Miksi (vieraalle) ampumaradalle meneminen saattaa pelottaa?

1.) En tiedä kuinka ampumaradalla tulee toimia

Höpö höpö. Radalla on hyvät ja selkeät ohjeet, jotka voi vaikka tavata yhdellä silmäilyllä maksun yhteydessä. Jos et tiedä niin kysy. Radoilla on toki omia käyttäytymistapoja ja kuppikuntia (jengit nimeltä skeet ja trapp...) vähän niin kuin yläasteella tai punttisalilla. Toisilla on kamppeet vimpan päälle ja lihakset pullottaa mutta sinulla tyyliin reikäset nappiverkkarit ja masu pömpöttää. Mitä sitten? Jokainen tallaa tavallaan ja omalla tyylillään. Pääasia että on nostanut itseään niskasta kiinni ja harrastaa omien kykyjen mukaan. Ne jotka osaavat ovat vain lukeneet läksynsä ahkerasti... Ujuttaudu mukaan reippaasti, perusta oma porukka tai ole yksinäinen susi...ei sen niin väliä....yhdessä se vain on hurjan paljon kivempaa! Niin ja valmentaja auttaa alkuun!

2.) En osu kuitenkaan

Syndroomahan tulee meidän kasvatuksesta ja yhteiskunnan asettamista vaatimuksista. Meidät opetetaan että asiat kuuluu osata ensi rääkäisystä. Jos et osaa olet tyhmä...not really! Opettelussa ei ole mitään hävettävää. Tosin jos sanoo "En osaa" on ahkera opettelu ainoa tie oppia. Vaikka et osuisi koko kesänä yhteenkään kiekkoon niin se ei oikeastaan kuulu muille. Hyväkin metsämies voi epäonnistua radalla ja ei sitä ainakaan pidä hävetä. Kaikkihan sen tietää että kiekkoammunnassa ja riistalaukauksessa on eroa kuin yöllä ja päivällä. Ratatreenailu on mukavaa valmistautumista tulevaan jahtikauteen ja parantaa aseenkäsittelytaitoja. Jokainen on joskus ollut aloittelija! Osut jos otat opit vastaan, keskityt ja lopetat sen "En osu kuitenkaan" hokemisen. Neuvojia riittää varmasti. Välillä on myös hyvä opetella sulkemaan korvat ja kuunnella vain valikoitua opettajaa.

3.) Ihmiset kyylää

Totuushan on että ihmiset kyylää aina ja kaikkialla. "Ihme huulipunahiippari. Mitä se tänne tulee". Arvostelu on myös aivan kuin yhteiskunnan laatima itseisarvo jota valtaosa käyttää omana hupina ja itsetunnun pönkittämisen keinona. Joka tapauksessa fiilis tuntuu kuristavalta mennä vieraaseen yhteisöön itseään munaamaan(...tiedän tunteen). Tosiasiassa yhteisö pelkää enemmän kuin sinä! Pelkona voi olla että jos vaikka uusi tulokas osuukin paremmin kuin he ikinä. Voit miettiä valmiiksi oman tavan murtaa jään...jos olet pro niin ammu parit kerrat huti... Valmentaja on mielissään kun on onnistunut ja alkaakin savilintuset hajoamaan. Nyt sitten se että "ei ketään kiinnosta kuinka toinen ampuu"..Riippuu ampujasta ja ampumaradasta! Vinkki: Kyylää takaisin - saatat jopa oppia jotain. (Sä oot niin pro et ne kattoo sua sen takia... ;) )

4) Ihan on väärät vehkeet
Rata-ampujilla on ratavehkeet ja metsästäjillä metsästäjän vehkeet. Ammu kesän aikana säännöllisesti kaikilla niillä haulikoilla joilla aiot metsästää. Kun ostat ensin yhden niin huomaat pian omistavasi kolme. Radalle tarvitset mukaan vain rahaa, kuulosuojaimet, haulikon, panoksia, suojalasit (ei maksa paljoa ja ovat erittäin suositeltavat!), tasapohjaiset kengät ja isotaskuisen takin. Mietin jopa niinkin härskiä kuin vyölaukkua. Mä haluan ehdottomasti pinkin! Sitten jos tykkäät varusteista ja huomaat viihtyväsi radoilla niin ampumaliivi on aika hyvä hankinta. Asemerkkien testipäivät on suosittuja mutta jos et omista omaa haulikkoa vielä niin tunkeudu oitis testipäivään. Testaamalla löydät oman murusen. ;)

Ei se radalle meneminen nyt niin kamalaa ole. :) Sekaan vaan!!! Rata-ammunta on ihan parasta ja opettavaista hupia kesäisin. Jos et osu niin parin päivän päästä uudelleen...ja uudelleen...ja uudelleen...

