Näytetään tekstit, joissa on tunniste Metso. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Metso. Näytä kaikki tekstit

lauantai 26. lokakuuta 2019

Ukkometto ja miehekäs tarina


Mettoa on kävelty ja paljon. Ehdin jo ajatella että nyt saan ensimmäiseni mutta ei vielä.
Kuvan pipo Anar Outdoor, Jussa


Olemme metsällä oman eli Kouran metsästyseuran alueella Seinäjoella kuten viikonloppuisin tavataan olla.

Kävellään metsoa aamun teerihommien jälkeen. Pasi kaartaa vasemmalle minusta. Edessäni on kaksi ukkometsoa. Jos olisin itsekäs rynnisin linnulle yksin mutta on päätetty että yhressä mennään vaikka heikoille jäille ja päätän lausua kovaan ääneen "Metso edessä. Käänny oikealle. Tuu oikealle!". Pillitän samalla pyypilliä, jotta lintu hämääntyisi huutoani ja se toimi. Metso seisoo edessäni kuin patsas. Kaula ylhäällä katsoen minuun.

Edestäni lähti hetkeä ennen huutoani lentoon iso musta ukkometso. Lensi liian kaukaa. Se olisikin ollut liian upea saalis minulle. Eteeni jäi kuitenkin toinen, vaaleampi ja pienempi ukkometso. Liian vaikeassa kulmassa minusta, kuusten lomassa. Etenen hitaasti heilumatta pyypilliä pillittäen. Sain mieheni kääntymään tarkoituksena oli että koirat nostaisivat linnun lentoon ja saisimme saalista.

Etenen hitaasti mutta en pääse puiden seassa seisovaa lintua ampumaan. Lintu ottaa muutaman juoksuaskeleen edessäni ja pian koirat nostavat vihdoin metson ilmaan. Mieheni ampui. Lintu tippui melkein syliini, olinhan se lähellä. Gini pääsi noutamaan. Se oli Ginille paras palkkio hyvästä työstä jota se on syksyn aikana tehnyt. Voi sitä onnenkoiraa.



Pasille tämä elämänsä toinen ukkometso. Edellisen hän ampui vuonna 2013.

Eka metto vuonna 2013

Mieheni on iso osa blogia nykyisin. Hän blogin miehekäs ääni joka ehkä jopa kantautuu jatkossa kirjoituksiinkin. Haluan esitellä hänet teille. Pyysin tapani mukaan häntä kertomaan ihan ite itestään.

Elämäni toinen ukkometto.
Kuvan saappaat Viking Footwear, Trophy2
ja housut Anar Outdoor, Galda


Pohjustuksena... Aiemmin hän on esiintynyt blogissa statuksella "Noutajamies" mutta oikeasti hän on seinäjokinen metsästäjä nimeltä Pasi Niemi. Puolisoni ja paras metsästyskaverini.

Löydätte hänet koiriemme kera Instagramista: @niemipasi

Lintujen houkuttelupyynti on Mun juttu
Kuvan takki Anar Outdoor, Galda


Pasi Niemi Metsänneidon The "Noutajamies" esittäytyy:

Metsästyskortin suoritin 9 -vuotiaana mutta metällä oon käyny ihan pienestä asti, ku mahduin isseen reppuun. Issee kasvatti Suomenajokoiria ja elämä pyöri lapsesta asti ajokoirahommissa. Oma ensimmäinen mehtäkoira olikin ajokki nimeltä Poka. Olin silloin 13-vuotias pojankloppi.

Hessu, Pasin viimeinen ajokki. Hessu jäi junan alle kettuajossa
Pasin synttäripäivänä vuonna 2011


Metsästyskoirat onkin ollut pienestä asti elämäntapa, ilman niitä metsästys ei oo metsästystä vaan jotain ihan muuta mistä puuttuu iso osa kokonaisuutta.

Metsästyskoirana meillä on nyt mustia metsästyslinjainjaisia labradoreja kolme. Ne sopii metsälle ku ne on miellyttämisen haluisia ja suht.helppoja kouluttaa. Ja niitä voi käyttää kaikkeen metsästykseen tai ainakin meidän omia voi. Mauno-maastonakki alias Maunoa ei tienkään saa unohtaa vaikkei se minun ole. Mäyräkoirat ja labradorit on vaan luonteeltaan kuin yö ja päivä.

