Pojat, pojat! Sitä kun herää aamuisin klo5 niin mikä onkaan sen piristävämpi kuin mäykkyräisen hymy? Urho makaa lähes aina kellit taivasta kohden sohvalla ja juoksee iloisesti portaiden alapäähän. Voi sitä rakkauden määrää, jonka saan tuona ohi kiitävänä hetkenä kokea.
Mauno puolestaan makaa pesässä. Tuhahtaa ja vaipuu teinimäiseen nirvanaan. -Älä vaan puhu mulle! Mä en ole oikeasti tässä. Hullu muija, kato kelloo se on vast viis.
Kahvi on keitetty ja on aika meikata. Maunon pesä on penkin alla jonka vieressä heitän pakkelit naamaan. Juttelen Maunolle mukavia. Kyselen unista ja kerron montako kk, vkoa ja päivää on kunnes taas tuo laiskottelu saa luvan loppua..Sitten päästään kisuja jahtaamaan. Siinä vaiheessa Maunon haukottelu kuulostaa kissan maukumiselta ja häntä alkaa vispata tai siis tampata tyynyä. Valkoiset hampaat vilkkuu ja jee..tulihan se Maunonkin hymy sieltä viimein. Minuakin hymyilyttää.
Mietin joka aamu miten erillaisia nuo makkarat ovat! Ihan parhaita! No aamu jatkuu..
Aamulenkki on lähes aina sama. Lenkin jälkeen Mauno vetää kotipihassa liinat kiinni ja heittäytyy selälleen...jälleen esiin nousee teinimeininki. -En tule sisälle! Sä oot tyhmä! Mä en jaksa kävellä! EVVK!
Samaan aikaa. Uki puree Maunon jalkoja ja kaulaa. -Kakara ylös siitä! Idiootti. Typerys. Tapellaanko?
Jahas ja rauhallinen ihana aamu päättyy jälleen kun huomaan kiroilevani poikaset maan syvimpään rakoseen. Myyn koirat joka toinen päivä. Raivostuttaa. Turhaan! Sillä poikia ei oikeasti kiinnosta olenko siinä vai en tai että onko kiire vai ei. Stressitaso nousee pilviin... Pakko juosta junaan. Se lähtee kahden minuutin kuluttua...
