Kirjoitettu 27.11.2016 yhteistyössä Metsästys ja Kalastus -lehti. Siirretty blogiin 4.10.2018.
Lapin lumo. Se on lumous, joka tarttuu tai sitten ei. Ja jos minulta kysytään niin ei tänne kaikkien tarvitse tullakaan. Suapi olla ihan raahassa edes jossakin. Metsästäjänä tämä käsittämätön lumous kulminoituu tietysti riekkoon, tuohon blondiin kovaääniseen metsäkanalintuun. Kultaseni. Riekko, se on minun toinen nimeni, joten se on jotenkin häiriintyneen ihanaa, kuinka kaikki hokevat minun lempinimeä ja jahtaavat pitkin tuntureita. Viime syksyn elämäni ensimmäinen riekonpyynti lisäsi minulla tuntureiden tuomaa lumoa huimasti. Kyllä, riekko on Suomen kaunein riistalintu ja sen maku hivelee täydellisyyttä. Hetkinen mistä nyt puhuttiin.
Tällä kertaa tulin tänne kaamokseen pohtiakseni ihan muita juttuja ja niin olen tehnytkin. Aamuisin olen herännyt kajastavaan hämyyn kuuntelemaan riekkojen päkätystä. Todella rentouttavaa. Kaamosaikaan riekonmetsästys onnistuu oikeastaan vain ansalla ja ansoilla saa pyytää vain paikallinen väestö. Olin siis Utsjoella lähinnä katselemassa talon paikkaa.
Yritin saada vuokramökin pihapiirissä lymyävästä isosta ketusta näköhavaintoa mutta heräsin aina aamulla liian myöhään. Riekkojen päkätys kuuluu muuten Norjan puolelta. Norjassa kaikki on paremmin. Metsästys, kalastus, miehet, rakennustyyli ja muutenkin siisteys, sama itku monesta suunnasta ja suusta. Nuhjuinen Suomi, voi meitä mutta on meillä hyviäkin juttuja. Tämä on yritteliäs kansa yrittämisen vaikeudesta huolimatta ja sitä sinnikkyyttä, jos mitä kannattaa tukea. Sisua perkele vai havuja?
Tenojoki ja Norja, jossa kaikki on paremmin |
Metsästysmatkailulla on Suomessa hyvät mahdollisuudet, kun ei juututa samoihin itkuvirsiin joka kerta. Ne on niin kuultu. Epäkohtiin on saatava muutosta ja sen muutoksen eteen on tehtävä töitä. Ottaa jotenkin nuppiin yksitoikkoiset torvensoittajat jotka valittavat tekemättä asioille mitään. Sitten tämä kateuden luvattu maa. Hyi kun nousi karvat pystyyn housuissa.
Riistakantaa voidaan parantaa pitkäjänteisellä riistanhoidolla, johon olennaisesti kuuluu metsienhoito sekä lintukantoihin muutosta saadaan luonnollisesti pienpetojen pyynnillä ja ihmisten toimintaa ohjataan kirjoittamalla intraan ohjeita, kuinka toimia, jos kynästä katkeaa terä. Mistä täällä taas puhutaan?
Saamelaisalueella on oma kulttuurinsa jota tulisi kunnioittaa, teki täällä sitten mitä hyvänsä. Kulttuuriin kuuluvat olennaisena osana metsästys ja kalastus, jotka nyt liittyvät jostakin kummasta omaan näkemykseeni tutkiessani alueen kulttuuria. Saamelaiskulttuuri on voimakas ja kiehtova. Saamelaisuus on synnynnäinen juttu eikä sitä voi muuksi muuttaa, vähän niin kuin savolaisuus, joka on lähestulkoon yhtä kiehtova kaikessa työteliäisyydessään. Tähän voisi sanoa, että ee se muuksi muutu vaekka voessa paestaes. Pointini on, että paikallista kulttuuria voimme jokainen täällä kävijä kunnioittaa. Näin ollen myös metsästysmatkailussakin.
Talon paikka? |
Metsästysmatkailu on monessa mielessä mielenkiintoinen täältä katsottuna. On jotenkin uskomattoman hienoa, että joku saa elantonsa erämaasta. Utsjoen alueella Karigasniemeltä Nuorgamiin on muutamia laajempia nimenomaan paikallisia eräpalveluiden tuottajia. Pienempi muotoisia ns. freelancer -yrittäjiä on hiukan enemmän, sellaista heppua mm. jota minäkin käytin viime syksynä. Käyttämällä paikallista toimijaa tuetaan alueen yrittäjyyttä ja toimeentuloa. Paikallisilla eräpalveluiden tuottajilla on myös paras osaaminen alueen riistakantaan ja luonnollisesti myös maastoon sekä he tuntevat tunturissa liikkuessamme sääolosuhteiden vaihteluiden tuomat haasteet.
Jututin ohimennen paikallista Jamen eräpalveluiden yrittäjää, jonka asiakkaat ovat pääosin yritysasiakkaita. Yksityisasiakkaita kyseisellä yrittäjällä mahtuu sesonkiin vähemmän. Avaimet käteen periaate toimii myös eräpalveluiden tuottamisessa. Riekonpyyntiä, valokuvausreissuja, majoitus, opaspalvelut, metsästyskoirat, tarvittaessa ruokailut sekä kuljetukset tunturiin ja kesällä lohenpyyntiä luettelee Jame kertoessaan toiminnastaan. Työ kuulostaa unelmaduunille mutta on hyvin sesonkiluontoista.Asiakkaat tulevat aina uudestaan ja se kertoo sen, että hintalaatusuhde on kohdallaan.
