologiaa metsästäjänä. "Rauhaa ja luonnon kunnioitusta, sitä se minulle tarkoittaa. Metsästä ei vain oteta mitään vaan pyydetään."
Niin, kuulostaa tutulle, mietin että me olemme kasvaneet metsässä leikkien, siksi se tuntuu niin kotoisalle ja tärkeälle paikalle. Muistan että lapsena nautittiin erillaisista metsiköistä ja Keski-Suomen jylhistä metsämaisemista. Ihailtiin kauniita paikkoja ja ihmeteltiin luonnonoikkuja. Kirmattiin pitkin ja poikin syvällä metsässä, ilman kännykkää (koska niitä ei ollut) tai karttoja eikä kumpaakaan pelottanut että jotain pahaa sattuisi tai jotta eksyttäisiin. Metsä tuntui turvalliselle paikalle ja niin se tuntuu edelleen.
Lisää kuvateksti |
Palataan takaisin Kellikselle. Ystävien kanssa vietetty aika korjaa elämänkolhimaa tai kuluttamaa peruspilaria. Kohtaaminen sisälsi hyvää ruokaa, naurua, itkua ja rakkautta.
Illalliseksi tarjolla oli Johannan pakasteesta reilu 2kg painava hirvenpaisti. Leikasin palasta ohuita pihvejä kaksi per naama. Nuijin lihanuijalla syyt rikki molemmin puolin. Mausteeksi salviaa ja rosmariinia sekä suolaa. pitkät pihvit leikkasin kahtia jotta paistaminen oli helpompaa pienellä pannulla. Loppu paisti laitettiin illaksi uuniin.
Pihvejä paistoin 3min per pihvi. Tarjoltiin kermaisen sipulikastikkeen sekä värikkäiden paahdettujen juuresten kanssa. Jälkiruuaksi jäisiä marjoja kuuman kinuskikastikkeen kera.
Hirven lehtipihvit neljälle
- 1kg hirvenpaistia
- Sulata kunnolla ja anna olla huoneen lämmössä tarpeeksi kauan ennen valmistusta
- leikkaa ohuiksi pihveiksi ja nuiji lihanuijalla molemmin puolin reilusti
- mausta esim. salvia ja rosmariini sekä suola
- paista 3min per pihvi
- tarjoile