GPS-paikannin ja mitä silläkin tekee?

Kirjoitettu 9.8.2018 yhteistyössä Metsästys ja Kalastus -lehti

Niin on koiratkin taas ihan irti. Juosta laputtaa pitkin metsiä ja louskutus käy. Seisoin nevan laidassa tyttö reppuselässä ja toivoin että Mauno saisi ajon käännettyä takaisin. Kimakka haukku kuului viimeisimmän paikkatiedon mukaan kilometrin päästä. Jäljistä päätellen ajettava on peura.

Panta, korjaan yhteys pantaan ei toimi silloin kun sen signaalit tai mitkä lie pykälät on alle 10. Hermostuttaahan se mutta miksi?

Edessä on metsää ja nevaa enemmän kuin tarpeeksi. Seuraava vastaan tuleva tie koiralle on tosin minulle pitkän ajomatkan päässä että jos maastonakki ei nyt sinne saakka räksyttäisi... mitä sitten pelkään? Syviä ojia, suurpetoja? En pääse tyttö selässä kovin nopsaan varvikossa etenemään...ojien ylittämisestä puhumattakaan. Toki olen miettinyt tyttären takia kaiken valmiiksi jos hätätilanne tulee.

Aamun eka maasto

Ennen ei ollut paikantimia. Ja sitten tuli haravat jotka antavat vain suunnan. Koira osasi tulla lähtöpaikkaan jos ei samana päivänä niin joku päivä. Metsästyskoiria varmasti myös kuoli enemmän autojen alle. Näin olen kuullut nuotiopuheista ja mitä muistikuvia on jäänyt lapsuudesta.

En kykenisi jättämään koiraa yöksi metsään. Ei ole koskaan tarvinnut sillä panta on toiminut. Pari kertaa on käynyt niin että kiittelen pannan olemassa oloa, sillä muutoin en olisi Maunoa metsästä löytänyt.

Autotiet on tietysti yksi syy miksi panta on hyvä olla olemassa. Autotiet, varsinkin metsäautotiet,  on toisaalta myös hyvästä, jotta passitus ja koiran kiinni ottaminen on helpompaa.

Koiran etenemistä on myös mukava seurata. Ajojäljestä ja haukun ärhäkkyydestä voi jo sanoa mikä mahdollisesti edessä menee. Sehän on loppupelissä vain oletus. Siksi pyrin näkemään eläimen menemällä esimerkiksi ajon keskelle tuulen alapuolelta tai tarkistamaan jäljet tai jätökset. Näin saa myös itse liikuntaa metsässä.

Tuijotan kännykän ohjelmaa metsän keskellä viimeisin paikkatieto ja haukku kuuluu kaukaa. Käyn katsomassa jälkiä ja painaumia nevalla piisaa. On hirveä, kaurista ja peuraa. Paikantimen puhelimeen jättämän jäljen kohdalla menee edelleen tuoreet peuran jäljet.

Ajo kääntyy haukusta päätellen takaisin ja signaalipykälät paranee. Vien tytön autoon katsomaan lastenohjelmia, sillä pakarat on kantamisesta tulessa ja jatkan matkaa yksin tietä myöten. Paikannin takkuaa jälleen. Olen oikeassa suunnassa risteyksessä josta nään moneen suuntaan mutta en nyppylän taa josta ajo sitten lopulta menee. Haen Maunon pois. Totean myös että olisin saanut koiran metsästä ilman pantaakin. Metsästämmekö siis liikaa tuijottaen paikantimen piirtämää viivaa seuraten? Mitä mieltä olet?

Tyttäreni on kulkenut Manducassa tasan kuusi vuotta. Syntyi Heinäkuussa ja Syyskuussa on mukana metsällä.

