Onko teillä omapäinen, periksiantamaton jäärä metsästysseurassa?

On ilimoja pielly! Instagramin 24h tarinassa avauduin jääristä metsästysseuroissa koska jouduin yhden jäärän kanssa rajuun yhteenottoon metsästyksestä omassa kodissani. Hän oli meillä ensimmäistä ja viimeistä kertaa kylässä. Huonot käytöstavat taisivatkin olla hänen valttikorttinsa muutoinkin koska räjähdysalttius näkyi vierailun aikana muutaman kerran aiemminkin.

Nosta aiheen esille koska olen järkyttynyt tuon ihmisen käyttäytymisestä. Lukijat ovat aiheesta minulle kirjoitelleet mutta aihe on vaikea enkä oikein ole löytänyt sanoja kirjoittaa oikein mistään. Tässä muutama lukijakysymys. Mitä sä vastaisit?
- Mitä teen kun minulle sanottiin etten pääse seuraan vaikka isäni omistaa maita. Isälle on turha sanoa mitään.
- Mitä teen kun omistan maita metsästysseuran alueella mutta minua ei huolita seuraan.
- Minulle sanottiin että voithan sinä kahvia tulla keittämään kun kysyin pääsenkö seuraan. Siis mitä ihmettä teen?

Avautumisestani Instagramin tarinaosuudessa poiki heti paljon viestejä. Samanlaisia tilanteita on ollut muillakin. Nyt en siis puhu yleisesti vanhoista ihmisistä. Kunnioitan heitä ja olen itsekin käpylehmillä leikkinyt lapsena. Asutan 1800-luvun taloa ja olen sitä mieltä että entisaikaan on tehty moni asia paremmin, kuten rakennukset. Työmoraali ja taito tehdä käsin asioita joita kaipaan tähän päivään. Naisen asema on tokiparantunut ja nuoria kuunnellaan enemmän. No on monta muutakin hyvää ja huonoa juttua mutta ei mennä nyt niihin.

Oman seurani eläkeläiset on parhaita ja tulen normaalisti hyvin toimeen vanhempien ihmisten kanssa. Heiltä kuulee paljon viisaita sanoja ja tarinoista oppii. Olen aina sananonut että hengailen mieluummin vanhojen mummojen ja paappojen kanssa kuin missään isossa likkaporukas.

Puhun nyt siis niistä jääristä jotka ovat vastahakoisia, omapäisiä ja kaikkitietäväisiä. He ovat juurikin niitä jotka pelkäävät uusia metsästäjiä jotka heidän mielestään pilaavat kaiken. On kamalaa jos joku tulee hänen mailleen metsästämään hänen hirviään ja hän joutuu jakamaan heidän kanssaan hirviosuuden, osuuden jota he eivät edes itse käytä kokonaan. Puhun niistä jotka eivät pidä nuoria minään eikä varsinkaan naisia. Niistä juntturoista jotka eivät käy pienpetojahdissa koska eivät jaksa enää kävellä. Osa jopa ei edes metsästä ollenkaan, ovat vain jarruna kehitykselle ehkä jopa huvikseenkin. Miksi nämä ihmiset saavat vaikuttaa seuroissa edelleen. He ovat ehkä suuria metsänomistajia mutta oikeasti! Miksi!?

Kylässä ollut mies haukkui minut pystyyn minun kodissani. Huusi kuinka en tiedä metsästyksestä mitään. Kuinka maanomistajia tulee kumartaa jos heidän maillaan aikoo metsästää ja kuinka maanomistajat saavat päättää kuka saa seurassa metsästää. Kerrottakoon tähän että me emme metsästä siellä päin Suomea jossa tämä mies vaikuttaa. Hän kilahti täysin koska kerroin ettei kaikkiin seuroihin ole 500 tai tuhannen euron liittymismaksua vaan on seuroja joissa liittymismaksu on alhaisempi syystä tai toisesta. Mielestäni 1000€ liittymismaksu on järjetön mutta kuten sanottua...seurat saavat itse päättää.

