Eilen tapahtui ihme, joka sai minut hyvälle tuulelle. Sellainen tunne että nyt olen tehnyt kerrankin jotain oikein.
Olen maalla maastonakkien kanssa. Lyhyen metsälenkin jälkeen laitoin Maukan jäljestysliinalla kiinni puuhun, metsänlaitaan, niin että "näin" sen ikkunasta (en siis kuitenkaan vahdannut ikunassa). Tässä vaiheessa voi sanoa että virhe.
Puolessa tunnissa Maukka oli purrut liinan poikki...ei se nyt mikään ihme ole.. vaan se että kun huomasin asian ja paniikki valtasi mielen. Melkein aloin itkeä. Edessä on metsää ja paljon, en saa sitä kiinni ikinä. Silloin se ihme sitten tapahtui.
Huusin kitarista punaisina kerran ja Mauno tuli luokseni metsästä minuutissa! Karvakasa katsoi minua nappisilmillä ja istui eteeni. En uskonut näkemääni. Herkkuja ja kehuja ja voi sitä riemun määrää kun poika tajusi tehneensä oikein.
Tapahtuneeseen liittyen...Mauno kaivautui eilen kainalooni peiton alle tyytyväisen näköisenä ja alkoi järsimään luuta! Kuuntelin onnellista maiskutusta ja väkisinkin alkoi naurattamaan. Ei ole todellista! Maunon onnellinen maiskutus sai minut heltymään, enkä raaskinut poikaa ajaa pois koska tyyppi oli ollut niin kiltti ja tottelevainen aiemmin. Onnellinen koira on syötävän suloinen! Rakastan mäykkypoikia - Nuo karvaiset maastomakkarat ovat minun parhaita ystäviä!