Metsästän lähinnä pienriistaa, kaikki peuraa pienemmät. Hanhi touhut on parasta ja sorsastus myöhään marras-joulukuussa kun koirilta ja itseltä vaaditaan jo muutakin kun perus jutut.

Merellä


Merellä metsästäminen on tullut uutena kuvioihin mukaan. Meri on vielä avoin kortti ja mahdollisuuksia on paljon. Olen aina haaveillut pääseväni metsästämään merelle ja nyt se on mahdollista.

Tyyni meri saa mielen rauhoittumaan ja taas myrskyissä kiehtoo veden voima ja pauhu.. Se vain kiehtoo tällaista pellon keskellä kasvanutta Etelä-Pohjalaasta mettästäjää.



Metästän haulikolla. Mulla on Baikalin MP-153. Se on ollunna jo vuoresta 2007 ja hyvin pelittää.

Mettästys on mulle sama kuin elämä. Riikan kanssa meillä on hyvä yhteinen elämä.

perjantai 17. lokakuuta 2014

Syysloma Luotosella


Uki ja Mauno syyslomalla

Mökkimatkalla on ihan parasta pysähtyä veljen luona. Ammuttiin eka kerran mun omalla Diamondilla ja rakas kummipoika näytti omat taitonsa lastenjousella. Rakkaat! Ikävä teitä taas.

Hämäräharjoituksia omalla timantilla


Perinteeksi muodostunut syysloma mökille sekä valtion omistamille metsästysmaille on takana. Reissusta jäi hyvä ja voimaannuttava muisto. Onhan siitä jo pari päivää..

Haulikon ulkoilutusta


Luotonen on yksi suosikki metsästysalueistani. Sopivan kokoinen. Kuniita maisemia. Sopivasti metsätaloutta ja suojeltua.. Viitasaari on noh... kaunis kesäkaupunki jossa on kiva käydä.

5pv harjaamatta tukkaa...harjauksen jälkeen pöheikkö


Viisi päivää mökillä harjaamatta hiuksia, meikkaamatta ja ilman korkkareita, ihmisiä, sosiaaliputkia(busseja&junia), pääkaupunkiseutua...no lähinnä kaikkea sitä mikä on arjessa läsnä.
Urho fiilistelee mökillä

Mikä parasta. Mökkisauna ja avotakka. Yöllä ei kuulu ohikiitävän junaa, tehtaiden ja liikenteen hurinaa, teinien örveltämistä...mitään. Ihanan hiljaista. Perhe koossa. Koirat vapaina saarella.



Metsälle...


Metsästysaamuna klo 6.45 herätys. Kamat kasaan, hymyilevä tyttö veneeseen ja menoksi kohti Luotosta. Koska pikkuneiti 3v on mukana on toisen aina oltava nuotiovuorossa. 

Helmin mielestä meidän pitäisi muuuttaa mökille...katsotaan parin vuoden päästä uudestaan...


Eväät on tärkeitä ja lelut niin ja mielikuvitus.. :) Minulla on kunnia saada omaa-aikaa koska etelässä en yksin pääse metsälle mihinkään.

Luotonen


Käyn katsastamassa aukulla mutta hiljaista on.

Mauno saa hajut ja herättelee toisella aukulla. Ajo pärähtää...selvä jänisajo. Kävelen seuraamaan ajon etenemistä.

Seison passissa koivikossa aukun reunalla. Ajo poukkoilee kohti ja loitommas... Ovela vemmelsääri loikkii vimmatusti ja viimein kaikkoaa. Päätän ottaa lopulta Maunon kiinni. Pitkä hieno jänisajo. Mauno on väsynyt, ylpeä ja tepastelee rintarottingilla kohti nuotiota. Päivä pulkassa. Pikkuneiti tahtoo mökille.

Day nro2. Ammutoimet mutta pikkuneidille ei kelpaa mitkään vaatteista päälle.. huoh.. maarittelua ja lahjontaa :D ...ylpeä äiti ja isä...hienoja hetkiä..mikään ei auta. Vihdoin tilanne aukeaa ja tyttö istuu pelastusliivit päällä tyytyväisenä veneessä, taskulamppu kädessä.