Iltalukemista jos ei uni tule silmään http://riista.fi/wp-content/uploads/2013/03/Turvallisen-ampumaharrastuksen-opas.pdf 

Hep hep hep...elämäni ensimmäinen trappitreeni

SSG:n radalla Sipoossa oli ystävällinen ja lämminhenkinen fiilis. Toki iso rata on pientä rataa suurempi ja mahtavampi. Hyviä ampujia vilisee mutta heitä ei kannata pelätä vaan ottaa opiksi. Nyt kerron vain sen millainen fiilis minulla oli. Isolle radalle meneminen pelottaa varmasti monia muitakin..

Miten voi ihmistä jännittää näin paljon. Olin loppupäivän töissä kuin tikun niellyt. Matka Sipooseen SSG:n ampumaradalle meni puolestaan siihen että latasin itseni hyperventiloivaan tilaan. Miksi isolle ampumaradalle meneminen jännittää näin paljon? Hitto. Vaikka olenkin aloittelija systemaattisessa rata-ammunnassa niin en voi olla ihan surkea. Päätin rohkeasti mennä ampumaan trappia "leijonanluolaan" vaikka kuinka hurjalle ajatus tuntuikin.. Pieni rata on paljon kotoisampi mutta toisaalta tiedän kotiutuvani ajan kanssa mihin vain.

Miltä se sitten tuntui? Sydän hakkasi kurkussa ja kädet tärisi enemmän kuin koskaan..vähän kuin hammaslääkäriin olisi menossa. Toisia se ei tietysti jännitä yhtään mutta minulle se on pahempi kuin tuomiopäivä..

En ole koskaan ampunut kunnolla trappia.. Haulikkohelmien ja Sakon treenipäivässä ammuin kaksi laukausta ohi. Jännittyneessä tilassa vitsilläkin heitetyt lausahdukset kuten "Jos et osu kiekkoon et voi metsästää" jää soimaan korvissa. Ihmiset tosiaan odottaa että epäonnistun.

Kyllä minä riistaan osun jos sattuu kohdalle. Tilanne metsässä on eri. Nautin metsässä olostani ja olen rauhallinen toisin kuin suurelle radalle ensimmäistä kertaa mentäessä, jossa tunnen arvostelevat ja epäonnistumistani odottavat silmät selässäni. Harvemmin jänikset arvioi selän takana hiipailuani...tai mistäs minä sen tiedän! Kurkkua kuristaa. Ihan suotta! Radalla on käytävä rohkeasti ja useammin. Kuuntelen nöyrästi ohjeita ja harjoittelen säännöllisesti.. ei ole oikotietä onneen. Läpsin itseäni poskille...lopeta se uikutus senkin raukka.

Tänään minulla oli SSG:n radalla tuki ja turva sekä vanhempi herrasmies pitämässä kädestä ja katsomassa perääni. Se oli ihan hyvä, sillä en tiennyt miten hienossa ampumakeskuksessa ylipäätään toimitaan. Ihan väärät vaatteetkin ja hitto...kuulosuojaimet jäi kotiin. Sain kuulosuojaimet lainaksi ja huikean ampumaliivin!(josta lisää myöhemmin..) Sitten suoraan asiaan.

Ostin kaksi trappikierrosta (9€). Sain vieraskortin, jonka laitoin koneeseen, panokset taskuun ja haulikko telineestä. Pian tajusin että samassa hässäkässä ampuu kanssani viisi muuta huippuluokan kisa-ampujaa. Aloin taas nieleskelemään ja sydän takomaan, kädet hikoaa ja tärisee. Ei prkl. Hep hep hep...ensimmäisellä kierroksella 8 alas. Huh! Siihen olotilaan olisin voinut veikata että en osu kertaakaan.

En kyennyt juttelemaan tauolla muiden ampujien kanssa. Istuin vain ja kuuntelin kokeneempaa. Miten hitossa ammuin ohi? ja toisaalta miten tässä tilassa voi osua mihinkään? Rauhotuin ja olin varma että saan kasattua itseni. Sain hyviä vinkkejä ja lohduttavaa oli kuulla ettei paketissani ollut muuta vikaa kuin se että en ennakoinut tarpeeksi ja swingini pysähtyi välillä kuin seinään. Eka kerta trappia...ei kai se nyt niin huono ollut. Rohkeutta vain lisää olla muiden kanssa samalla radalla.

Toinen kierros. Alkujännitys oli poissa. Olin varma että nyt lähtee. Tiedän jopa mistä reijästä ne kiekot lentää. Vanhempi ja viisaampi tuumasi ennen toisen kierroksen alkua "Varaudu siihen että toinen kierros menee huonommin. Se menee aloittelijoilla aina huonommin". Niin kävikin. Sydän oli rauhallisempi mutta kädet tärisi ja mukaan astui suorittaminen. Osuin vain kolmeen. Olin hermona ja itkun partaalla jokaisen laukauksen jälkeen. Hoin mielessäni en osu ja vaikka otin pikaiset neuvot vastaan en saanut itseäni sisäistämään kuulemaani.