Aamupäivän ekalta ajopaikalta soitin tukeen. Sain loistavaa palvelua. Yritin kaivella eri sanamuodoilla ja kyseenalaistaen pannan toimivuutta. Päälimmäisenä itselle jäi mielenpäälle että pantamerkkien toimimattomuutta arvostellaan usein ehkä turhaankin. Toimimattomuus johtuu ensisijaisesti liittymistä ja niiden kuuluvuudesta. Itärajalla ja pohjoisessa kuuluvuus on huono ja paikoitellen muuallakin. Toki myös pannan tekniikalla on väliä ja omalla tarpeella ja mieltymyksillä käyttöliittymiä kohtaan.

Maunon pannassa on nyt DNA:n Prepaid käytössä ensimmäistä kertaa. Tracker-SIM olisi ollut ykkösvaihtoehto mutta sen ostaminen on monen mutkan takana. Puhelimina oli IPhone Saunalahden liittymällä, Samsung Telian ja Elisan liittymillä. Yksi puhelin seurasi Pohjanmaalla tapahtuvaa ajoa Espoosta käsin. Minun kahdessa puhelimessa kummassakaan ei ollut kunnolla kenttiä edes somettamiseen.

Mauno-maastonakilla on käytössä pantana vanha Pointeri, joka siis on sama kuin Trackeri. Panta kuului aikoinaan noutajamiehen ajokoiralle joka jäi junan alle metsästystilanteessa. Panta toimii edelleen. Sillä on tunnearvoa ja herättää ajatuksia.

Maunon ajojälki löytyi osittain jälkipeleistä. Oma paikannuslakaan ei toiminut koko aikaa huonojen yhteyksien takia.

Viime vuoden ajot menin eri pannoilla enkä huomannut eroavuutta. Toki kun yhteen on tottunut niin muut tuntuvat oudoilta. Trackerin kanssa on ollut ongelmia ennenkin mutta ei ne ole metsästystä koskaan haitannut. Koiran ääntä seuraamalla suunnistaminen on helppoa. Tosin mäyräkoiran ja muiden ajokkien ajoa ei voi verrata keskenään sillä vauhti on eri luokkaa... siispä jokainen katselee tarvetta ja toimivuutta omien tarpeiden kautta.

Voin paljastaa että minua kiinnostaa tällä hetkellä eniten suomalainen B-bark. Karttasovellus vaikuttaa loistavalle kun sitä hetken olen käyttänyt. Miten se eroaa muista merkeistä, en osaa sanoa sillä sitä en ole vielä testannut tosi toimissa.

Kerro mitä pantaa käytät ja miksi se on paras? Muista perustella ja kertoa miten ja miksi se eroaa muista merkeistä.

Mauno on tyytyväinen mutta väsynyt mammanpoeka

LadiesTrial 2018 - Vieraana kokeessa

Ladies Trial on koe, jossa naispuoliset koiranohjaajat kilpailevat paremmuudesta mutta onko kyseessä koe vai kilpailu? Ainakin ohjaajat puhuvat kilpailusta. Kanta-Hämeen kanakoirakerho kutsui minut vieraaksi tutustumaan ja kertomaan omia kokemuksia tapahtumasta.

Taavituulin Emmi Jr 

Keväällä 2018 aloin seurata karkeakarvaisen saksanseisojan Taavituulin Emmi Jr:n kouluttamista ja kilpailuihin valmistutumista. Emmin ohjaajana ja omistajana Taavituulin kennelistä Teija Taavela. Teijan kanssa meistä tuli yllättäen ystävät. Emmi osallistui kesän aikana Junkkariin ja Niestaan, joissa koira palkittiin molemmissa. Keväällä2018 kirjoitin ensitapaamisesta Emmin kanssa. Pääset lukemaan jutun alla olevasta linkistä.

Teija Taavela

Ladies Trialin aamuna minua jännitti niin että vatsa oli kuralla. Jännitin että miten tällainen labradorinainen otetaan seisojajoukossa vastaan. Naiset eivät aina ole minua kohtaan ystävällisiä, jota ihmettelen suuresti. En ole myöskään mikään suuren naisporukan ihminen, joten sekin pisti paniikin valloilleen.

