Timantit on ikuisia

Kutsun Bowtechin Diamond infite Edge -joustani Timantiksi...kun en niistä oikeista korutimanteista niin välitä

Onko inspiraatio kateissa tai etsit sitä jotain mikä sytyttää jousitouhut takaisin sun elämään? Tai no ihan minkä vain osan elämästäsi... Palataampa siis jousitouhuihin ja samalla muutamia vuosia taaksepäin tai no aika montakin vuotta.

Aikamatka...siitähän höyrytään ilmastonmuutoskeskustelun yhteydessäkin. Menen nyt hakemaan inspiraatiota vanhoista ns. Hyvistä ajoista. Helppoa ja ilmaston kannalta edullista matkustamista.

Lukija ja seuraajakunta on blogin elämän aikana muuttanut muotoaan. Osa kuitenkin muistaa kuinka innokas jousiampuja ja metsästäjä olin kunnes oikea käsi ja olkapää sanoi sopimuksen irti. Latisti aika hitosti tunnelmaa kun kipu veti käden pakettiin ja lopulta molemmat kädet.

Miten innokas olin. Treenasin lujaa. 2-3h jousihallitreeneistä illaksi salille tekemään vastaliikkeet ja tasapainottamaan toista kättä ja airobiset lihastreenit päälle. Olin tikis.. Elämä oli vain ja ainoastaan sitä töiden jälkeen. Säännöllisyys ja ne ihmiset piti minut kasassa. Nautin. Elämä oli rytmitettyä ja touhu tavoitteellista.

Olkapäät ovat kuitenkin aina olleet ongelma ylöspunnerrus ei ole onnistu ilman kipua vaikka tekisi mitättömillä painoilla. Aika lohduton fiilis mutta en antanut periksi.

Kädet meni koko ajan huonompaan jamaan. Työ muuttui käsillä tehtäväksi ja homma repesi suorastaan käsistä. Kortisoonipiikkiä pistettiin kyynärpäihin ja juoksin hierojalla hakemassa helpotusta. Sähköhoitoa ja fysioterapiaa.

Jos työuupumuksesta, masennuksesta ja jatkuvasta lamaantumisesta oli jotain hyötyä niin se että kädet sai levätä. On yksi niistä. Kivut hävisi, vihdoinkin.

Nyt haaveilen uudestaan jousen tuomasta tasapainosta ja jännityksestä. Olen seurannut Instagramissa @afinnwithabow tiliä ja Elina on tietämättään toiminut inspiraation lähteenä.

Se kun moni nainen sai inspiraatiota jousitouhuista silloin ennen kauttani niin täytyy sanoa että samoin minäkin kaipaan insiraatiota, aivan kuten me kaikki. Elinan jousitouhut on herättänyt kipinän että jos kuitenkin kokeilisin vielä.

Timantit on ikuisia...niin innostus jouseeni, timanttiin, kuin kullanarvoiset seuraajat. Onneksi otin asian puheeksi. Sain Facebookissa hyvän treenivinkin jota aion heti kokeilla.

Kommentissa viitataan tunnetun suomalaisen jousimetsästäjän antamaan treenimetodiin. Yksi laukaus per päivä. Treenaa tosi tilanteessa kuten metsällä. Toista tilaisuutta et saa. Jos epäonnistuu niin uusinta vasta seuraavana päivänä.

Aluksi vetelen jonkun aikaa hallittua kuivaharjoittelua kevyellä kuminauhalla jotta saan selkärangasta palautettua liikerstoja ja liikettä käteen, hartiaan ja lapoihin. Vaihdan sitten vahvempaan jumppanauhaan heti kun käsi on valmis. Kuminauhalla täytyy tehdä toistoja myös toiselle kädelle niin pysyy tasapaino.

Tällä lähden liikkeelle. Intoa täynnä. Kiitos kommenteista ja viesteistä aiheeseen liittyen. Pistä jakoon sun hyvät treenivinkit jousen kanssa. Tai kerro mikä saisi sut syttymään uudestaan kaivatun harrastuksen kanssa. Niistä vinkeistä on varmasti hyötyä myös muillekin!

Tässä yksinkertaiset kuivaharjoittelu ohjeet jousityypeille ja muillekin. Treenit ja lihashuollon minulle suunnitteli Fysios Viherlaakso.