Sen mitä kierroksista muistan niin hyvä laukaus tuntui hyvälle, aivan kuten jousellakin onnistuessa. Rauhallinen ja keskittynyt olivat tosin kaukana toiminnastani tänään... Suuret kiitokset huikealle valmentajalle!

Trappihuvittelu saa jatkoa. Seuraavan kerran uin jo Sipoon radalla kuin kala vedessä. Edessä on aurinkoinen ja ruudintuoksuinen kesä! En luovuta trapin suhteen vaikka joku taisi hiukan virnuilla että meinaanko luovuttaa, niin terkkuja täältä! En luovuta vaikka en osuisi koko kesänä tämän päiväistä paremmin. Sain aivan mahtavaa opetusta ja rohkaisua olla epämukavuusalueella jonne suosittelen sinunkin astuvan. Jos jännittää niin tiedän ainakin miltä sinusta tuntuu!

Päng Päng, Baby!

Villiturkiskaulus lämmittää myös treeneissä. Kuva:Hajonta/Joni Turunen, Villiturkis: Marita Huurinainen, Kauneus: Studio Helmi, Milla Joska, Haulikko: Beretta Field/Sako

Aurinko paistaa ja meri kimaltaa mutta tuuli käy Helsingin kaduilla vielä kylmästi. Kruunuhaka on kauneita Helsinkiä. Vanhoja rakennuksia, historiaa ja satunnaisia pieniä kauppoja. Näillä kaduilla on kiva kävellä.

Urheiluase, idyllinen ja kotoisa kivijalkakauppa on ollut paikallaan jo 70 vuotta. Liikkeestä löytyy valikoituja tuotteita ja he edustavat vaatemerkkejä kuten Laksen, Härkilä, Chevalier sekä aseissa ovat edustettuna mm. Beretta, Sako, Tikka, Blaser ja Perazzi.

Niille jotka eivät ole lukeneet aiempia kirjoituksiani niin eksyin Urheiluaseeseen aikaisemmin keväällä sattumalta etsiessäni kuvausvaateusta. En tiennyt että liike myy myös metsästysvaatteita - Nyt tiedän! Puhelu ystävälliselle kauppiaalle ja tiesin heti että tähän liikkeeseen haluan tutustua takemmin.

Ensimmäisenä äimistyin, sillä liikkeellä ei ole nettikauppaa. Toisaalta ostan jousenikin Rajajousesta jolla ei ole nettikauppaa eli mitäs tässä äimistelen. Urheiluaseen asiakaskuntaa on jo kolmannessa polvessa, joten asiakkuudet ovat pitkäikäisiä.

Päädyin parin hypistelykerran jälkeen hankkimaan Beretat Kruunuhaasta, enkä ole katunut kauppoja. Haulikon hankinta oli mutkatonta sillä ostin ne maksuttomassa Private Customer-palvelussa, jota Urheiluaseen Tuomas Tähtinen suosittelee asiakkailleen, jotka haluavat tehdä kaupat rauhassa tai esimerkiksi aloittelijoille, jotka eivät ehkä tiedä mitä ovat hakemassa. Daamit, soitto liikkeeseen ja päivä kalenteriin, ei se sen vaikeampaa ollut. Voin vannoa että ette pety! ;)

Aseen hankinnassa on Tuomaksen mukaan kaksi oleellista muuttujaa - käyttötarkoitus ja budjetti. On myös hyvä muistaa että metsästys -tai rata-ase on henkilökohtainen harrastusväline. Jokaisen on hyvä kokeilla mikä aseista istuu itselle parhaiten ja tehdä valinta sen mukaan. Käyttäjän olisi tärkeää osallistua hankintaan vaikka kyseessä olisikin lahja.

Keskusteluissa olen huomannut että nainen hakee usein ensisijaisesti kevyttä haulikkoa. Miksi? Puntit heilumaan vaan. On hyvä muistaa että kevyt potkii enemmän. Itse suosittelen siis jämäkkää haulikkoa ja siksi käyn salilla tiuhempaan parantamassa lihasten hyvinvointia.

Seuraavaksi alan pähkäilemään panosten parissa.. Montako grammaa ja montako haulia. Luodeissa - vaipalla vai ilman? (kuulostaa pissakakka -jutuilta) Millä supistajalla mitäkin (tää menee jo synnyttämisen puolelle...) ja kuinka monta ja missä. Yksi vaihtoehto on ollut hurjan helppo mutta sitten jos valinnanvaraa on enemmän kuin tarpeeksi niin minkä niistä sitten osaa valita ja miksi? Katso sieltä taulukosta ei kerro oikeasti ihmisille yhtään mitään. Niin ja ei ne miehetkään tiedä, eikä tietämättömyyttä tarvitse hävetä. Asiantunteva myyjä osaa auttaa myös tässäkin pulmassa.