Seuraajien biesteistä käy ilmi että jäärien tahtoon ei enää alistuta. Moni alue on perustanut uuden seuran, johon uudet jäsenet ovat tervetulleita. Vieralupia myydään mielellään ja nuoret ja naiset otetaan ilomielin vastaan. Nuoret ja uudet metsästäjät jatkavat metsästyskulttuuria, joten heille tulisi antaa mahdollisuuksia harrastaa ja liittyä yhteisöön, elämäntapaan ja kehittää toimintaa tulevia sukupolvia varten, vanhaa kunnioittaen.

Keskusteluista parhaiten jäi mieleen eräs nimeltä mainitsemattoman metsästyskortin omaava tyttö. Tytön pappa oli sanonut että olet liian nuori ja kun olet tyttö niin et saa hakea seuraan. Jotenkin samaistun tuohon nuoreen tyttöön. Minulle sanottiin lapsena ettei tytöt saa koskea aseisiin. Uskoin kun ei ollut tarjolla toista mielipidettä. Toivon todella että tämä tyttö pääsee seuraan ja hänet otetaan mukaan samanvertaisena jäsenenä muiden seuralaisten tavoin, papan mielipiteestä huolimatta.

Kevätpukkijahtia vai kesäöiden ihastelua?

Tänä keväänä pääsin muutamaan otteeseen kytikselle ja hiipimään keväisiä kaurispukkeja. Koska olen haulikkonaisia niin täyteisillä mennään. Kivääriä tuli kyllä mietittyä liikkuessa mutta en ainakaan vielä lähde siihen touhuun. Itse koen mielenkiintoisemmaksi päästä riistaa mahdollisimman lähelle, miellään menisin jousella mutta jousi on nyt pannassa vielä hetken aikaa. Se on sitten omasta elefantineleistä kiinni jos mitään ei tule.

Viking Footwear metsäkumpparit on mun suosikit - Aina jalas.

Mun tavaksi viettää syntymäpäiviä on vakiintunut kevätpukkijahti. Käveltiin metsästysalueella ristiin rastiin muutama päivä. Yhden kauriin tuoreet jäljet poukkoilivat mutta vain yhdellä alueella. Ei tulisi mieleenkään sitä ampua, yhdestä kun ei kannata lähteä verottamaan.

Mikä on paljon ja mikä vähän? Jos kantaa mietitään suhteutettuna alueeseen. Etelä-Suomessa olen tottunut että paljon on kun kaverit kurkkii ikkunasta sisään. Toisella alueella tuntuu että paljoksi koetaan muutama yksilö tai yksi lauma.

Etelän synttäripukkeja..

Minua harmittaa kun joillakin alueilla ei harjoiteta valikoivaa metsästystä pikkusorkkien osalta, suoraansanoen ollenkaan. Kauris -tai peuralaumasta ei valtapukkia kannata lähteä ampumaan, sillä lauma hajoaa ja lauman hajotessa yksittäiset ovat helpompia saaliita pedoille kuin lauman turva katoaa. Uuden lauman muodostumiseen menee aina tovi.

Seuroissa olisi järkevää miettiä yhdessä montako alueen laumasta tai laumoista kannattaisi verottaa viitaten kauriiseen, jolla ei ole kiintiötä, kuin se että jokainen ampuu sen mikä vastaan sattuu tulemaan. Peura eli valkohäntäkauris (anteeksi aiempi kirjoitusvirhe!) on vieraslaji mutta sen kantaa alueilla, joilla lauman koot ja laumojen määrät eivät ole suuria pystytään myös hallitsemaan järkevällä riistanhoidolla. Toisin on alueilla joilla populaatiot ovat oikeasti haitallisia...näin ollen kannan verotuskin on eri luokkaa.

