Ukkometto ja miehekäs tarina

Mettoa on kävelty ja paljon. Ehdin jo ajatella että nyt saan ensimmäiseni mutta ei vielä.
Kuvan pipo Anar Outdoor, Jussa

Olemme metsällä oman eli Kouran metsästyseuran alueella Seinäjoella kuten viikonloppuisin tavataan olla.

Kävellään metsoa aamun teerihommien jälkeen. Pasi kaartaa vasemmalle minusta. Edessäni on kaksi ukkometsoa. Jos olisin itsekäs rynnisin linnulle yksin mutta on päätetty että yhressä mennään vaikka heikoille jäille ja päätän lausua kovaan ääneen "Metso edessä. Käänny oikealle. Tuu oikealle!". Pillitän samalla pyypilliä, jotta lintu hämääntyisi huutoani ja se toimi. Metso seisoo edessäni kuin patsas. Kaula ylhäällä katsoen minuun.

Edestäni lähti hetkeä ennen huutoani lentoon iso musta ukkometso. Lensi liian kaukaa. Se olisikin ollut liian upea saalis minulle. Eteeni jäi kuitenkin toinen, vaaleampi ja pienempi ukkometso. Liian vaikeassa kulmassa minusta, kuusten lomassa. Etenen hitaasti heilumatta pyypilliä pillittäen. Sain mieheni kääntymään tarkoituksena oli että koirat nostaisivat linnun lentoon ja saisimme saalista.

Etenen hitaasti mutta en pääse puiden seassa seisovaa lintua ampumaan. Lintu ottaa muutaman juoksuaskeleen edessäni ja pian koirat nostavat vihdoin metson ilmaan. Mieheni ampui. Lintu tippui melkein syliini, olinhan se lähellä. Gini pääsi noutamaan. Se oli Ginille paras palkkio hyvästä työstä jota se on syksyn aikana tehnyt. Voi sitä onnenkoiraa.

Pasille tämä elämänsä toinen ukkometso. Edellisen hän ampui vuonna 2013.

Eka metto vuonna 2013

Mieheni on iso osa blogia nykyisin. Hän blogin miehekäs ääni joka ehkä jopa kantautuu jatkossa kirjoituksiinkin. Haluan esitellä hänet teille. Pyysin tapani mukaan häntä kertomaan ihan ite itestään.

Elämäni toinen ukkometto.
Kuvan saappaat Viking Footwear, Trophy2
ja housut Anar Outdoor, Galda

Pohjustuksena... Aiemmin hän on esiintynyt blogissa statuksella "Noutajamies" mutta oikeasti hän on seinäjokinen metsästäjä nimeltä Pasi Niemi. Puolisoni ja paras metsästyskaverini.

Löydätte hänet koiriemme kera Instagramista: @niemipasi

Lintujen houkuttelupyynti on Mun juttu
Kuvan takki Anar Outdoor, Galda

Pasi Niemi Metsänneidon The "Noutajamies" esittäytyy:

Metsästyskortin suoritin 9 -vuotiaana mutta metällä oon käyny ihan pienestä asti, ku mahduin isseen reppuun. Issee kasvatti Suomenajokoiria ja elämä pyöri lapsesta asti ajokoirahommissa. Oma ensimmäinen mehtäkoira olikin ajokki nimeltä Poka. Olin silloin 13-vuotias pojankloppi.

Hessu, Pasin viimeinen ajokki. Hessu jäi junan alle kettuajossa
Pasin synttäripäivänä vuonna 2011

Metsästyskoirat onkin ollut pienestä asti elämäntapa, ilman niitä metsästys ei oo metsästystä vaan jotain ihan muuta mistä puuttuu iso osa kokonaisuutta.

Metsästyskoirana meillä on nyt mustia metsästyslinjainjaisia labradoreja kolme. Ne sopii metsälle ku ne on miellyttämisen haluisia ja suht.helppoja kouluttaa. Ja niitä voi käyttää kaikkeen metsästykseen tai ainakin meidän omia voi. Mauno-maastonakki alias Maunoa ei tienkään saa unohtaa vaikkei se minun ole. Mäyräkoirat ja labradorit on vaan luonteeltaan kuin yö ja päivä.

