Voi mikä petturi vaikka lupasin itselleni etten pode pahaa oloa kirjoittamattomuudesta. Harrastus ei saa olla riippa vaan voimaannuttavaa kokemusta, hyvää oloa. Blogi ei suinkaan ole minulle riippa, ei todellakaan vaan ihanaa vaihtelua elämään, rentoutumista. Suosittelen kokeilemaan jos ei pidempään ja suunnitelmallista niin vaikka pop-up bloggausta! Miksi ei. Aiheita varmasti riittää.
Elän ruuhkavuosia tai niin kai kuuluu sanoa tässä iässä ja elämänvaiheessa. Tänään eräs tuumasi kuinka helppoa elämä oli ennen kun isovanhemmat asuivat samassa taloudessa. Pystyisinkö siihen? Ennen isovanhemmat hoitivat lapset ja vanhemmat työt. Kai Suomesta vieläkin löytyy tällaisia järjestelyjä. Eihän elämä suinkaan ennen ollut ruusuista mutta nyt puhunkin ajatuksesta ja ajatusmaailmasta.
Olivatko isovanhemmat silloin ymmärtäväisempiä ja sitoutuneempia auttamaan jälkikasvuaan vai onko auttaminen vain maaseudulla ilmenevää entisajasta periytyvää yhteisöllisyyttä? ja ehkä jopa verenperimää. En tiedä, Joku fiksu voisi valaista...vastausta näihin vaikeisiin kysymyksiin odottaa ainakin kourallinen parhaassa työiässä olevaa naista.
Onko niin että isovanhemmuus on muuttunut (varsinkin kaupungissa) pumpulipalloksi, jossa lapsista imetään vain se mitä itse halutaan kuuntelematta vanhempien ajatuksia? tai saatikka että tuettaisiin lapsen kasvua, yhdessä. Onko isovanhemmuus oman egon ja elämän pönkittämistä? Isovanhemmista on tullut trendikkäitä ja meneviä, se on tavallaan hieno juttu niin pysyy aivot vireessä mutta entäs se jälkikasvu? Missä ovat harmaahapsiset mummot ja vaarit, joilla oli aina aikaa? Tiedän ainakin muutaman mutta vain muutaman.
Syy miksi aihetta pohdin on tietysti omaan elämään viittaava ja aihe puhuttaa työelämässä ja kaveripiireissä. Toisaalta kaipaan maalle. Rauhalliseen elämänrytmiin töiden vastapainoksi. Metsälle lähteminen kaupungista on iso juttu tai töiden sommittelu on pääosin aikataulutusta, organisointia ja sumplimista, kompromisseja ja luopumistakin. Aina ei pääse johonkin, ei vaikka kuinka haluaisi.
Esimerkiksi viikolla olen lapseni kanssa päivässä noin kaksi ja puoli tuntia joka on mielestäni hurjan vähän. Loma on odotettu ihme. Perheen yhdessä oleminen on tärkein toive...siinä sitten miettii että lähteäkkö metsälle vai jäädä. On ymmärrettävää että tässä vaiheessa omat harrastukset vähenee mutta ei niitä tarvitse unohtaa. Ala kirjoittamaan vaikka blogia! :D sitä voi tehdä kotona!