Ruokintaan tulisi enemmän kiinnittää huomiota. Kunnioitan metsästysseuroja jotka hoitavat ruokintapaikat yhdessä. Pitävät ne puhtaina ja vievät yhdessä hankittuja ruokia. Yksittäiset ja henkilökohtaiset ruokinnat seurojen alueilla ovat hiukan ristiriitaisia ajatellen seuran yhteisiä metsästysmaita. Onneksi Suomessa on valveutuneet ja riistakannoista huolehtivia seuroja jotka pitävät ruokinnoista yhdessä huolen.

Synttärikuva

Kukaanhan ei riistaeläimiä omista mutta henkilökohtaiset ruokinnat helposti antavat ymmärtää ruokinta-alueella liikkuvien laumojen olevan omia. "Taas on joku ampunut minun ruokkiman kauriin ruokintapaikkani lähelle" ..näitä juttuja kuulee ja saa lukeakin välillä oli riista mikä hyvänsä. Minulle on se ja sama koska en harrasta ruokinnalta metsästystä. Toki talviruokintaa kannatan hyvänä riistanhoitona ja sairaiden yksilöiden poistaminen on ruokinnalta helpompaa.

Pelto joka valittiin synttäriyönä ei ollut mun mieleen mutta tuntui hyvälle vain olla puolimakaavassa asennossa koivujen katveessa. Makoilla lämpimässä kesäyössä ja kuunnella öisen metsän ääniä. Yöllä siirryttiin toiselle pellolle ja siellä olikin vuosikas hirvenvasa syömässä. Eipä häirinnyt hirveä meidän hiippailut kunnes pellon laitaan ilmestyi suuri hirven kuvatus.

Ylväästi ja äänettömästi suuri hirvi liiteli pellon laitaa pian juoksuaskelin. Nuorikko siirtyi kunnioittavasti läheiseen metsään. Hirvet toivat syntymäpäiväyöhöni hehkua ja hyvää mieltä.

Aakeeta laakeeta - kotoisat maisemat

Muut illat ja viikonloput toistivat itseään. Kouran kuuluisa viimeinen jänis hypähteli siellä täällä ja kyyhkyt huhuilivat aiempaa enemmän. Heinureita ja taveja vesistöissä ja itikoita ihan helvetisti.

Itse kun en haista mitään niin mieheni toimi oppaana hajuelämysten suhteen. Nyt haisee supinpaska ja kettu. Täällä on voimakas kusen tuoksu, ihan kuin ihmisen kusi..ehkä hyvä etten haistanut mitään.

Ei sattunut supit meidän reitille tällä kertaa. Ehkä seuraavan kerran sitten taas. supin vapauttaminen oli muuten paras päätös päättäjiltä aikoihin. Muistan kun väittelin erään intohimoisen suojelijan kanssa twitterissä supinmetsästyksestä. Hänen mielestään Manner-Suomessa supinpyynti on tehotonta ja turhaa eikä sitä edes pitäisi harjoittaa. Nyt on taas askeleen verran tehokkaampaa. Huvittaa...tekisi mieli lähettää terveisiä mutta hän tuskin lukee blogiani.

Ilta-aurinko pellolla

Toiset viettävät kesäyöt ja synttärit baareissa, toiset usvaisilla pelloilla. Jäin ilman kaurispukkia mutta eipä tuo haittaa. Nautin luonnossa joka sekunnista.

Pari viikonloppua koirien treenausta ja luonnonihmettelyä - siinäpä syyt hymyyn

Taste of game - riistan tarina kaikille aisteille

Käyn todella harvoin ravintolassa syömässä. Ne kerrat kun kävelen mieheni kanssa ravintolan ovesta sisään haluan istua tunnelmalliseen pöytään, tilata lasin viiniä ja saada ystävällistä palvelua sekä annoksia kaikille aisteille. Haluan nauttia yhteisestä hetkestä sekä hyvästä ruuasta, jonka raaka-aineiden tuotantokaareen liittyy tarinoita luonnosta ja maaseudusta.

