Ihmeiden aika ei ole ohi!

Eilen tapahtui ihme, joka sai minut hyvälle tuulelle. Sellainen tunne että nyt olen tehnyt kerrankin jotain oikein.

Olen maalla maastonakkien kanssa. Lyhyen metsälenkin jälkeen laitoin Maukan jäljestysliinalla kiinni puuhun, metsänlaitaan, niin että "näin" sen ikkunasta (en siis kuitenkaan vahdannut ikunassa). Tässä vaiheessa voi sanoa että virhe.

Puolessa tunnissa Maukka oli purrut liinan poikki...ei se nyt mikään ihme ole.. vaan se että kun huomasin asian ja paniikki valtasi mielen. Melkein aloin itkeä. Edessä on metsää ja paljon, en saa sitä kiinni ikinä. Silloin se ihme sitten tapahtui.

Huusin kitarista punaisina kerran ja Mauno tuli luokseni metsästä minuutissa! Karvakasa katsoi minua nappisilmillä ja istui eteeni. En uskonut näkemääni. Herkkuja ja kehuja ja voi sitä riemun määrää kun poika tajusi tehneensä oikein.

Tapahtuneeseen liittyen...Mauno kaivautui eilen kainalooni peiton alle tyytyväisen näköisenä ja alkoi järsimään luuta! Kuuntelin onnellista maiskutusta ja väkisinkin alkoi naurattamaan. Ei ole todellista! Maunon onnellinen maiskutus sai minut heltymään, enkä raaskinut poikaa ajaa pois koska tyyppi oli ollut niin kiltti ja tottelevainen aiemmin. Onnellinen koira on syötävän suloinen! Rakastan mäykkypoikia - Nuo karvaiset maastomakkarat ovat minun parhaita ystäviä!

Paikka, sinä senkin maastonakki!!!

Mäyräkoiran tottelevaisuus todella erikoinen aihealue. Urho on nyt kolme vuotta, enkä ole vieläkään päässyt täysin selville onko Uki lintu vai kala...Rottweilerin entisenä omistajana mäyräkoirien kouluttaminen on ollut minulle suuri haaste.

Ellu ja Urho

Rotikkaneiti, Ellu, oli helppo koulutettava (palveluskoirarotua kun oli). Tottelematonhan hän osasi olla, aina tarpeen tullen. Ryökäle söi vastaleivotun omenapiirakan pöydältä kun koki tulleensa loukatuksi...tai söi postin opiskeluvuosina kun laskut ja lehdet tipahtivat kerrostaloasunnon postiluukusta tai tuhosi kaiken 1,5m korkeudelta siis koko asunnosta sekä söi mm. betoniseinää.. Nyt naurattaa, silloin itkin. Mietin että mitä olen mennyt tekemään. En saa sitä koskaan tottelemaan. Tiukalla koulutuksella siitä selvisin. Ellu jäi monien sydämiin. Paras uskollinen ystävä.

Ellu (Rottwood Erle)

Mäyräkoirien keljuudet liittyvät myös suunnattomaan omaisuuden tuhoamiseen ja siitä pois kouluttaminen on minulle suuri mysteeri. Pahin mysteeri on ehkä yksinkertaisesti haluttomuus omistajan miellyttämiseen.

Urho alkoi totella vasta Ellun kuoltua viime talvena. Ellu oli ehdottomasti dominoivanarttu laumassa, joten nuori uros alistui oitis (ja niinhän se kuuluu mennä). Urho alkoi kuitenkin miellyttämään minua ja kouluttamisesta tuli osittain helpompaa.

Urho

Mauno on yksi vuotias eikä miellyttäminen ole pojan vahvin ominaispiirre. Edes parhaimmat herkkupalat eivät saa Maunoa tulemaan esimerkiksi sivulle. Istuminen onnistuu mutta liikkeet ovat siirappisia (ehkä kohta tai huomenna tai ehken ikinä istu vaikka kuinka pyytäisit). Onneksi Mauno on metsästyskoira eikä temppujen tekeminen ole se tärkein juttu. Perustottelevaisuus on tavoitteenna mutta sekin tuntuu mahdottomalle tehtävälle.

Meillä koirille opettaan metsästä luoksetuloa koiratorven avulla. Urho tulee lähietäisyydeltä mutta Maunon kanssa (yllätys) on vielä toivomisen varaa. Nostan hattua kaikille joidenka koirat tulevat luokse kesken kiivaimman ajon ja ihan vain kutsumalla. Meillä tuohon uskomattomalta kuulostavaan tottelevaisuuteen on vielä piiiitkä matka. Mulkoilu taakse (lällällällälieruuu...) ja eläimen perään säntääminen on niin tuttu tunne kun koira pyyhältää 10 metrin päästää takajalat iloisesti pomppien. Sinne meni...turhaan edes kannattaa harkita perään juoksemista. Mäyräkoirien omistaminen on hermojumppaa parhaimmillaan! :)