Ennen laukaisua |
Laukaisun jälkeen |
Vika kierros |
Treeni ei ollut huono, tuskin se koskaan on. Aina oppii jotain joko itsestä, aseenkäsittelystä tai ampumisesta. Kuten taulusta näkyy hajontaa oli normaalia enemmän.
Huomasin muutamia juttuja jotka vaikuttivat suoritukseen:
- Uusi stabi - ase tuntui erillaiselta tai oikeastaan painavalta vaikka eihän se stabi nyt paljoa paina
- Uusi jännetähtäin - pinkki on kiva mutta aluksi tujotin rengasta. Sitten pinniä ja ehkä vain muutaman kerran kohteeseen
- Ajatukset harhailivat pinkin renkaan, töiden ja kaiken muun siihen hetkeen sopimattoman aiheen välillä eli keskittyminen oli aluksi todella vaikeaa
- pitokäsi tärisee ja ase heiluu eli en käyttänyt vasemman käden lihaksia enkä ottanut pitoa kyljestä
- Välillä esiintyi silmiin pistävää nykäisyä laukaisussa vaikka liikkeen tulisi olla pehmeä ehkä koska keskityin liikaa kaikkeen muuhun
- Toisinaan puristin asetta vaikka kolme sormea oli "nyrkissä" kunnes lisäsin neljännenkin sormen "nyrkkiin" niin alkoi onnistumaan
Vaihe vaiheelta pääsin aika lähelle normaalia tilaa. Kahden tunnin treenissä pikkuhiljaa totuin uusiin pinkkeihin osiin ja rentouduin. Nyt vaan jatkuvaa treeniä jotta pääsen taas hyvään keskittymiseen ja käsiksi tähtäämiseen.
Olin jo välillä aika rikki. Olin varma että tähtäin oli liikahtanut tai nuolihylly vinossa...mutta turha syyttää hyviä välineitä kun itse on pinkin renkaan pauloissa.
Mitähän käy kun uusi tähtäin asennetaan.. kaikki alkaa taas varmaankin alusta. :)