Kyyhky on minusta paras riistalintu

Katson nykyisin listalta tarkasti mitä tilaan. Haluan tietää lihan, kalan ja kasvisten alkuperän. Mielellään suosin ravintoloita, jotka pystyvät kertomaan raaka-aineiden alkuperän kysymättäkin. Myös ruokaan liittyy tarinoita. Ne vain jätetään usein kertomatta.

Valitsen listalta ensisijaisesti kotimaasta metsästettyä riistanlihaa, Suomessa kalastettua kalaa tai lähitilan tuottamaa lihaa. Sama pätee kasviksiin ja vihanneksiin. Haluan myös että illallisesta lähtee nälkä, jotta mitään kahta karvaa pystyssä annosta en halua nähdä edessäni.

Riistanliha on saapunut jäädäkseen lihakauppoihin mutta ravintoiloista Suomessa pyydettyä riistaa saa todenteolla etsiä. Usein riista on lennätetty ravintola-annoksiin ulkomailta ja uskallan jopa arvailla riistan tarhatuksi. Miksi näin, sillä kotimaan sorkkakannasta varmasti riittäisi lihaa myös ravintoloihinkin.

Metsästystarinoihin liittyy usein metsästyskoira

On hienoa huomata miten rohkeasti Jyväskylän ravintolat ovat ottaneet riistanlihan vastaan Taste of game – illallisten saattelemana. Jokaisella annoksella on tarina. Metsästysmuisto jonka jakaminen on tärkeä osa illallista ja kunnioitusta pyydettyä riistaa kohtaan.

Grillattua parsaa ja graavattu keltuainen

Riistaillallisia on järjestetty Jyväskylässä neljänä vuotena peräkkäin, niin syksyisin kuin keväisin. Idea lähti ystävysten, Keski-Suomen Metsästäjäliiton toiminnanjohtajan Jani Nuijanmaan ja Naissaaren kahvihuoneen omistajan Jari Rajarannan, pitämien riistaruokakurssien innoittamana.

Kyyhkyterriiniä, keuruulaista maa-artisokkaa ja katajanmarjaa

Aluksi riistaillallisia nautittiin Naissaaren kahvihuoneen idyllisissä tiloissa. Riistaruoka herätti mielenkiintoa ja illallisia alettiin tarjoilemaan muutamissa muissakin Jyväskylässä sijaitsevissa ravintoloissa. Naissaaren maalaisromanttisen miljöön sijaan tänä keväänä Naissaaren riistaillallinen tarjoiltiin upeassa historiallisessa Wanhassa Woimalassa.

Paahdettua kuhaa, savustettua varhaisperunaa ja korvasientä

Kuusenkerkällä maustettu peuragout

Oli kaunis keväinen, pikemminkin kesäinen, toukokuun ilta. Wanha Woimala kylpi ilta-auringossa. Veden väreily toi valkoiseen kattopintaan lumoavaa väreilyä, luonnon omaa taidetta.

Kattaus ja tarjoiluastiat ovat osa onnistunutta illallista. Rajarannan Naissaaren catering tiimi oli ottanut kaiken huomioon. Lämminhenkinen ja hyvä yhteistyö henkilökunnan keskuudessa teki illallista nauttivien olon mukavaksi. Kun alkupala tarjoiltiin, tiesin että ilta on upea taiteellinen kokemus alusta loppuun. Taidetta tarjoiltiin myös lautasella niin makuhermoille kuin silmillekin.

Mehustettua raparperia, valkosuklaavanukasta ja koivujäätelöä

Rakkaat ystävät samassa pöydässä ja jälleen pari uutta tuttavuutta. Kiitos Te ihanan hauskat miehet jotka kerroitte asioista joista emme ymmärtäneet mitään ja vastapallona taisitte hiukan kiinnostua metsästyksestä, ainakin hyvän ruuan saattelemana.

Kiitokset Keski-Suomen Metsästäjäliitolle ja Naissaaren Catering tiimille. Erityiskiitokset Jari Rajarannalle ja illan vierailevalle huippukokille Lasse Koistiselle - Olette parhaita!