perjantai 27. maaliskuuta 2015

Tervastulet - kiperiä kysymyksiä metsästykseen liittyen


Olipas mukavat tervastulet Joensuussa! Totesimme juontajaparinani olleen Kuivalaisen Antin kanssa että voisimme hyvin perustaa juontokeikkaa harjoittavan duon..sen verran luontevasti homma hoitui. :D

Vaalitentissä peuran vapauttaminen jousimetsästykselle sai kannatusta ja ehdokkaita puhuttivat mm.metsästys luonnonsuojelualueilla ja eräasioiden opettaminen peruskoulussa sai voimakkaan kannatuksen. Suurpedot olivat myös luonnollisesti esille.

Tutkimuksen mukaan (johon viitattiin Vapaata Riistaa -blogissa) 61% suomalaisista kokee metsästyksen myönteisesti. Siispä tuntuu erikoiselta että kielteiset uutisoinnit ja aiheet saavat näinkin suuren huomion. Vai olisiko niin että muutamat kriittiset uutisoinnit leviävät positiivisia juttuja helpommin? Tästäkin oli puhetta..

Metsästysmatkailun lisääntyminen herätti myös keskustelua. Metsähallituksen tilaaman tutkimuksen mukaan Metsästysmatkailu tuo tuo Pohjois-Karjalaan noin parin miljoonaa euroa ja työllistävä vaikutus on noin 50 htv. Tämä siis vain valtionmailla.

Suomessa metsästystä pidetään jokamiehenoikeutena, johon jokaisella on mahdollisuus. Mahdollisuutta kuitenkin rajoittaa esimerkiksi seuraan pääsemisen vaikeus. Tämä näkyy ehkä selkeimmin Etelä-Suomessa. 

Jos metsästys on jokamiehenoikeus niin sitten varmaankin seuroihin pääseminenkin on jonkin sortin oikeus? Jos tällä viitataan valtionmailla metsästämiseen niin silloin Etelä-Suomessa Erälupa-alueita tulisi jollakin keinoin saada lisää...tämä ei tosin ollut päivän aiheena. :)

Miksi metsästysmatkailua pelätään tai koetaan uhkana? Miten yhteiskuntamme voisi tukea metsästysmatkailua, pienten matkailuyritysten ja toimijoiden yhteistyötä? Metsästysmatkailulla on positiivisia aluetaloudellisia vaikutuksia, joten miksi emme tukisi matkailun lisääntymistä?

Näitä ja muita herkullisia aiheita oli esillä Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan piirin järjestämässä Vaalitentissä. 

Todella mukava päivä ja oli ilo taas vierailla Joensuussa. Terveiset myös Pohjois-Karjalan Jahtinaisille! Teitä oli erityisesti mukava nähdä ihan livenä.


Heh, tajusin muuten taas että en ole edelleenkään Metsästäjäliiton jäsen. Ei ole kukaan koskaan kyllä ehdottanutkaan. :)