maanantai 13. elokuuta 2018

Kyyhkynaloitus



Kyyhkyn aloitusviikonloppu. Ai että sitä odottaa. Ihan sama tuleeko mitään mutta kunhan saa laittaa haisevat mettäretkut päälle ja painua haulikko kädessä passiin juomaan kahvia ja jännittämään että näkyykö lintuja. Ja sitten kun niitä näkyy niin alkaa kihelmöimään että tuleekohan ne lähemmäs.

Kaikkihan lähtee vapaapäivän anomisesta. Se tunne kun sitten vapaa myönnetään niin on jo vähän niin kuin olisi jo metsällä. Uusi haulikko kuumotti tietysti tositoimiin ja uusi panosmerkki. Otin nopeille panoksille herkästi liikaa ennakkoa vanhasta tottumuksesta.



Meidät pyydettiin koirien kanssa Keski-Suomeen Uuraisille, koko viikonlopuksi. Alue kokonaisuudessaan on minulle tuttu. Keski-Suomen maakuntalaulua, suvivirttä ja toki Klamydiaa, Kikkaa sekä Eppuja tuli laulettua seitsämän vuotta.. maisemat muuttunut vuosien varrella. Tällä kertaa olimme kauniilla mäkisellä hakkuuaukolla ja toinen päivä metsäpellolla johon oli tehty riistapelto kylkeen.

Perjantaiaamun ensimmäisen kyyhky lensi täydellisesti ylitseni. En koskaan ammu ensimmäistä yksin lentävää kyyhkyä. Lintu on tiedustelija ja tapa on minulle sisäänrakennettu. Hakkuuaukolla oltiin aluksi Ginin kanssa vähän liian kaukana enkä päässyt ampumaan kuin muutaman kerran. Yritin viimeistellä Ginin passikäyttäytymistä ja halusin paikan josta markeeraus on joka suuntaan mahdollista.



Kytkettynä Gini pysyi paikallaan ilman hötkyilyä. Hihnasta on tarkoitus päästä eroon joten pidin koiraa lopulta irti. Tajusin illalla että paukkuun karkaamisen aiheutin itse sanomalla itsekseni ääneen jotain tai heilumalla käsien kanssa laukausten jälkeen. Onneksi tajusin omat virheet.

Kuumuus teki sen että koirat veti tonkkakaupalla vettä. Illalla ukkosti ja tuuli lujaa. Iltalennolla kyyhkyt meni korkealla ja kovaa mutta toki jotain saimme reppuunkin. Hakuja koirille perjantaina 39. Kaikki tuli talteen mitä ammuttiin, joten koiria on kiittäminen saaliista. Pasi tiputti kaksi tuplaa, jotka on mainitsemisen arvoinen suoritus.



Lauantaina napotettiin pellolla kuvia apuna käyttäen. Hyvin veti puoleensa mutta arkoja olivat. Muutama parvi tai yksittäiset linnut yrittivät kuville kun vain antoi niiden rauhassa kiertää. Lauantain saalismäärä 21. Kaikki tulivat talteen.

Kuvat on meille sydämenasia. Pikkuropon tanssiesitys on loistava vetonaula niin aukulla kuin pellollakin. Kuoriin laitettiin notkeat rautakepit, jolloin tuulessa kuvat elää. Kuvien asettelu U:n tai L:n muotoon ja epäsäännöllisillä rykelmillä jotta jää tilaa laskeutua turvallisesti.



Suuret kiitokset ystävälle metsästyskutsusta. Harmi ettet itse päässyt kuin yhteen lentoon töiden takia mutta hyvin pärjättiin muun jengin kanssa. Nuoruuden into on ihailtavaa. Nuoret sällit tulittivat välillä kyllä sydämensä pohjasta. Laukaustenmäärä per lintu vähenee huomattavasti vanhemmiten.

Lauantai-iltana lähdettiin passista hiukan ennakkoon pois enkä meinannut jaksaa keskittyä loppuajasta kyyhky. Tuli suunnitelmiin muutos mutta siitä myöhemmin lisää.