Metsästän lähinnä pienriistaa, kaikki peuraa pienemmät. Hanhi touhut on parasta ja sorsastus myöhään marras-joulukuussa kun koirilta ja itseltä vaaditaan jo muutakin kun perus jutut.

Merellä

Merellä metsästäminen on tullut uutena kuvioihin mukaan. Meri on vielä avoin kortti ja mahdollisuuksia on paljon. Olen aina haaveillut pääseväni metsästämään merelle ja nyt se on mahdollista.

Tyyni meri saa mielen rauhoittumaan ja taas myrskyissä kiehtoo veden voima ja pauhu.. Se vain kiehtoo tällaista pellon keskellä kasvanutta Etelä-Pohjalaasta mettästäjää.

Metästän haulikolla. Mulla on Baikalin MP-153. Se on ollunna jo vuoresta 2007 ja hyvin pelittää.

Mettästys on mulle sama kuin elämä. Riikan kanssa meillä on hyvä yhteinen elämä.

Mettästyskengät nahkalla vai goretexilla?

Mettästyskengillä on suuri vaikutus omaan fiilikseen.

Nahkakenkä on aina ollut mulle ykköskenkä mehtuukenkänä aivan kuten monelle muullekin. Nahkaa on kiva hinkata ja huoltaa. Se on kuin yksi rituaali ennen kautta ja pitkien reissujen jälkeen. Kenkärasvan tuoksu leijailee kotona. Ah..siinä on sitä jotakin ja nahka näyttää kuin uudelle. Luonnollinen materiaali sopii luontoon.

Elämäni ensimmäiset nahkaiset mettäkengät kesti 10 vuotta. Pidin niitä niin kauan että pohja irtosi. Eivät olleet enää mukavat jalassa moneen vuoteen mutta saita ihminen on kasvatettu käyttämään tuotteet loppuun saakka.

Blogin elämän aikana jalassa on pyörinyt eri merkkisiä kenkiä. Olen tullut siihen tulokseen että se on sattuman kauppaa mikä omaan jalkaan sopii niin että jalat ei kipeydy ensimmäisen mettäviikon jälkeen. Osa kengistä on sovituksessa tuntunut hyvälle mutta pidemmän päälle ajatus raskaista, liian jäykistä tai hankaavista kengistä ei ole innostanut.

Reilu vuosi sitten löysin Vikingin mallistosta omaan isoon 40 koon jalkaan sopivat korkeavartiset mettästyskengät. Pohjoismainen lesti sopii kuin nakutettu savolaiseen lättäjalkaan. Luulin että parempaa ei olekaan.

Kenkien käyttöönkään vaikuttaa moni asia

Kun kevyet Goretex metsästyskenkä laitettiin jalkaani niin olin epäileväinen. Eihän tällaista kenkää voi metsällä pitää. Kevyt! Ihan kuin ei olisi kenkää jalassa ollenkaan. Mutta hitto kun se kevyt kenkä tekee askeleista kevyitä ja päivän reissut ei tunnu missään. Sanoisin mielellään viikon mutta kyllä ne viikon reissut erämaassa jossain tuntuu oli kenkä mikä hyvänsä. Se kyllä taitaa johtua omasta kunnosta ja kropan kestävyydestä.

Istuvuus omaan jalkaan on ykkös asia kenkiä valitessa

Pahin este omassa mielessäni oli aluksi Boa-kiinnitys. Töissä käytettävissä turvakengissä Boa ei kestänyt turvetta, vettä ja muuta paskaksiluokiteltavaa, jota puutarhurin eri töissä kenkiin menee joten olin epäileväinen mutta pelkoni osoittautui turhaksi. Kiinnitys on toiminut vuoden ilman reistailua.