Koepaikalle saavuttua huomasin heti että täällä minä viihdyn! Miten mahtava porukka voikaan olla.Ystävällisiä naisia sali täynnä. Ryhmät oli nimitetty sponsoreiden mukaan ja ykkösryhmä kantoi nimeä Ultracom. Maastot olivat meidän ryhmällä 75km päässä kisakeskuksesta mutta ajomatka kannatti. Kartanon upeat peltomaastot tarjosivat kauniin päivän keltaisten haapametsiköiden loisteessa.

Kokeessa käveltiin maastossa suorittavan koirakon perässä takajoukoissa. Noutajakokeisiin nähden juttua riitti kaikilla ja se mikä pisti korvaan oli koirien jäätävä vinkuminen. Koirat kävivät todella kuumina, enkä ihmettele sillä oma tukkoinen nenänikin haistoi fasaanin tuoksun peltojen laitamilla.

Taavituulin emmi jr ja Arttu p-kele

Koirakot suorittivat yksitellen riistatehtävää. Metsästettävänä riistana oli fasaani ja kurppakin taisi jollekin sattua seisontaan. Mitä koirat sitten tekevät? Yksinkertaisuudessaan koirien tulee hakea riistaa itsenäisesti, seisoa tiiviisti ja avanssista nostaa linnut ilmaan sekä tuoda mahdollinen lintu ehjänä ohjaajalle. Tuonne väliin mahtuu paljon termejä ja käsitteitä kuten koiran tarkennusta, paimennusta, veistyötä ja peräänajoa. Käskystä koiran tulee tietysti pysähtyä paikalleen ja tulla ohjaajan luo eikä karata saisi.

Teijan ja minun kommentteihin kokeesta  pääset katsomaan Youtubesta.

Ladies Trialin talkoolaiset ja sponsorit olivat suuressa roolissa kokeen onnistumisessa. Sponsorit olivat mukana kokeessa ja keskustelivat kilpailijoiden kanssa päivän mittaan mikä oli tosi mukava ele sponsoreilta. Laadukas kilpailu pitikin sisällään laadukkaat palkinnot! Palkitojen laadussa olisi noutajillakin petrattavaa...toki koiranruokaa tarvitsee aina.

Vertailin päivän aikana noutajakokeita ja seisojakokeita keskenään. Tulin siihen tulokseen että noutajakokeet ovat monipuolisempia. Seisojakokeiden kaava on aina sama mutta noutajien monimutkaiset tehtävät vaihtelevat tuomareiden mukaan. Seisojakokeissa maasto ja sääolosuhteet tekevät riistatyöhön vaikeusasteita sillä täysin samanlaista tuulta on jokaiselle vaikea saada vaikka kävelisi kuinka peltoa ristiinrastiin. Onko onnistuminen seisojakokeessa osittain tuuripeliä?

Emmin ja minun ensitapaaminen: https://metsanneito.blogspot.com/2018/10/noutava-seisoja-vai-seisova-noutaja.html

Taavituulin kenneli
http://www.taavituulinkennel.fi/

Noutava seisoja vai seisova noutaja?

