keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Maunolle KÄY ERI2!


Johan jotakin. Kiirettä pitää. Palasin Hossasta metsästysreissulta la-su välisenä yönä(kerron reissusta piakkoin). Sunnuntaina aikaisin Lahden koiranäyttelyyn kahden koiran, 2v lapsen, sekä näyttelyitä kammoksuvan aikuisen miehen kanssa.

Huh huh..stressikynnys ylitetty ja tukka tippuu päästä, sekä harmaantuu ja näyttelyn jälkeen nälkäinen stressistä laukeava nainen voi olla pelottava. Myönnän sen itsekin! :D Kärkkäinen raikui kun tajusin ettei sieltä saa sunnuntaisin ruokaa ( Joku prkl Scan Burger ei ole minun tai 2v lapsen ruokapaikka nro1 ( mieshän syö mitä vaan :))).

Ensin jännitettiin osuuko pitkäkarvaisten ja karkkareiden kehät samaan kellonaikaan. Onneksi karkkarikehän tuomari oli super nopea! Ja todella sympaattinen. Ihastuttava herrasmies!

Sydän kurkussa vein Maunon kehään. Saksalainen tuomari oli hiukan huvittunut, sillä kerta oli Maunon ensimmäinen. Poika liikkui hienosti mutta kävi makuulleen eikä tahtonut seistä mutta uskokaa tai älkää...tuomari tykkäsi Maunosta! (Laitan arvion Koirien sivulle kunhan saan sen täydellisesti suomennettua). Siis Maunon ulkomuodosta. Käyttöluokassa ERI2 eli arvioksi tuli erinomainen! :D Odotin hylkäystä tai tyydyttävää parrattomuuden takia. Olin niin iloinen, hämilläni ja onnesta soikeana!!! Ensi viikolla Mauno saa startata taas ajokokeessa, sillä ekan ykkösen jälkeen täytyy saada näyttelytulos jotta voi jatkaa kokeiden suoritusta.

Urho sai käyttöluokassa EH:n suomalaiselta tuomarilta. Poika mökötti laittaen kuonon lattiaan ja mulkoili minua sivusilmällä kun herra tuomari lähestyi.. :D joten tuomari kirjoitti tietysti että saisi esiintyä edukseen. Tuomiona oli niukkakarva ja suuret luut. Reissu oli Ukille stressaava joten onneksi emme harrasta näyttelyitä alvariinsa.. Mauno oli todella iloinen yllätys ja Ukin tulos arvattavissa. Uki on oman elämänsä muoto, -käyttö -ja metsästysvalio. :) Minun rakkaat maastonakit.

Tänään oli Maunon vika juoksutus ennen lauantain ajokoetta, jossa muuten minä olen yhtenä palkintotuomarina. Sunnuntaina tuomaroin pitkää koetta, joten viikonloppu pyhitetty ajokokeille.

Ja ainiin! Pääsimme muuten liittymään uuteen maastonakkiseuraan, josta myöhemmin ehkä lisää. Minun täytyy vain opetella ruotsia paremmin sillä tyypit puhuu pääosin ruotsia. Toisaalta nyt kun olen opetellut sanomaa -Ei! ..ihan suomeksi..Niin voin varmaankin sanoa siellä kaikkeen -Nej. ;)