Käytin goretex-metsästyskenkiä aluksi kuin mielenköyhä eri maastoissa ja olosuhteissa. Pakkasella, vesisateessa, helteellä... kenkä ei mennyt miksikään. Huutasin lian pois, annoin kuivaa, kopistelin ja joskus pyyhkäisin rätillä pahimmat pasmat pois.

Kenkiä tulee huoltaa ja säilyttää oikein oli materiaali mikä hyvänsä. Mun mettäkengät näyttää päivän päätteeksi tältä..

Halusin tietysti kokeilevana testaajana olla erittäin huolimaton ja kapinallinen. En ole laittanut kenkiin goretex -hoitosuihketta ollenkaan. Kengät on edelleen kuin uudet eikä vesi mene läpi vaikka seisoisin vahingossa rantavedessä. Kumpparithan ne ei ole, jotta rajansa kaikella.

Säilytys omaan rentoon ja epänaiselliseen tyyliin, milloin missäkin. Kengät on elänyt suurimman osan vuodesta autossa jotta ne on aina saatavilla.

Nyt suihkutan kengät tälle syksyä. Kenkien hoitamisella kun on oma paikkansa metsästäjän elämässä.

Nahkakengät ajattelin ottaa taas käyttöön ja vaihdella kenkiä fiiliksen mukaan. Minulta kysytään.. kummat on paremmat nahka vai Goretex?  hmm.. suosittelen liikkuvana metsästäjänä Villreinejä eli goretexia keveyden ja kiinnityksen helppouden takia. Kiinnityksellä kengän saa kireälle ja löysättyä tarpeen mukaan nopeasti ja siitä ominaisuudesta pidän erittäin paljon.

Metsästyskengät aktiivikäytössä..kauanko niiden tulisi kestää?

Usein lukijoiden ja someseuraajien viesteissä myös lukee ettei mettästyskengät kestä vuotta tai kolmea oli merkki sitten mikä hyvänsä. Kengän kestävyys riippuu omasta kävelytyylistä, alennuksesta ja toki käyttöympäristö, maastoista, huolloista, säilytyksestä.. niin moneen asiaan kengän käyttöönkään liittyen voit itse vaikuttaa. Joissakin olosuhteissa kenkä ei vain kestä ikuisesti materiaalista riippumatta.

Pilikillä Paistunturin erämaassa

Mikä on muuten sinun mielestä metsästyskenkien ikä jos käytät niitä päivittäin tai useamman päivän vuodesta? Kauanko niiden sitten tulisi kestää ilman että lesti väsyy ja materiaali väsähtää?

Nahkakengät koki meillä kovia vuosi sitten erämaassa, joten jännityksellä laitan Villreinit riekonpyyntiin tänä vuonna.

 Suosittelen goretex-metsästyskenkiä

Jutun kengät:

Goretex
Viking Footwear Villrein Boa
https://vikingfootwear.com/products/women/villrein-rt-boa-gtx-1?colorId=COLOR8163

Nahka
Viking Footwear Hunter high GTX
https://vikingfootwear.com/products/women/hunter-high-gtx?colorId=COLOR18

Yksi ruskea Garra mehiläisvahasekotteella kiitos

Garra-puku on herättänyt mielenkiintoa ja somen kautta kysymyksiä on sadellut. Puku tuli minulle testiin heinäkuun helteiden aikaan, joten käytin sitä vain puolilta öin kun oli viileämpi ja pystyi treenaamaan koiria niin ettei kukaan läkähdy. Pianhan helteet onneksi väistyi ja Pohjanmaan viileät merituulet nuoleskeli hipiää. Täydellinen sää minulle ja puvun testaukselle.