Kirjoitettu 17.4.2018 yhteityössä Metsästys ja Kalastus -lehti

Millaisia rotuja ovat metsästyskäytössä seisojat ja käyttölinjaiset labradorit. Kyselin somessa mitä eroa ja mitä samaa? Paljon väitelty ja puhuttu aihe mutta kumpi on kampi? Vai onko niin että loppupelissä ollaan samassa veneessä omine valloittavine rodunomaisine ominaisuuksineen. Molemmat rodut on koulutettavissa ja aivan, mahtavia metsästyskavereita.
Kommenteista sai sen verran irti että yhtenä oletuksena on että se oma suosikkirotu monipuolisin metsästyskoira. Nimi kertoo jo aika paljon: noutaja ja seisoja. Mutta molemmathan toimivat niin maassa kuin vedessä sekä etsivät ja noutavat. Molempia rotuja käytännössä käytetään ylösajavina, pysäyttävinä mutta sitten myös noutajina tai vaikka jäljestäjinä. Suurin ero on kommenttien ja myös omasta mielestäni luonteessa ja palveluhalussa. Kumpaakaan rotua ei siis oikeastaan voi mottia mistään. Koulutettavuus ja koiran syttyminen riistalle ja työlle on yksilöllistä mutta myös perimä ja sitten ne ohjaajan taidot, tiedot ja viitseliäisyys. Olen hurjan innostunut näiden rotujen sielunelömästä ja minulla kävi kerrankin huikea munkki.

Minut pyydettiin mukaan tänä vuonna Kanta-Hämeessä seisojanaisille järjestettävään ja arvostettuun LadiesTrial-kilpailuun. Siis kilpailuun johon vain naisohjaajat saavat osallistua. Toki en ole mukana koiran kanssa vaan ihan muusta syystä. Olen katsomassa touhua ulkopuolisin silmin kamera ja kynä kädessä. Unelmani toteutuu sillä rakastan erityisesti eloisia karkeakarvaisia seisojia vaikka olenkin löytänyt itsestäni vuoden aikana säntillisen noutajanaisen. 

Parasta tässä kaikessa on se että saan seurata nuoren karkeakarvaisen seisojan Emmin, Taavi-Tuulin Emmi Jr, sekä hänen ohjaajansa elämää ja taivalta LadiesTrialiin.

Ensitapaaminen oli valloittava ja todella opettavainen. Olen aina miettinyt seisojien energiaa ja ulkopuolisen silmin päätöntä juoksemista, aivan kuin koira ei olisi hallinnassa. Olen ihmetellyt että mikä virka sillä juoksemisella on? Eikö hajut mene ohi kun koira suoraan sanoen lentää vauhdikkaasti paikasta toiseen.

Seurasin nuoren seisojan hakutreeniä Merikarvialla eräällä rantalaitumella Köörttilässä ja lamppu aivoissani rätisi syttymisen merkiksi. Siksak-haku. Ihan helvetin siistiä. Juokseminen muuttui hetkessä silmissäni tarkoituksenmukaiseksi nuoren koiran hakukuvioksi. Sitä hetkeä voi sanoa oivallukseksi. Meidän labradorit tekevät samaa metsällä mutta meno on habitukseltaan hyvin erilaista mutta periaatteeltaan siis samaa.

Nuori Emmi oli ikäisekseen taitava. Seisominen ja ylös nostaminen oli luontevaa ja oli tullut koiralle luonnostaan. Itsenäinen työskentely ja rodunomainen tottelevaisuus sisäänrakennettua. Joku seuraajista Instagramin puolella mainitsi seisojapensselin…se oli hyvin sanottu ja siinä on ero noutajiin. Noutajat ovaat työssään kurissa ja haluavat toimia täysin käskyn alla mutta seisojat ovat itsenäisiä lerppakorvia.

Emmi laitettiin sivuun ja tehtiin vuorostaan noutajien perustreenejä seuraavan päivän WT-kisoja silmällä pitäen. Tarkoitus oli myös miettiä mitä voisimme oppia toistemme treeneistä ja koulutuksesta. Hurjan mielenkiintoisia keskusteluja saimme aikaiseksi ja miten siistiä tästä on jatkaa eteenpäin kohti syksyn kisoja. Hyöty oli todellakin molemminpuolista. Annoimme Emmille noutotreenivinkkejä ja saimme takaisin haun vahvistamiseen loistavia käytännönideoita.

Otsikkoon sen verran että kyllä molemmilta onnistuu molemmat. Kyse on vain omista tarpeista sekä omasta koirasta ja halusta kouluttaa koiraa yli rajojen.