Kumonauhatreeni molemmille käsille

Eri kokoisilla painoilla liikettä lapoihin. Aloita pienillä painoilla

Rauhalliset ja hallitut kierrot. Käsi kurottaa selkää pyöristettynä toisen kainalon alta ylöspäin ja venytys kattoa kohden..uudestaan..

Lankutus - mun olka eikä selkä ei kestä suorin käsin

Kettujahti

Itken ojan penkereellä mieheni jaloissa tuijottaen hiljaiseen luolaan. Itkua edelsi Maunon ja ketun raju taistelu luolassa. Hiljaisuus ja outo rauha laskeutui aukon syvyyteen. Yhtäkkiä ei kuulunut enää mitään pitkään aikaan. Uskoin Maunon kuolleen.

Palataan alkuun. Aamu alkoi kun alueemme kettumies kyseli Maunoa ladon alle, jonne hänen suomenajokoira oli ketun ajanut.

Lähdin Maunon kanssa kokeilemaan hommaa. Mauno on ajava nakki, eikä luolahommissa olla käyty ollenkaan.

Kokeilin paria aukkoa ennen kuin löytyi sellainen kolo mihin Mauno meni. Alkoi haukkuminen, painostaminen ja Mauno kiersi kettua mutta ei selvästi päässyt tarpeeksi lähelle. Ensimmäinen kerta ladon alla. Aika hyvin paimensi kuitenkin.

Passitimme kahdestaan latoa. Mauno haukkui ja kettu kurisi. Homma ei edennyt. Mies rassasi ladon koloja. Passitin yksin ja niinhän siinä kävi. Vilkaisin oikealle niin kettu ampaisi vasemmalta. Ammuin perään kettua hipoen.

En ehtinyt saada ladolta Maunoa kiinni vaan se painui ketun perään, ilman pantaa. Turha juosta kiinni sen verran lujaa nakki päästeli.

Kierrettiin aluetta ja jäljet löytyi. Mauno saatiin pois ja perään pistettiin kettuajuri. Ajo päättyi metsään ojan pientareella olevaan luolaan.

Mauno laitettiin luolaan, ilman piipparia koska sellaista ei ole. Olen ollut tarkka ettei Mauno vain missään nimessä mene ketun tai supin perässä ja hyvin se on ollut niistä vapaa...nyt tuskin enää on.

Haukku alkoi hyvin. Piti kettua paikallaan. Painostusta ja retuutusta kunnes homma päättyi tappeluun. Kuulosti mäyrän iskulle. Mauno vinkaisi lopuksi kuin viimeisen kerran. Kuului rusahdus kuin että luut hajoavat. Ääni katosi ja luola hiljeni. Minulta pääsi itku.

Huutelin luolaan. Näytin valoa. Kutsuin mutta turhaan. Joku siellä liikkui välillä mutta muuta ei kuulunut. Hiljaisuus kesti liian kauan.

Yhtäkkiä syvältä alkoi kuulua vihainen Maunon haukku. Paikalle tuotiin lapio. Miehet kaivoi, minäkin. Maunon ääni läheni. Se murisi ja ravisteli kettua haukkujen välissä. Tällä kertaa kävi niin päin että kettu pääsi hengestään. Maunolle tuli vain kuonoon katu-uskottavuus arpi.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt Mauno kaivautuu peiton alle. Meille on syttyi kerrasta kettukoira. Video luolalta nähtävissä Instagramissa @riikkametsanneito

Ukkometto ja miehekäs tarina

Mettoa on kävelty ja paljon. Ehdin jo ajatella että nyt saan ensimmäiseni mutta ei vielä.
Kuvan pipo Anar Outdoor, Jussa

Olemme metsällä oman eli Kouran metsästyseuran alueella Seinäjoella kuten viikonloppuisin tavataan olla.

Kävellään metsoa aamun teerihommien jälkeen. Pasi kaartaa vasemmalle minusta. Edessäni on kaksi ukkometsoa. Jos olisin itsekäs rynnisin linnulle yksin mutta on päätetty että yhressä mennään vaikka heikoille jäille ja päätän lausua kovaan ääneen "Metso edessä. Käänny oikealle. Tuu oikealle!". Pillitän samalla pyypilliä, jotta lintu hämääntyisi huutoani ja se toimi. Metso seisoo edessäni kuin patsas. Kaula ylhäällä katsoen minuun.