Minkä sään vehkeet ne on? On ehkä se yleisin kysymys. Mielestäni sopii hyvin moneen säähän. Riippuen siitä mitä laitat alle. Itse kannatan kerrospukeutumista, joten villaa alle kylmällä säällä ja lämpimämpi sää menee ilman kerrastoa. Puvussa on kahta eri kangasta. Joustavaa kriittisissä paikoissa ja muutoin laadukasta puuvillaa jossa Ecowax -vahapinnoite. Anar Ecowax on mehiläisvahasekoite, joka parantaa veden -ja tuulenpitävyyttä. Veden pitävyydestä ei itselläni ole vielä kokemusta koska..no..ei ole satanut.

Hyvä istuvuus takissa sopii suomalaiselle vartalolle

Aluksi mietin kankaan jäykkyyttä mutta tajusin pian että se on uutena pakasta vedettynä sellainen. Käytössä kangas on pehmentynyt ja mitä äänekkyyteen tulee niin ihan hyvin pääsin metsäjänistä hiipimään lähelle. Ensimmäisen illanhan käytin takkia Seinäjoen Vauhtiajoissa joraten Vesalan Paulaa ja sain kehuja hyvännäköisestä takistani.

Poimin itselleni tärkeiden metsästysvaate ominaisuuksien pohjalta muutaman kohdan puvusta joista tykkään.

YKK vetoketju jonka saa auki myös alhaalta tuuletusta varten

Takki

• Tuulen pitävyys on hyvä. T-paita alla pärjäsin kovallakin tuulella. Tästä kiittäminen Ecowax-pinnoitetta.
• Istuvuus. Kerrankin harteikas olemukseni on löytänyt takin joka istuu hartialinjasta hyvin.
• Naisten mallin muotoilu ei ole liian fitti vaan antaa tilaa liikkua. Metsästysvaatteen kuuluu olla liikkumiseen suunnattu vaate ei ns. vartalomakkara.
• Huppu on minun makuuni täydellinen. Jos takissa on huppu niin sen tulee olla tarpeeksi tilava että pää hiuksineen ja pipoineen mahtuu sinne sisään oikeasti. Erityisesti Garrassa mutta ilokseni olen huomannut että muissakin Anar Outdoorin takkien hupuissa on tarpeeksi kokoa.
• Taskut! Niihin tulee mahtua isompikin käsi, tabletti/bädi, panoksia tai vaikka juomapullo. Garran taskuihin mahtuu. Taskuja joihin mahtuu kaikki tarpeellinen pitää olla mutta ei liikaa. Kohtuus kaikessa.
• Vetoketju joka aukeaa myös alhaalta. Miksikö? Olen huomannut liikkuvana ja hikoilevana metsästäjänä että takkia tulisi voida tuulettaa aukaisemalla vetoketjua alhaalta päin mutta sitä mahdollisuutta ei kaikissa testaamissani takeissa ole ollut.
• Materiaali ja pinnoite. Anar ecowax on huomaamaton vaha ja ekologinen. Takissa on kahdenlaista kangasta - joustavaa ja vahattua puuvillaa. Suosin puuvillavaatteita.
• Ruskea väri. Mallia on vihreänä ja ruskeana. Mielestäni ruskea on hyvä väri myös suomalaiseen luontoon. 

Tarpeeksi isot taskut

Housut

• Housuissa joustavuus on mulle nro 1. Kangas todella joustaa ja antaa mahdollisuuden liikkua ja kyykkiä pusikoissa ilman että nivusten verisuonet huutaa hoosiannaa tukkiutuessaan kiristävän vaatteet takia.
• Lahkeiden kiinnitys. Saan lahkeet suppuun koska pidän lahkeita Viking Footwearin Trophy saappaiden ja Vikingin Villreinin goretex metsästyskenkien sisässä. Lahkeet saa myös helposti kenkien päälle mutta itse en sitä harrasta.
• Istuvuus. Tykkään housujen suomalaisesta muotoilusta tällaiselle perussuomalaiselle kropalle.
• Oikea koko. Olen kooltani 38 ja koko 38 istuu just eikä melkein mutta niin että alle mahtuu kertosta. Alle suunnittelin äitini kutomia villahousuja ja passi-istuskeluun villahametta.
• Kankaat on samat kuin takissa joten Ecowaxia on myös housujen puuvillaosioissa.