Ongelmakohtana eräpalveluyrittämisessä on metsästyslupien saaminen. Kuluneena syksynä ja tulevana keväänä tilanne on ollut ja on jatkossakin haastava, sillä jokainen metsästysmatkailuyrittäjän asiakas joutuu hakemaan lupansa itse ja vasta sen jälkeen voi varmistaa matkansa yrittäjän suuntaan. Yritysryhmien kanssa henkilömuutoksia porukkaan tulee aina, se on selvä. Eräpalveluyrittäjien on oltava aktiivisia asiakkaisiinsa päin lupien saamiseksi ja avustaa yritysporukoiden lupahärdellissä. Yrittäjät joutuvat näin ollen tekemään yhden porukan osalta paljon töitä, josta kukaan ei maksa mitään. Onko se nyt sitten oikein?
Sininen hetki puurajan takana |
Lupia on rajoitetusti ja se on ymmärrettävää ja niin pitää ollakin. Ahneella on paskanen loppu vai miten se menikään. Luonnonehdoilla tässä pöristään niin metsästäjät harrastuksensa kuin metsästysyrittäjät elantonsa kanssa. Sen ymmärtävät kaikki jotka työtä alalla oikeasti tekevät. Lupamäärien valittajat ovat ihan oma kastinsa ja valittajiahan aina löytyy. Minäkin valitan AINA kun mahdollista (Eräurputtaja…) että joudun asumaan pääkaupunkiseudulla vaikka sosiaaliputket ja ihmisten tiukkapipoisuus saa minut hulluksi päivä toisensa jälkeen. Ketä se valittaminen hyödyttää eipä juuri ketään, itseäni ehkä helpottaa ja onpahan tullut sanottua ääneen, että olen tyytymätön. Sitä helposti vain käy toistamaan itseään. Vähän sama muussakin, valittamalla pääsee hetken eteenpäin mutta sitten se lysti tyssää kuin kananlento.
Lakimuutos yrityslupien saamiseen toisi helpotusta eräpalveluyrittäjille, jotka tekevät työtä elääkseen eli hei himoguntherit ne yritysluvat eivät ole siis mitään kaverilupia. Yksittäiset metsästäjät joutavat kyllä hakemaan lupansa ihan normaalia kautta. Jos jäit ilman lupaa niin paikallisella metsästysyrittäjällä olisi tässä unelma tilanteessa valmiita metsästyspaketteja just For You, Honey. Tämä tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että yrityslupien turvin yrittäjät saisivat helpommin lupia asiakkailleen ja asiakkaat voisivat suunnitella matkansa hyvissä ajoin. Onhan se liian helpolta kuulostava tilanne, että metsästäjät saisivat lupansa ja tarvitsemansa palvelut yhdestä valitsemastaan putiikista.
Yrityslupien niin sanottu vapautuminen myös tukisi käynnissä olevaa metsästyskulttuurin muutosta. Tosin Suomessa, kun eletään niin pääsääntöisesti pyritään kaikin keinoin vaikeuttamaan yrittäjyyttä, sehän on myös aika vakio valituksen aihe. Rangaistaan ahkeraa yrittäjää tekemällä monimutkaisempaa byrokratiaa. Niin tai sitten joku rahanahne kusettaja pilaa kaiken.
Lupiin liittyvä laki ei ole tietenkään yksinkertainen. Sen valmisteluun menee ainakin kymmenen vuotta pääjehujen vaihtuessa, ne suunnatkin yleensä samalla muuttuvat… ja sitten hommat menevät päin puuta, kun joku laittaa pilkun väärään paikkaan lakiesityksessä. Niinhän se menee. Norsunluutornissa ensin hutkitaan ja sitten vasta tutkitaan. Ja jos tutkitaan, niin siihen menee kommenttikierrosten myötä ainakin kymmenen vuotta. Notkea kuin juokseva voi.
Tässä ehkä kannattaisi osallistaa yrittäjiä mukaan pohtimaan hyviä käytäntöjä, miten toimintaa voisi ja kannattaisi seurata ja kehittää. Tukisin kaikessa neitomaisuudessani aluetaloudellista näkökulmaa myöntämällä luvat metsästysmaille vain paikallisille yrittäjille, varsinkin täällä saamelaisalueella tällä näkökulmalla on suuri merkitys. Toistan itseäni, Metsästys ja kalastus ovat osa saamelaista kulttuuria ja toimeentuloa. Mitä lisäarvoa siis etelästä tuleva ulkopaikkakuntalainen metsästysmatkailuyrittäjä voi toiminnallaan täällä tuoda? Hän tuskin tuntee saamelaisten kulttuuria. Eikä se ainakaan lisää alueen aluetaloudellista kannattavuutta. Kysynkin Herra ja Rouva päättäjät, onko luvat kunnossa? Terkkuja Maa - ja metsätalousministeriöön. I love you guys (lentosuukkoja).