Hollilla. Tieltä ei saa ampua...hiippaillaan lähemmäs...


Menen suoraan Luotosella yhdelle aukuista. Jos olisi kivääri mukana ja taitoa ampua niin pum. Luonto olisi antanut antiaan. Päätin hiippailla mutta turhaahan se. Hauskaa ja rentouttavaa puuhaa oli hiipiä "äänettömästi" kun kuurainen maa rapasahtelee jalkojen alla.

Istumapuun alla. Teeren jämät.


Seison pitkään kuusen juurella hengittämättä. Mitään ei kuulu eikä näy. Ei täällä mitään..

Istumapuu


Pian teeret alkavat kuitenkin suhautella tietenkin alueella, jossa en saa metsästää. Hiippailen aukun puskia istumapuille. Olo on rauhallinen. Ei mihinkään kiire.

Luotosen tiet on hyvässä kunnossa


Katson Trackerin ohjelmaa... Mauno sekoilee jotain. Ei mitään. Ei ajoa tänään.

Mieheni käy pienen lenkin. Nuotiolla on kaksi miestä. Toinen Helsingistä, toinen paikallisia. He olivat olleet eilenkin. Helsinkiläinen oli metsästellyt jo itseasiassa puolitoista viikkoa. He kertoivat että olimme heidän seuran hirvinuotiolla. Saimme käyttää luvan kanssa heidän puita. Kiitos! Meillä oli kyllä omat pikkupuut mukana omiin tarpeisiin. Valtion mailla nuotiot ovat kaikkien käytettävissä, omat puut on hyvä olla mukana. Alueesta riippuen.

Lähellä oli..


Lehtikuusten loistetta

Vaihdoimme paikkaa pian nevalle. Tyttö ottaa päikkärit autossa. Menen tekemään lenkin ja hiippailu tuottaa tulosta. Metso pölähtää kohti. Harmikseni lento kulkee aringon edestä enkä näe mitään. Hyvä tilaisuus. Päätin olla ampumatta. 

Oli siellä metso!


Jatkan matkaa ja toinen lentää kiertäen kauas. Jee! Hyvä kun en taputtanut onnesta. :)

Luotosen metsiä


Kiertelen äänettömästi nevaa Urhon kanssa. Jähmetyn ojan penkereelle. Karhu.

Edessäni on möykky pyöreillä korvilla. Ei voi olla! Kamera. Pää liikahtaa. Ei hitto se on karhu! Mietin että mitä teen. Juoksenko. Käperrynkö Urhon päälle? Blondina päätin hiipiä lähemmäs! :D Pitäähän nyt hyvä kuva saada!

Pian selvisi että mielikuvitukseni luoma karhu onkin hirvi, joka oli ojassa juomassa. Siinä se möllötti katsoa minua 40m etäisyydellä.

Bongaa kuvasta "karhu"


Päätin lähteä eri suuntaan ja niin päätti hirvikin mutta hyvin rauhallisesti. Yllärinä se kulki samaan suuntaan kanssani vain puska välissämme. Urho, ei niin riistaviettinen sai hajut vieressä kulkevasta hirvestä ja sulloi korvanlehdet korvakäytäviin juosten nenä pystyssä hirven syliin. Urhosta löytyi taas uusia puolia! Hirvikoira. Niin ja haukkuikin vielä!

Huusin jo perkelettä ja kirosin koiraa koska kauniit sanat eivät auttaneet. Urholla ei ollut tutkaa, joten sanoin jo heipat rauhalliselle päivälle kunnes tajusin soittaa miehelleni, joka hengaili läheisellä tiellä. Hirvi säntäsi tien yli. Urho saatiin kiinni. Huh! Tulihan sitä sykettä ja hiki pintaan juostessa nevalla koiran perässä. :) Hyvää treeniä!

Syksyä


Auton nokka kohti mökkisaarta. Iltaisin ennen hämärää harjoittelin rakkaalla jouskallani. Asentoa ja laukaisua. Tunti joka ilta. Siistiä! :)

Jouskatreeniä

Loma on parasta! Inspiroivia hetkiä. Ensi vuonna taas uudestaan.


Onnistumisia ja rentoutumista