keskiviikko 8. elokuuta 2018

Prima kyyhkypanos


Aikaisemmin olen kävellyt kauppaan ja luottanut myyjän valitsemiin panoksiin. Merkit ja mallit sun muut on turboilut on ollut silkkaa hepreaa. Olen kuitenkin aina tiennyt minkä kokoinen panos haulikkooni tulee mutta siihen se sitten on jäänytkin.

Aina ei ole panokset olleet nähtävästi ne parhaimmat mitä on pyytänyt. Sen on huomannut esimerkiksi rusakolla jonka turkkia helposti keposet haulit vain kutittaa. Panosmaailmaan vihkiytyneet äijät tulilla on taannoin ihmetellyt joitakin panoksiani. Sen jälkeen aloin miettimään josko tutustuisin aiheeseen enemmän niin osaan ostaa itse juuri sellaiset panokset kuin pitääkin ja ehkä jopa paremmat. Vielä on paljon oppimista mutta alan olla oikeilla jäljillä.

Naisena panosmaailma on hepreaa. En vieläkään muista kaikkea vaikka tuijotan koeammuntoja ja testejä ulkomailta ja Suomesta saatavista materiaaleista. Olen tainnut aiemminkin mainita koeammuntasivustosta. Olen kahlannut sen läpi. Miehelläni eli Pasi The Noutajamiehellä on toki ollut suuri ja positiivinen vaikutus panosten vertailuuni. Tällä hetkellä aamukahvipöydässä puhutaan vainn metsästyksestä. Ihana kun kotona on ihminen joka ruokkii mielenkiintoani asioihin, joihin en aiemmin ole uskaltanut tarttua koska en ole saanut siihen vastakaikua. Yhdessä on kivempi suunnitella ja ihmetellä asioita.

Kyyhkynaloitus häämöttää (10.8.2018 eli kirjoitus hetkenä huomenna) ja panoslaatikko odottaa reissuun lähtemistä. Laatikko sisältää Lambron Primaa 34g 2,9mm. Kerron sitten fiilikset panoksesta jahdin jälkeen...jos päästään ampumaan ja jos ylipäätään osun mihinkään. Seuraa jahtia Instagramin 24h tarinafiidissä.

Ostettiin panokset maahantuojalta jo kuukausi sitten jemmaan että ei tarvitse panikoida panosten suhteen. Lambro on kreikkalainen panosfirma ja sillä ammutaan arvokisoissa. www.lambro.gr

Me käydään Jurvassa patruunat.fi maahantuojalla nykyisin useammin, joten voin vallan tuoda niitä halukkaille pääkaupunkiseudulle tullessa kunhan teet asianmukaisesti tilauksen suoraan liikkeeseen. Seuraavan kerran me mennään Jurvaan viikolla 34. Panoksia voi kätevästi tilata nettikaupasta ja kuljetus tapahtuu normaalisti matkahuollon kautta. Toimitus on vallan reipasta sillä toimitukset lähteävät kerran päivässä.

Sorsa -ja hanhijahtiin panoksena on Prima biturbo steel 36g 3,3mm mutta se onkin sitten jo eri juttu...

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Ata Arms on raikas tuulahdus Suomen asemarkkinoille


Turkkilaisten haulikoiden kirous on historiaa. Täydellinen muotoilu hämää kokeneemmankin haulikkoampujan veikkaamaan asetta Beretaksi, Benelliksi tai vaikkapa Rizziniksi. Enkä ihmettele yhtään. Itsekin yllätyin positiivisesti kun ensimmäisen kerran asetta pidin käsissäni. Ihastuin haulikkoon heti.