Edestäni lähti hetkeä ennen huutoani lentoon iso musta ukkometso. Lensi liian kaukaa. Se olisikin ollut liian upea saalis minulle. Eteeni jäi kuitenkin toinen, vaaleampi ja pienempi ukkometso. Liian vaikeassa kulmassa minusta, kuusten lomassa. Etenen hitaasti heilumatta pyypilliä pillittäen. Sain mieheni kääntymään tarkoituksena oli että koirat nostaisivat linnun lentoon ja saisimme saalista.

Etenen hitaasti mutta en pääse puiden seassa seisovaa lintua ampumaan. Lintu ottaa muutaman juoksuaskeleen edessäni ja pian koirat nostavat vihdoin metson ilmaan. Mieheni ampui. Lintu tippui melkein syliini, olinhan se lähellä. Gini pääsi noutamaan. Se oli Ginille paras palkkio hyvästä työstä jota se on syksyn aikana tehnyt. Voi sitä onnenkoiraa.

Pasille tämä elämänsä toinen ukkometso. Edellisen hän ampui vuonna 2013.

Eka metto vuonna 2013

Mieheni on iso osa blogia nykyisin. Hän blogin miehekäs ääni joka ehkä jopa kantautuu jatkossa kirjoituksiinkin. Haluan esitellä hänet teille. Pyysin tapani mukaan häntä kertomaan ihan ite itestään.

Elämäni toinen ukkometto.
Kuvan saappaat Viking Footwear, Trophy2
ja housut Anar Outdoor, Galda

Pohjustuksena... Aiemmin hän on esiintynyt blogissa statuksella "Noutajamies" mutta oikeasti hän on seinäjokinen metsästäjä nimeltä Pasi Niemi. Puolisoni ja paras metsästyskaverini.

Löydätte hänet koiriemme kera Instagramista: @niemipasi

Lintujen houkuttelupyynti on Mun juttu
Kuvan takki Anar Outdoor, Galda

Pasi Niemi Metsänneidon The "Noutajamies" esittäytyy:

Metsästyskortin suoritin 9 -vuotiaana mutta metällä oon käyny ihan pienestä asti, ku mahduin isseen reppuun. Issee kasvatti Suomenajokoiria ja elämä pyöri lapsesta asti ajokoirahommissa. Oma ensimmäinen mehtäkoira olikin ajokki nimeltä Poka. Olin silloin 13-vuotias pojankloppi.

Hessu, Pasin viimeinen ajokki. Hessu jäi junan alle kettuajossa
Pasin synttäripäivänä vuonna 2011

Metsästyskoirat onkin ollut pienestä asti elämäntapa, ilman niitä metsästys ei oo metsästystä vaan jotain ihan muuta mistä puuttuu iso osa kokonaisuutta.

Metsästyskoirana meillä on nyt mustia metsästyslinjainjaisia labradoreja kolme. Ne sopii metsälle ku ne on miellyttämisen haluisia ja suht.helppoja kouluttaa. Ja niitä voi käyttää kaikkeen metsästykseen tai ainakin meidän omia voi. Mauno-maastonakki alias Maunoa ei tienkään saa unohtaa vaikkei se minun ole. Mäyräkoirat ja labradorit on vaan luonteeltaan kuin yö ja päivä.

Metsästän lähinnä pienriistaa, kaikki peuraa pienemmät. Hanhi touhut on parasta ja sorsastus myöhään marras-joulukuussa kun koirilta ja itseltä vaaditaan jo muutakin kun perus jutut.

Merellä

Merellä metsästäminen on tullut uutena kuvioihin mukaan. Meri on vielä avoin kortti ja mahdollisuuksia on paljon. Olen aina haaveillut pääseväni metsästämään merelle ja nyt se on mahdollista.

Tyyni meri saa mielen rauhoittumaan ja taas myrskyissä kiehtoo veden voima ja pauhu.. Se vain kiehtoo tällaista pellon keskellä kasvanutta Etelä-Pohjalaasta mettästäjää.

Metästän haulikolla. Mulla on Baikalin MP-153. Se on ollunna jo vuoresta 2007 ja hyvin pelittää.

Mettästys on mulle sama kuin elämä. Riikan kanssa meillä on hyvä yhteinen elämä.