Ruskea Garra takki ja housut. Kumpparit Viking Footwear Trophy3

Mulle tärkeää vaatteessa on että se on suunniteltu suomalaiselle vartalolle.  Anar Outdoorin suomalainen muotoilu on suunnittelija Maarit Pihlajamaan käsialaa. Hän on suunnitellut aiemmin useita menestyneitä ulkoilu, vaellus ja metsästysvaatteita…joten kokemusta hänellä vaativiin vaateisiin on.

Anarin hintalaatu suhde palvelee valtaosaa suomalaisia. Liian kalliit vaateet on pois arjen muista tarpeista. Mutta laadusta ei pidä tinkiä. Olen myös aiempien merkkien osalta huomannut että ne kalliit vaatteet harvemmin kestää yhtään sen pidempään eli hinta ei todellakaan kerro kestävyydestä tai sen paremmasta sopivuudesta luonnonrientoihin.

Anar Outdoorin Garrasta löytyy mallit niin miehille kuin naisille. Takit ja housut on ennakkomyynnissä osoitteessa www.karkkainen.com/verkkokauppa/anar

Garra saapuu suomeen elo-syyskuun vaihteessa.

Tää puku sopii liikkuvalle metsästäjälle ja moneen muuhunkin luonnossa liikkumiseen

Kevätpukkijahtia vai kesäöiden ihastelua?

Tänä keväänä pääsin muutamaan otteeseen kytikselle ja hiipimään keväisiä kaurispukkeja. Koska olen haulikkonaisia niin täyteisillä mennään. Kivääriä tuli kyllä mietittyä liikkuessa mutta en ainakaan vielä lähde siihen touhuun. Itse koen mielenkiintoisemmaksi päästä riistaa mahdollisimman lähelle, miellään menisin jousella mutta jousi on nyt pannassa vielä hetken aikaa. Se on sitten omasta elefantineleistä kiinni jos mitään ei tule.

Viking Footwear metsäkumpparit on mun suosikit - Aina jalas.

Mun tavaksi viettää syntymäpäiviä on vakiintunut kevätpukkijahti. Käveltiin metsästysalueella ristiin rastiin muutama päivä. Yhden kauriin tuoreet jäljet poukkoilivat mutta vain yhdellä alueella. Ei tulisi mieleenkään sitä ampua, yhdestä kun ei kannata lähteä verottamaan.

Mikä on paljon ja mikä vähän? Jos kantaa mietitään suhteutettuna alueeseen. Etelä-Suomessa olen tottunut että paljon on kun kaverit kurkkii ikkunasta sisään. Toisella alueella tuntuu että paljoksi koetaan muutama yksilö tai yksi lauma.

Etelän synttäripukkeja..

Minua harmittaa kun joillakin alueilla ei harjoiteta valikoivaa metsästystä pikkusorkkien osalta, suoraansanoen ollenkaan. Kauris -tai peuralaumasta ei valtapukkia kannata lähteä ampumaan, sillä lauma hajoaa ja lauman hajotessa yksittäiset ovat helpompia saaliita pedoille kuin lauman turva katoaa. Uuden lauman muodostumiseen menee aina tovi.

Seuroissa olisi järkevää miettiä yhdessä montako alueen laumasta tai laumoista kannattaisi verottaa viitaten kauriiseen, jolla ei ole kiintiötä, kuin se että jokainen ampuu sen mikä vastaan sattuu tulemaan. Peura eli valkohäntäkauris (anteeksi aiempi kirjoitusvirhe!) on vieraslaji mutta sen kantaa alueilla, joilla lauman koot ja laumojen määrät eivät ole suuria pystytään myös hallitsemaan järkevällä riistanhoidolla. Toisin on alueilla joilla populaatiot ovat oikeasti haitallisia...näin ollen kannan verotuskin on eri luokkaa.