Ratapaukkujen ostoon! Ensimmäinen Haulikkohelmien testitapahtuma Sakon Shotgun shooting day for Ladies on takana. Itse sihteerin osassa pyörin köökin puolella ja ammuin ekat trapit ever. En osunut. Syytän järjestäjän stressiä ja työväsymystä... :) Rata-ammuntataidoissa on ihan sikana parannettavaa. En edes tiedä miten noin suurilla radoilla käyttäydytään... Huippu tyyppi Mopsi Veromaa huomautti että hän on myös hyvinkin äänekäs persoona, joten ehkä sulaudun joukkoon..pinkisti. En kuitenkaan hylkää "omaa" huomattavasti hiljaisempaa ampumarataa. Tosin siellä toiminta loppuu tänä vuonna joten nautin vielä hetken hiljaisista treeneistä...

Hakuamm...eikun haulikkoammuntaa

Luvassa hauskoja ratatreenejä - tavoitteena tulla paremmaksi metsästäjäksi
kuva: Joni Turunen/Hajonta, Beretta Field/Sako, Härkilä/Urheiluase
Meikki ja kampaus: Milla Joska/Studio Helmi

Ampumistaidon kehittäminen ja ylläpitäminen on todella tärkeää. Kai se on aika itsestäänselvä juttu tai ehkä se on liiankin itsestäänselvää ja siksi se jää usein tekemättä? Parit paukut radalla ennen kauden alkua...kuulostaa ehkä tutulle.

Kuuden vuoden aikana olen käynyt luvattoman vähän rikkomassa kiekkoja. Sen verran että on syksyllä tarttunut haulikko oikein päin käteen..ehkä vähän enemmän. Poden ratakuumetta mutta olen arka. En uskalla mennä kokeneempien arvostelevien silmien alle. Tosin onneksi olen päässyt käymään radalla, jossa ei ole ollut samaan aikaan muita joten olen saanut rauhassa ihastella ehjiä kiekkoja... ;)

Joka kerta radalla tulee jotain uutta jopa vanhallekin ketulle jos ei ammuntataitoon niin sitten sosiaalisen kanssakäymisen kautta. Varsinkin jos uskaltautuu astumaan epämukavuusalueelle ja lähteä vaikka tanssitreeneihin suoraan radalta (heh heh...kuulin huhuja että näinkin voi käydä). Jos sanon että en pidä jostakin lajista niin oikeasti en vain osaa tai ehkä pikemminkin en ole viitsinyt opetella. Uskallan väittää monen muunkin nostavan epävarmuuden edessä inhokkikortin...voin olla väärässä ja siinä tapauksessa kuulostan hiukan oudolle..Rohkeasti vain härkää sarvista ja radalle joka iikka!

Toistot juurruttavat opittua niin hyvässä kuin huonossa, joten valmentaja auttaa oikeaoppiseen alkuun ja pian huomaatkin opettavasi jo muita! Olen itse saanut yksittäisiä ohjeita siitä miten ampuminen tapahtuu. Hyviä neuvoja kaikki ja hyvin olen pärjännyt.Paitsi että omasta mielestäni toimintani radalla muistuttaa säikähtänyttä kaurista ajovaloissa, joka töröttää haarat levällään aina kun mahdollista (se on niin turvallista harottaa jalat tukevasti maanpinnalla..naisellista)

Koskaan ei ole käynyt mielessä että ampumiseen voisi panostaa sen verran että palkkaisi valmentajan. Voi kumpa olisin tajunnut tämän vuosia taaksepäin... Nyt olen siinä pisteessä että valmennus alkaa ja olen siitä innoissani kuin pieni pupu porkkanoista.

"Lahjattomat treenaa" ei kyllä päde metsästysammunnan kanssa vaikka rata-ampumisella ja saalislaukauksella on eroa. Kiekkojen hajottamiset hyvillä opeilla auttavat myös riistalaukauksen onnistumisessa ja itsevarmuuden lisäämisessä. Tai niin ainakin haluan uskoa! Syksyllä se sitten nähdään...Voin sitten syyttää opettajaa jos en enää osu mihinkään... ;)

Ratatreenit on hauskaa ja kehittävää ajanvietettä. Tarkkuus, opitut liikeradat ja rauhallisuus - siinä minun eväät itselleni ennen valmennuksen alkamista. Tiedän että ne romutetaan! Nyt jännitän kenellä nakki napsahtaa ja kuka saa harteilleen sähköjäniksen opettamisen?! :) Pidän teitä ja itseäni vielä jännityksessä. En malta odottaa!!