Patruunat.fi on tuonut Ata Armsia Suomeen ensimmäisenä. Maahantuojalla on kokemusta turkkilaisista asetehtaista aiemminkin joten vertailupohjaa löytyy. Aiemmat merkit eivät ole olleet laadultaan sitä mitä on pitänyt. Ata Arms onkin ensimmäinen turkkilainen asemerkki, josta maahantuoja on ollut todella tyytyväinen. Yhtään asetta ei ole tarvinnut palauttaa tai jotta aseissa olisi ollut vikoja. Patruunat.fi maahantuojana on testannut ja myynyt asetta jo useamman vuoden. Kuviotesteissä joissa panoksena Lambro B turbo 3,3. Turkkilainen veti vertoja täydellisellä kuviolla huomattavasti kalliimmalle asemerkille.





Pähkinäpuutukki on siisti ja muotoilu mielestäni klassisen yksinkertainen. Sport malli on tällä hetkellä ainoa Suomessa.

ATA SP Sporter 12/76 päällekkäispiipuinen jossa vakiona viisi vaihtosupistajaa, hihnalenkit ja hihna. Haulikon Piippu on 28". Aseen paino on 3,5 kg. Haulikon takuu on 2 vuotta.

Patruunat.fi myynnissä olevat mallit löydät osoitteesta http://patruunat.fi/fi/tuoteryhma/381734



Haulikko kestää Suomen sääolosuhteiden muutokset ja näin ollen myös pakkasen. Norjantuntureilla metsästävällä Rikke Horvenilla on kokemusta Ata Armsin haulikosta. Kanssasisareni kertoo että haulikon kanssa ei ole ollut kahden vuoden aikana mitään ongelmaa. Rikke suositteleekin haulikkoa mielellään myös suomalaisille metsästäjille. Seuraa Rikkeä Instagramissa.

Olen äärettömän iloinen ja innoissani uudesta metsästys -ja rata-aseesta. Ata arms on kuin raikas tuulahdus Turkista. Odotan innolla yhteisiä jahtireissuja.




perjantai 3. elokuuta 2018

Vesiohjausta Ginille ennen metsästyskautta


Ginin tyyli kantaa damia. Pääasia ettei tipu. Kuvaaja Pasi Niemi


Jos Gini ei nyt mene niin uin perään, pihisen mutta hillitsen itseni.

Ollaan Pielavedellä treenaamassa. Gini ei suostu uimaan suoraan kahden järvessä makaavan kiven välistä. Damit loistaa kauemman kiven päällä. Aallokko lyö matkalla vaahtopäitä mutta lähtöön tuulesta ei ole hajuapua.

Ja niinhän siinä kävi. Dami ei palautunut vaikka kuinka yritin puskea koiraa kaueamman kiven päälle. Ei onnistunut. Uin perään. Kävin koiran kanssa kivellä aivan kuin olisi treenattu maalla.

Dami näkyy kiven päällä


Itse asiassa hyvä veto. Sen jälkeen pidemmät matkat eivät olleet vaikeita. Noutajan koulutuksessa saa kyllä heittäytyä itse mukaan ja siitä on usein enemmän kuin hyötyä.

Treeni oli Ginille ensimmäinen pitkäohjaus veteen. Ginin omapäisyys ja omat valinnat näkyi heti koiran käytöksessä. Lyhyillä matkoilla ongelmaa ei ole. Onneksi metsästyskausi alkaa niin päästään onnistumisten jälkeen pian tosi toimiin.

Lisää kuvateksti


Kesä on menty treenien suhteen ryppäissä. Maalla ei helteellä ole viitsinyt pitkiä matkoja tehdä. Harmillisesti myös pitkät pyörälenkit on jäänyt tältä kesältä mutta onneksi keväällä ja alkukesästä niitä pystyi vielä tekemään.

Koulutuksen tarkoituksena on saada riista nopeasti ja suoraviivaiseati ylös myös vedestä eri olosuhteissa. Vaikka Gini on hyvä markeeraaja tulee metsällä tilanteita jolloin koira ei näe tiputusta. Ohjattavuus on näin ollen tärkeä taito.

Urhokin innostui noutamaan damia vedestä