Ruokintaan tulisi enemmän kiinnittää huomiota. Kunnioitan metsästysseuroja jotka hoitavat ruokintapaikat yhdessä. Pitävät ne puhtaina ja vievät yhdessä hankittuja ruokia. Yksittäiset ja henkilökohtaiset ruokinnat seurojen alueilla ovat hiukan ristiriitaisia ajatellen seuran yhteisiä metsästysmaita. Onneksi Suomessa on valveutuneet ja riistakannoista huolehtivia seuroja jotka pitävät ruokinnoista yhdessä huolen.

Synttärikuva

Kukaanhan ei riistaeläimiä omista mutta henkilökohtaiset ruokinnat helposti antavat ymmärtää ruokinta-alueella liikkuvien laumojen olevan omia. "Taas on joku ampunut minun ruokkiman kauriin ruokintapaikkani lähelle" ..näitä juttuja kuulee ja saa lukeakin välillä oli riista mikä hyvänsä. Minulle on se ja sama koska en harrasta ruokinnalta metsästystä. Toki talviruokintaa kannatan hyvänä riistanhoitona ja sairaiden yksilöiden poistaminen on ruokinnalta helpompaa.

Pelto joka valittiin synttäriyönä ei ollut mun mieleen mutta tuntui hyvälle vain olla puolimakaavassa asennossa koivujen katveessa. Makoilla lämpimässä kesäyössä ja kuunnella öisen metsän ääniä. Yöllä siirryttiin toiselle pellolle ja siellä olikin vuosikas hirvenvasa syömässä. Eipä häirinnyt hirveä meidän hiippailut kunnes pellon laitaan ilmestyi suuri hirven kuvatus.

Ylväästi ja äänettömästi suuri hirvi liiteli pellon laitaa pian juoksuaskelin. Nuorikko siirtyi kunnioittavasti läheiseen metsään. Hirvet toivat syntymäpäiväyöhöni hehkua ja hyvää mieltä.

Aakeeta laakeeta - kotoisat maisemat

Muut illat ja viikonloput toistivat itseään. Kouran kuuluisa viimeinen jänis hypähteli siellä täällä ja kyyhkyt huhuilivat aiempaa enemmän. Heinureita ja taveja vesistöissä ja itikoita ihan helvetisti.

Itse kun en haista mitään niin mieheni toimi oppaana hajuelämysten suhteen. Nyt haisee supinpaska ja kettu. Täällä on voimakas kusen tuoksu, ihan kuin ihmisen kusi..ehkä hyvä etten haistanut mitään.

Ei sattunut supit meidän reitille tällä kertaa. Ehkä seuraavan kerran sitten taas. supin vapauttaminen oli muuten paras päätös päättäjiltä aikoihin. Muistan kun väittelin erään intohimoisen suojelijan kanssa twitterissä supinmetsästyksestä. Hänen mielestään Manner-Suomessa supinpyynti on tehotonta ja turhaa eikä sitä edes pitäisi harjoittaa. Nyt on taas askeleen verran tehokkaampaa. Huvittaa...tekisi mieli lähettää terveisiä mutta hän tuskin lukee blogiani.

Ilta-aurinko pellolla

Toiset viettävät kesäyöt ja synttärit baareissa, toiset usvaisilla pelloilla. Jäin ilman kaurispukkia mutta eipä tuo haittaa. Nautin luonnossa joka sekunnista.

Pari viikonloppua koirien treenausta ja luonnonihmettelyä - siinäpä syyt hymyyn

Kyllä se kotona osaa -koirakko

Kyllä se kotona osaa - ohjaaja

Lähdin kauden ensimmäiseen WT-kokeeseen  koirani "Kyllä se kotona osaa" kanssa. Koepaikkana toimi Kaipolan tila Laukaassa. Täytyy ensimmäisenä sanoa että tilan maastot ovat lähes täydelliset monessakin mielessä.  Koetoimitsijoiden rempeseä ja hyväntuulinen toiminta jotenkin kutkutti mieltä, hyvällä tavalla. Ihmisten leppoisa olemus lämmittää entisenä keskisuomalais-savolais-etelä-pohjanamaalaisena mieltäni aina. Sehän johtuu täysin männikkömetsistä ja rantojen raidoista, ei mistään muusta.

Meidän ensimmäinen WT AVO -luokan koe. Hienoinen hyppy tuntemattomaan ALO -luokan jälkeen. Viime vuonna oman luokan voitto Laukaassa, joten hyvät fiilikset viime vuodesta vaikka muistan kuinka itkin vesiputouksen lailla palkintojen jaossa. No se on mennyttä ja nyt voin jo paremmin. Koepäivänä tänä vuonna koleasää. Koiralla loimi niskassa koko päivän. Itse kääriydyin untuvaan Vikingin camokuosisiin goretex -kenkiin. Reikäinen suosikki villapiponi oli liian ohut!

Omaa vuoroa odotellessa tein muutaman markkeerauksen ja seuraamista. Pysyttelin omissa oloissa koko päivän etten väsyisi itse liikaa. Haukottelin, koko ajan. Vetäydyin omiinoloihin, jotta omat aivoni jaksaisi pidempään. Sosiaalisuus väsyttää ihan pirusti.

Oman luokan viimeinen lähtönumero, 16. Ensimmäinen rasti walkup metsäsaarekkeeseen pellolta. Hyvin pysyi vierellä. Ylösotossa itse olisin toivonut nopeampaa toimintaa mutta hyvin haki ja dami talteen. 20 pistettä.

Toinen rasti. Vesirasti. Katsoin markeerauksen pienen poukaman yli väärin veneen taakse vaikka dami tippui eteen. Jouduin ohjaamaan aika paljon. 11 pistettä. Kuivaaminen ja loimi takaisin sillä sää oli jäätävä ja vesi kylmää.

Vikingin kumisaappaailla on hyvä kävellä eri maastoissa niin treeneissä kuin kisoissakin

Kolmas rasti. Markkeeraus metsästä pellolle. Ensin seuraamista ja laukaus heitto. Seuraan koiran eleitä ja Gini markkeeraa hyvin. Käsken "Hae!" Mutta metsän ja pellon raja sekoittaa Ginin ajatusta eikä koira mene millään pellolle. Mokasin itse sillä olisin kannattanut lähettää "Eteen!" Tai edes avustaa koiraa rajapinnassa. Olin siinä kuvitelmassa että markkeerauksessa auttaminen vähentää pisteitä. Tää oli täydellinen opetus meille. Metsästä pellolle ei ole tullut treenattua joten oma moka. Pisteet 0. Kiitos tuomarille neuvoista.

Loppuaika kilpailusta meneekin sitten hurvittelun puolelle sillä emme ole enää sijassa kiinni.

Neljäs rasti. Pelto jonka välissä leveä ja puskainen oja. Markkeeraus kauas  leveän ojan taakse pellolle, lähelle metsän rajaa. Linjalta ensin sokko-ohjaus joka leveän ojan pohjalta, jonka jälkeen markeerauksen nouto. Sokko-ohjaus onnistui mutta markkeerauksen ohjauksessa Gini jäi ojaan kiinni enkä saanut koiraa menemään kahden rajan yli. Pisteet 0.

Viides rasti linjamarkkeeraus vaihtelevassa peltomaastossa. Mikään ei mennyt putkeen. Toisen markin ohjauksessa käytin voimakkaampaa ääntä josta tietysti tuomari ystävällisesti mainitsi. Minulla on voimakas ääni ja käytän sitä treenatessa varsinkin jos Ginderssoni rallattelee omiaan. Pööstin suustani " Kyllä se kotona osaa". Kaunis 0.

Treeneihin lisäyksenä metsästä pellolle markkeerauksia ja sokko-ohjauksia. Miten niitä onkin tullut treenattua nolla kertaa.

Hyvillä mielin eteenpäin.

Gini